Herätykset

[anneli87]

Ajattelin, että olisi kiinnostavaa tietää hieman punttimimmien taustoja.
Miten ja koska kävi herätys terveellisempiin elämäntapoihin vai onko jo lapsuus ollut ahkeraa treenaamista ja kaurapuuroa?

Voin itse rohkeasti aloitaa:

Olen aina tykännyt liikunasta, mutten varsinaisesti ole ollut missään kovassa kunnossa nuorempana. En harrastanut mitään lajia joukkueessa, vaan lähinnä koulussa ja kavereiden kanssa koulun kentällä. Pidin itseäni urheilullisena , mutta joku nelisen vuotta sitten kauhistuin peilikuvaani ja aloin oikeasti ahkerasti juosta. Luin naistenlehdistä ohjeita (virhe!) ruokavalion rukkaamiseen ja laihduin kymmenisen kiloa. Olin tyytyväinen itseeni, mutta kilot hiipivät kuitenkin takaisin, sillä olin saanut rasvakammon. Ruokavalio oli aivan päin helvetistä, vaikka luulin syöväni terveellisesti, sillä vältin aivan kaikkea missä oli rasvaa. Sain ahmimiskohtauksia ja pian oltiin taas lähtöpainossa. Ajattelin lisääväni taas lenkkeilyä, kunnes törmäsin pakkotoistoon (pojat koulussa puhuivat siitä) ja nyt käsityksen treenaamisesta ja ruokavaliosta on paljon terveellisemmällä mallilla. En ole kaikkia kiloja karistanut, mutta kroppani on niin paljon paremman näköinen kun olen saanut hieman enemmän lihasta. Tätä rataa siis olisi tarkoitus jatkaa...

mitenkä muilla?

 

[eyd]

En ole mikään mallikelpoinen punttimimmi siinä suhteessa, että herkkuja nautin edelleen hyvällä omallatunnolla, en tavoittele rasvatonta tiukkaa kroppaa ja voin jättää treenin väliin jos mieli haluaa mieluummin painua sohvannurkkaan lipittämään teetä ja lukemaan hyvää kirjaa.

Kuitenkin herätys terveelliseen elämäntapaan, oikeaan suhtautumiseen oman kropan ja kaiken muun suhteen tapahtui oikeastaan vasta viime vuonna. Sitä ennen olin tyytymätön siihen miltä näytin, piti treenata, syödä terveellisesti, laskea proteiininsaantia ja muuta. Nyt olen yli kymmenen kiloa painavampi, minulla on rasvaa eikä todellakaan timmi maha tai muodokkaan lihaksikkaat käsivarret, syön pääasiassa terveellisesti mutta myös herkutellen enkä kavahda valkoista pullaleipää tai ihanan maukasta munkkia. En saa sydänkohtausta jos unohdan kiskoa palkkarin lenkin/puntin jälkeen tai halveksi itseäni jos teenkin lyhyemmän lenkin kuin oli tarkoitus tai jään aamulla sängynpohjalle nautiskelemaan sateen ropinasta enkä lähde suunnitellulle loikkatreenille.

Yksi kaunis päivä katselin sitten ihan alastonta kroppaani ja mietin sen muutoksia. Kyllä vyötärönympärykseni on leventynyt ja ehkäpä jenkkakahvojakin löytyy. Kyllä vanhat vaatteeni puristavat tai eivät edes mene päälle. Kyllä minulla on iso peppu. Ja kyllä - olen kaunis. Tajusin naisellisuuteni, kauniit rintani, kivat muodot ja epätäydellisyyden joka juuri teki minusta jotenkin niin äärimmäisen hyväksyttävän. Tämän pikku oivalluksen jälkeen olen nauttinut itsestäni, treeneistäni ja jokaisesta suupalasta niin paljon enemmän kuin koskaan ennen. Nyt teen treenit koska nautin niistä - en siksi, että olisin lihaksikkaampi, vahvempi tai kestävämpi. Ne tulee siinä sivussa isona plussana

Tämä oli minun herätykseni. Vähän erilainen tosin, mutta oikein valaiseva herätys kuitenkin.

