Dream Theater

[NP]

Dream Theater on tullut omaksi suosikiksi, tyylinä progressiivinen/industriaalinen rockmetal. Konkarit ovat julkaisseet 16 albumia, joista ainakin kaksi on live-plättyjä. Yksi syy miksi pidän näin paljon bändistä, on se että kun vertaa kahta biisiä, toinen tehty 1992 ja toinen 2003, niin kumpikin aivan loistavia. Pysynyt tuoreena. :D

Hankkikaa näiltä lätyiltä biisejä:
Images & Words (1992)
Falling Into Infinity (1997)
Train Of Thought (2003)

 

[MarkusH]

Tähän on pakko sanoa itsekin ihan samaa; Dream Theater on minunkin suosikkibändini. Mutta tuo 16 albumia ihmetyttää. Onko niitä muka noin paljon?
Itsellä tulee mieleen vain nämä:
89 When Dream And Day Unite
92 Images And Words
94 Awake
95 Change Of Seasons
97 Falling Into Eternity
99 Scenes From A Menory
02 Six Degrees Of Inner turbulence
03 Train Of Thought

 

[syntikka]

Oma suosikki ollut jo ammoisista ajoista lähtien... Ehdoton suosikkini on vieläkin I&W:ltä Pull me under. Jos DT:stä tykkää niin ei sovi myöskään unohtaa Liquid Tension Experimenttejä (1&2) sekä Mullmuzzlereita.

 

[NP]

Konkarit ovat julkaisseet 16 albumia, joista ainakin kaksi on live-plättyjä.

Ei taida 16 olla oikea luku..

Train Of Thought (2003)
Six Degrees Of Inner Turbulence (2002)
Live Scenes From New York (2001)
Through Her Eyes (2000)
Scenes From A Memory (1999)
Once In A LIVEtime (1998)
Falling Into Infinity (1997)
Hollow Years (1997) (Tämä on sinkku, josta on kaksi eri julkaisuversiota)
A Change Of Seasons (1995)
Awake (1994)
The Silent Man (1994) (Sinkku, 3biisiä)
Lie (1994)
Live At The Marquee (1993)
Another Day (1992) (Tämä on kuulemma erittäin harvinainen sinkku)
Images And Words (1992)
When Dream And Day Unite (1989)

Korjaan 3 livelevyä.

 

[Mike]

DT on kyllä oma suosikkibändi ollut jo toisesta levystä lähtien, mutta valitettavasti hiukan huonompaan suuntaan ollaan menty Awaken jälkeen.

 

[Jkk]

Train of Thought'n hankin eilen ja parin kuuntelun jälkeen huomasin kauhukseni ettei enää sytytä. Ytse Jam vie aikoinaan jalat alta, nyt ainakin uuden levyn perusteella soittotaito on jalostunut niin pitkälle ettei se enää ole mielenkiintoista. Tämä kaikki on jo kuultu DT:n levyiltä ennenkin. Musiikkinsa on niin loppuun asti viritetty, ettei tarttumakohtaa tahdo löytää millään. Kaikki särmät on hiottu pois ja se ei automaagisesti tarkoita parasta lopputulosta. Vielä kun uusimman levyn biisimateriaali on aika mitäänsanomatonta niin levyä ei hyvällä tahdollakaan voi kuvailla kestäväksi kuuntelunautinnoksi. Vanhempi tuotanto rulaa edelleen.