- Liittynyt
- 16.4.2002
- Viestejä
- 98 576
Forumien aluejärjestykseen muutoksia. Pientä optimointia alueiden suhteen, seuraavia muutoksia tehty forum-järjestykseen.
Miesten ja naisten kisaforumit on inaktiivisena yhdistetty ylempiin alueisiin. Naisten yhdistyi Punttimimmien pääalueeseen. Miesten kisaforum hajotettiin palasiksi, osa ketjuista deletoitiin ja osa siirtyi ravintopuolelle.
Pakkotoiston alueiden järjestys suosion osalta on muuttunut. Kamppailulajit on noussut kovaa vauhtia ja Pakkotoisto taitaa olla tällä hetkellä jo yhden alueen voimin Suomen suurin kamppailusaitti. Se pidetään ennallaan, mutta se sai alaforumikseen MMA-Blogit, jonne olisi tarkoitus saada lajin kisaajia pitämään blogeja. Yksi kamppaileva mimmi näyttää esimerkkiä ja aloittaa pian blogin. MMA-skene Suomessa kaipaa ottelijoiden näkyvyyttä medioissa, ulkomailla ihan MMA-maailman huiput hengaavat alan forumeilla kommentoimassa. Eli blogia vain pitämään, autatte aloittelijoita sekä tuotte faneille jotain uudenlaista sisältöä.
Seksi/parisuhteet/deitti on noussut varsin suosituksi alueeksi, joten se nostettiin omaksi pääalueekseen, luonnollisesti sen alaosio, treffit tuli mukana, sen nimi vaihtui deitiksi.
"Tekniikkaneuvoja liikkeisiin" yhdistettiin aloittelijoiden osioon, jonka ala-osio se on muutaman vuoden ollut. Stickatut topikit ovat nyt aloitteijoiden osion ylhäällä auttamassa junnuja. Joku merkistökoodausvirhe on iskenyt osaan ketjuista, sille koitetaan tehdä jotain.