 

[RóChan]

Mielenkiintoinen aihe. Täytyy rohkaistua ensimmäiseen postaukseen.
Minulla herätyksiä takana varmaan montakin, mutta erilaisia. Ala-aste-ikäisenä olin innokas pesäpallon pelaaja ja partiolainen ja liikuntaa tuli paljon kentällä juostessa tai metsässä samoillessa. Yläasteen alussa liikuntainto lopahti, herkut maistui, painoakin kertyi ja siitä sai kuulla. Jotenkin aloin tuntemaan itseni huonommaksi kuin muut ja päätin, että tämä tyttöhän liikkuu ja laihtuu. Ja niinhän se liikkui ja laihtuikin muutamassa kuukaudessa useita kiloja ja luuli että on nyt parempi ja terveempi ihminen. Siitä saakka harrastin liikuntaa päivittäin ja enemmän tai vähemmän pakkomielteisesti. Rasva oli pahin viholliseni ja kuukautiset välillä useitakin kuukausia kadoksissa. Kuutisen vuotta sitten aloittaessani yliopisto-opinnot sairastuin sitten pahemman kerran anoreksiaan, mutta onneksi heräsin ja tajusin kuinka onneton olinkin ja elämäntapani kaikkea muuta kuin terve. Hoitoon menin ja hiljalleen toivuin ja tavoitteena ollut vihdoinkin löytää terveellinen ja tasapainoinen suhde liikuntaan ja syömiseen. Syksyllä synnytin poika-vauvan ja olen sittemmin alkanut käymään salilla. Enää ei tämä tyttö kuihduta itseään, vaan nauttii liikunnasta ja hyvästä ruoasta eikä rasvakaan ole mörkö jota tulisi juosta karkuun hiki hatussa

 

[anttuliinu]

Yläaste ikäsenä olin oikein liikunnan vihaaja. Harrastin vähän jazz-tanssia ja ratsastusta, mutta muista lajeista en kyllä ollu kiinnostunu pätkän vertaa. Jonkinlainen herätys tuli kun aloin seurustella nykyisen avopuolisoni kanssa vuonna 2005. Mies treenasi ja alussa se ei kiinnostanut yhtään, mutta joskus joulun aikoihin -05 katoin itteeni peilistä ja huomasin, että olin lihonu ihan kamalan näköseks. Maha vaan roikku xD En jaksanu tehdäkään mitään.

Alotin käymään sitten salilla kerran viikossa ja pikkuhiljaa lisäsin kertoja ja sittenpä sitä oltiinkin koukussa siihen hommaan. Ruokapuolelle en vielä alussa tehnyt mitään. Paino laski ja olo oli parempi. Vasta nykyään oon ruennu ajattelemaan nuita ruoka juttuja. Muutamia ihan pieniä elämäntapamuutoksia oon tehny, mutta en jaksa stressata siitä hirveesti. (Varsinkaan kesällä, kun tulee sorruttua limppareihin ja roskaruokaan :D) Pikkuhiljaa.

Olen kuitenkin tyytyväisempi vartalooni kuin koskaan.

 

[nitanora]

Herätys tapahtui noin 4v sitten kun tapasin nykyisen miesystäväni.Mies kun on kehari niin alkoi se salielämä itseäänkin kiinnostaa.Vuoden jälkeen miehen kannustuksella menin ekaa kertaa elämässäni salille.Samalla ruokapuoli kuntoon,painoa tippui yli kymmenen kiloa,aloin näyttää hyvältä;)Imin tietoa itseeni kuin sieni...sitten pikkuhiljaa on alkanut kisamietteitä tulla Katsotaan mihin tämä body-elämä kuljettaa...

Muistan ensimmäisen treenin kun täytyi nostaa vitosen kiekkoa smithin tappiin niin empä meinannut jaksaa...Näitä kun muistelee niin kyllä on kehitystä tullut ja muutama hikipisarakin matkanvarrella

 

[Sooja]

Mulla myös se perinteinen kaava. Olen ollut nuorempana liikkuvainen ja menevä. Harrastuksia löytyi enemmän kuin viikossa oli päiviä. Alkaen tanhusta kung fu:hun...siis aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sitten lukioaikana kaikki vähän jäi. Elämä keskittyi parisuhteeseen (joka on muuten alkanut jo yläasteella, naurakaa pois. :lol2, ystäviin, rellestämiseen ja paikoitellen myös opiskeluun. Poikaystäväni, nyk. avomieheni oli harrastanut punttia jo muutaman vuoden. Sitten vasta minä heräsin horroksesta. En missään huippukunnossa ollut ennenkään, mutta sellainen mukiin menevä kuntoilijan runko löytyi. Katselin itseäni peilistä ja mietin, että hetkinen, missä välissä minulle on tälläinen löllybelly tullut. Ostin vuoden jäsenyyden huippukalliiseen kuntokeskukseen, sain siellä hyvän opastuksen salitreenin alkuun ja ruokavinkkejä aloin keräillä ympäristöstä, mm. lehdet ja netti.

Pian kuitenkin kyllästyin kyseiseen kuntokeskukseen, hyviä puolia siellä olivat LesMills-tunnit, mutta muuta en sitten kaipaakaan. Onhan siellä hienoja laitteita, mutta suurimmaksi osaksi teen kuitenkin vapailla painoilla. Totuin oman kuntamme pieneen pikkuruiseen perinteiseen "punttikseen" (halpa ja tosi lähellä:hyvä. Siellä on paljon puutteita, mutta kyllä siellä treenaamaan pystyy. Aloitin siis laihduttamisella, kunnes pikku hiljaa alkoi treenipainot nousemaan ja sitä myötä lihasnälkäkin kasvoi. Tavoitteena siis kasvattaa lihasmassaa ja elää jonkin verran fitness-elämäntapaa. Kuitenkin rennolla tyylillä, kuten eyd:kin kertoi edellä. En kavahda pullan syöntiä tai muuta herkuttelua, kunhan ei ihan läskiksi mene koko homma.

 

[Kylli]

Mielenkiintoinen kysymys. Ei mulla ainakaan mitään kummempia herätyksiä ole tullut, tämähän on vaan harrastus ja mielenkiinnon kohde siinä missä vaikka kielten opiskelu.

Ja tämä on nyt täysin off-topic mutta tästä taas näkyy miten helposti fitnessiin ruvetaan suhtautumaan kuin johonkin uskontoon. "Ennen söin ja liikuin päin honkaa kunnes tulin uskoon."

 

[~ilona~]

Yksi sana: Pakkis. :D
Olen liikkunut pienestä asti, vanhemmat oli kovia hiihtämään joten pikkutyttönä ja nuorena tuli hiihdeltyä vanhempien mukana. Lisäksi pelasin aktiivisesti koripalloa 4-10 krt/vko joten liikuntaa tuli varsin runsaasti. Tosin äidin hoteissa tuli syötyä herkkuja vaikka kuinka mutta kiloja ei kuitenkaan kertynyt liikuntamäärien ja nuoren iän ansiosta. Koripallo jäi jossain vaiheessa, joten en enää treenannut järjestelmällisesti. Sitten lähdin ulkomaille seikkailemaan vuodeksi ja sen vuoden aikana liikunta jäi lähes kokonaan, suurkaupungin pakokaasukäryissä ei kiinnostanut lähteä lenkille ja muita liikuntamahdollisuuksia en osannut edes kaivata. Elintavat repsahti ihan totaalisesti, ruokavalio oli mitä oli ja alkoholia tuli otettua enemmän kuin suomessa... Tuloksena huono ja väsynyt olo. Olin liikkunut koko ikäni joten eron entiseen olotilaan todella huomasi. Suomeen palattuani en jaksanut juosta sataa metriä, hengästyin portaissa jne jne. Jotain oli pakko tehdä.

Aloin hiljalleen kohottamaan kuntoa kävellen puolen tunnin -tunnin lenkkejä, sitten kun ne alkoi sujua helposti otin mukaan sauvat, sitten pikkuhiljaa aloin juoksemaan lyhtypylvään välejä ja hiljalleen enemmän ja enemmän. Aloin etsimään tietoa ruokavaliosta ja terveyteen liittyvistä asioista ja jossain vaiheessa törmäsin pakkotoiston sivustoon. Pakkista luettuani sain tietoa punttisalitreeneistä ja ravinnosta jne jne ja päädyin salille treenaamaan. Salilla treenaaminen on ollut mielekästä kun itsellä on tunne että tietää mitä tekee ja joskus on ollut huomaavinaan tulostakin. Lisäksi nykyisin on hyvä olo.

Pakkikselta löytyi parisen vuotta sitten myös mies, joten elämä olisi aika erilaista jos tätä sivustoa ei olisi... heh.

Projekti on edelleen kesken, välillä haaveilin kisoistakin mutta tällä hetkellä olen haudannut haaveen, nyt tavoitteena on pysyä kunnossa kaiken ikää. Varmaa on se, että en enää ikinä päästä itseäni niin huonoon kuntoon kuin pohjamudissa ryömiessäni olin.

 

[millamakea]

Näitä herätyksiä on tullut monta, mutta viime vuoden vaihteeseen asti jokainen herätys on mennyt ihan överiksi. Joko olen pudottanut painoa rääkkitreenimäärällä ja kitudieetillä, jonka kilot sain takaisin tai olen olevinaan lihaksen keruun varjolla syönyt kiloja ihan syömisen ilosta. Ei tervettä. Jojoilua ja kaikenlaista terveysintoilua olen harrastanutkin viimeiset 15 vuotta, mutta sen sijaan, että olisin kehittänyt kolmikymppisistäni kriisin päätin, että minun terveelliset elämäntapani ovat nämä:

- liikuntaa, mielekkäitä lajeja, eli jos ei vaikka sali nappaa pariin vuoteen niin kehitän tilalle jotain muuta
- terveellistä ruokaa sopiva määrä
- pieni määrä herkkuja silloin kun alkaa tehdä mieli eikä suuri määrä herkkuja silloin kun olen mielitekoa kuunnellut monta päivää
- ei syyllisyyden tunteita väliin jääneistä treeneistä tai syödystä herkusta
- alkoholia tai sokeria ei vedetä humalaan asti
Ja kaikkein tärkein eli annan itselleni anteeksi muhkurat, vararenkaat, selluliitit, liikakilot ja ylimääräiset sentit vyötäröllä. Tämä on varsin helppoa kun tiedän, että harrastan liikuntaa useasti viikossa ja syön juuri niin kuin minulle sopii.

 

[SA310]

Mä vihasin liikuntaa ala- ja yläasteella. Syy siihen oli koulun pakkoliikunta. Ei ollut kovin motivoivaa, kun olin aina kaikissa joukkue-peleissä se joka valittiin omaan tiimiin viimeisten joukossa, yleisurheilussa olin myös hännillä jne. Melkein kaikki koulussa harrastettavat liikuntalajit oli niitä, joissa pärjätäkseen vaadittiin nopeutta ja ketteryyttä. Ei tämmöinen hidas ja kömpelö niissä pärjää.

Vapaa-ajalla harrastin ratsastusta. Aika vähän kumminkin, se oli (on) kallis harrastus, eikä mun vanhemmat olleet innokkaita makselemaan suuria summia.

Lapsuusiän olin aina hoikka/normaalipainoinen. Yläasteen jälkeen aloin lihoa. En mä koskaan mikään hillitön kasa ollut, mutta silloin se mun läski oli sellaista oksettavaa turvotus-läskiä. Naama oli niinku hevosen perse, mahasta olis voinut päätellä että olisin raskaana.

Olinkohan 20v, kun tuli ero silloisesta paskasta parisuhteesta. Päätin vaan että nyt se on moro. Tämän jälkeen tuli kiire saada kroppa ees siedettävään kondikseen, että voisin saada joskus mieleiseni miehen (lue: ei tarvitse tyytyä siihen minkä sattuu saamaan). Laihistelin vauhdilla sellaiset 10kg. Työnantajalta kerjäsin salisopimusta, eli siis firma kustantaa osan työntekijöiden salimaksuista. Tämä etu heltisi.

Silloin reenasin ulkonäkösyistä. Oli se tietty kivaakin, mutta en tavoitellut voimaa, lihasmassaa tms, vaan kiinteää ja hoikkaa kroppaa. Sellaisen onnistuin saavuttamaankin, mutta erinäisistä syistä johtuen lopetin reenaamisen, ja lakkasin kyttäämästä syömisiäni. Tulos; hirvee fläsä. Syöminen varsinkin riistäytyi rasasta ja meni ihan överiksi. Olin niin kauan kieltäytynyt herkuista, syönyt niitä vain joskus ja silloinkin huonon omantunnon kera.

Meniköhän siinä joku reilu vuosi, kun ryhdistäydyin taas. Orjallisesti en kytännyt syömisiäni, enkä ihan heti palannut salille, mutta tiputin painoa silleen hitaasti mutta varmasti. Aloitin taas ratsastuksen.

Sitten tuli (taas) ero, jonka jäljeen pakottava tarve laihtua ja muutenkin hirviä ressi. Laihduinkin, ja aloitin taas reenaamisen. Jossain vaiheessa vaan väsähdin. Osa kiloista tuli takaisin, mutta ei mitään hirveää notkahdusta kumminkaan.

Tämän hetkinen tilanne on tähän astisista paras. En ole supertimmi, en noudata mitään ruokavalioita orjallisesti, enkä reenaa veren maku suussa hurjat tavoitteet mielessä. Käyn salilla ja ratsastamassa, koska tykkään siitä. Jos joskus ei huvita lähteä, jätän menemättä.

Mä nautin elämästä, eli en kiellä itseltäni mitään ruokia. Jossain määrin tietty rajoitan, ettei ihan överiksi mene. Varsinkin sipsejä, alkoholia, ja hampurilaisravintoloiden safkoja vältän. Tämä ei ole vaikeaa, koska olen huomannut noiden olevan omalla kohdalla pahin turvottaja ja häjyn olon aiheuttaja. Onhan ne hyviä, mutta harvemmin tulee sorruttua, koska mieleen tulee heti noista seuraava huono olo.

Nyt on fläsän määrä pysynyt vakiona kauan aikaa, lihasta on aivan riittävästi, ja olen mielestäni hyvännäköinen vaikken olekaan täydellinen. Joskus toki mietin, että olispa hienoa olla hoikka ja lihaksikas fitness-mimmi, mutta en usko lähteväni enää tavoittelemaan semmoista. Ei se ole sen kaiken kidutuksen arvoista. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita, kun se, miltä näyttää.

 

[angelo]

Ajattelin, että olisi kiinnostavaa tietää hieman punttimimmien taustoja.
Miten ja koska kävi herätys terveellisempiin elämäntapoihin vai onko jo lapsuus ollut ahkeraa treenaamista ja kaurapuuroa?

Mä en ollut lapsena erityisen liikunnallinen. Tykkäsin kyllä temmeltää kavereitten kanssa päivät pitkät metsässä ja leikkikentällä, mutta itse liikunnan takia en sitä tehnyt. Ala-asteella koululiikunta oli mulle lähinnä painajainen; sairastin astmaa ja jouduin usein istumaan kentän laidalla kun muut juoksivat ja hyppivät kilpaa. Sen sijaan rakastin telinevoimistelua ja muita kehonhallintaharjoitteita. Ala-asteen 5.luokalla aloinkin harrastaa telinevoimistelua ja show tanssia, mutta molemmat harrastukset loppuivat jo vuoden kuluttua kun vaihdoin paikkakuntaa ja koulua. Sitä seurasikin parin vuoden tauko liikuntaharrastuksista, liikuntaa tuli pääasiassa koulun liikkatunneilla ja koiran kanssa kävellessä.

Yläasteen 8.luokalla sitten innostuin yleisurheilusta ja juokseminenkin mahdollistui parantuneen astman vuoksi. Juoksin koulujen välisissä kilpailuissa ja aloin käydä myös arobic tunneilla pari kertaa viikossa. Se oli sellainen hurahdusvaihe, tykkäsin liikkua ja sain siitä itsevarmuutta. Seuraavat pari vuotta eteenpäin liikuntaa tuli lähinnä hyötyliikunnan muodossa, kuitenkin suht paljon. Tässä välissä ehdin kokeilla kuntosaliakin ensimmäisen kerran, mutta se oli sellaista on/off harrastelua.

Sitten tuli ensimmäinen "herätykseni". Opiskelin 2.asteen opintoja toista vuotta ja huomasin, että naiseksi kehittyminen oli tuonut mun kroppaan pientä pehmeyttä. En oo koskaan ollut ylipainoinen, mutta tää pienikin pehmeys oli mulle ihan uutta, koska olin siihen asti tottunut olemaan aina se luokan "luuviulu" ja "rimppakinttu". Aluksi tykkäsin muodonmuutoksestani, mutta pian huomasin omaavani jo nykyajan teinitytölle tyypillisen vararenkaan vyötärölläni Se oli mulle järkytys, ja joulun jälkeen päätinkin laittaa elämäntavat ruotuun ja laihduttaa. Mun käsitys omasta kropastani oli vaan aika epärealistinen ja laihdutustavoite oli vähän liian kova. Tästä eteenpäin tarina onkin sitten vaan alamäkeä....

KUNNES löysin nykyisen elämänkumppanini ja tutustuin hänen kauttaan kuntosaliharjoitteluun uudesta näkökulmasta. "Ahaa, tytötkin voi siis käydä salilla kehittämässä lihasmassaa ja siitä saa vielä noin upean ulkokuoren kuin noilla mimmeillä tuolla pakkotoistolla?!" :D Aivan oikein, mulla se suurin herätys tuli tän palstan kautta. Aloin seurata pakkista säännöllisesti ja osallistuin keskusteluihin, sain suoraa palautetta ja paljon hyödyllistä tietoa. Kerran tässä välissä homma meni täysin hifistelyksi, mutta siitäkin otettiin opiksi Viimeisimmästä herätyksestä on nyt noin 1,5 vuotta ja voin sanoa olevani aivan toinen ihminen kuin tätä lajia aloitellessani! Urheilusta ja terveellisestä ravinnosta on tullut elämäntapa, selviytymiskeino, henkireikä... miten sitä nyt kuvailisikaan paremmin Saan treenaamisesta valtavasti henkistä voimantunnetta ja itsevarmuutta ja vielä enemmän saan näitä kun huomaan ulkomuotoni paranevan ja kehoni vahvistuvan jatkuvasti. Olen omistautunut näille elämäntavoilleni ja liikuntatottumuksilleni 100%:sti :haart: En voi enää edes kuvitella palaavani vanhoihin elämäntapoihini; liikkumattomuuteen ja epäterveelliseen ravitsemukseen.

~ My core belief is that whatever you choose to focus on, you will move towards ~

 

[Emilija]

Meillä oli kotona säännölliset ruokailu ajat ja safka muutenkin oli terveellistä. Eli hyvät ruokatottumukset olen vanhemmilta saanut. Mietin eilen itseasiassa että sipsejä aloin syömään tosi myöhäisessä vaiheessa,kun ei tullut oikeastaan koskaan mielihaluja roskaruokaan. Eikä kyllä tänäkään päivänä tule erityisemmin niillä mässäiltyä.

Pienempänä en varsinaisesti harrastanut mitään perin erikoista,koiran kanssa juoksenneltiin metsässä ja kavereiden kanssa käytiin pelaamassa salibandya tai pesistä sekä kävin ratsastamassa aina kun pääsi. Koulussa olin aina innokkaasti mukana liikuntatunneilla.Oli suosikkiaineitani. Oikeastaan "hauis-hommista" kiinnostuin vasta täysi-ikäsenä. Se oli semmoinen heureka että nyt on saatava habaa, että se näyttäisi aika hyvältä. Intissä kasvoi hartiat sitten ihan itsestään,huomasi siitä kun paidat ei lomilla menneet enää päälle. Aloin ottamaan selvää vähän asioista ja sille tielle jäin. Kun pääsin vaihtamaan asuinpaikkakuntaa niin sitten tuli Krav magaa,nyrkkeilyä yms kuviohin. En ole koskaan oikein tykännyt harrastaa ohjattua liikuntaa, mutta body pump ja body combat on hauskaa.

Nyt tämä minulle elämäntapa,samoin kuin monelle muullekkin. Mukana on ulkonäkösyyt sekä ihan oma fyysinen ja henkinen hyvinvointi. Jos ottaa esim. pannuun niin laittaa vaan isompaa settiä vastaan niin kyllä se harmi jossain vaiheessa unohtuu. Ruokavalioni on ollut 11 vuotta lakto-ovo-vegaaninen eli se luo tietyt rajoitukset. Urheilen päivittäin,ihan jo sen takia koska on iso koira kotona joka tarvitsee liikuntaa. Mutta minäkään en ole hurja "supermimmi" enkä orjallistunut mihinkään varsinaisesti,osaan minäkin syödä ihan päin honkia ja laiskotella miekkosen kainalossa sohvalla.
Tätä tekee koska tykkää pitää huolta itsestään.
Näillä mennään mitä on.:dance: