Dieettiapuja!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Charity
  • Aloitettu Aloitettu
Pro Nutrition Fire Kick, 20 x 25 ml -20%
Liittynyt
13.6.2003
Viestejä
20
Nyt tarvitsen kipeästi apuja, kun paino ei vain tipu. Olen tammikuun alusta ollut dieetillä ja tulosta ei vain tule :( Paino ei ole tippunut yhtään. Eikä mittanauha ja peilikään näytä että pienentymistä olisi tapahtunut.

Olen 36 v :wanha: Pituutta on 158 cm, paino tällä hetkellä 69 kg :jahas:
Salilla käyn 3 kertaa viikossa. Sen lisäksi kävelen salilta kotiin n. 1/2 h. Lenkillä käyn 1-3 kertaa viikossa. Joinain viikkoina ei ole tullut käytyä lenkillä.
Kalorit on tällä hetkellä n. 1600. Voiko olla liian vähän? Aloitin ensin 1800 kalorista josta tiputin tähän nykyiseen. Kiitos paljon jo etukäteen.

Teiltä punttimimmeiltä olen saanut paljon apuja treeniin ja syömisiin. En vain juurikaan ole kirjoittanut, vain taustalla pyörinyt lukemassa.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
No ensiks tulee mieleen, et onko treenisi tarpeeksi tehokasta, esimerkiksi aerobista kannattaa tehdä, jos haluaa painoa pudottaa, niin kaloritkin on siten mahdollista pitää korkeammalla, ja syömisestähän ei kannata tinkiä:D Nyt ei ainakaan kaloreita alemmas, pikemminkin panostat liikunnan tehokkuuteen ja ruokavaliohan on laihdutuksessa pääosassa.Voisit vaikka laittaa tänne esimerkkipäivän syömiset.
Kyllä se siitä lähtee etenemään, jaksat vaan treenata kovaa ja pidät päämäärän kirkkaana mielessäsi!
 
Kiitos vastauksesta neiti.

Eli salilla treenaan mahdollisimman kovaa. Kolmeen jaetulla ohjelmalla 1. Selkä-hauis 2. Jalat 3. Rinta-olkapäät-ojentajat
Lenkit ovat sauvakävely-/hölkkäilylenkkejä kulutus sykemittarin mukaan n 500-600 kaloria/lenkki.

Ruokailut esimerkkipäivänä:

6.15 Kaurahiutaleet 15g, vähäkalorinen mehukeitto 200g, raejuusto 50 g, kananmuna, kahvi tilkalla rasvatonta maitoa.

9.00 1/2 prk rahkaa (Ehrmann) mustikoilla ja mansikoilla (100g), kahvia ja tilkka rasvatonta maitoa

12.00 Ruispasta 130g (keitetty paino), Atria broilerin ohutleike hunajamarinoitu 125g (raakapaino), rypsiöljy 5g, raejuusto 100 g, pakasteporkkanaa 125g

14.45 sama kuin klo 9.00

16.30 treeni

18.00 palautusjuoma (Spirit Power Recovery, annos 50g)

18.45 Ruispasta 120 g, broilerin ohutleike 125g, rypsiöljy 5g, pakaste parsakaali-porkka-kukkakaali 130g, tomaattia

21.00 1 prk rahkaa (Ehrmann), 10g rypsiöljyä, makeutukseen O'light mochha juomatiiviste

Täläisella rungolla suunnilleen mennään päivittäi. Pastan tilalla välillä täysjyväriisiä, kanan sijasta vähärasvaista (7%) jauhelihaa tai tonnikalaa vedessä.

Kalorilaskurin mukaan tästä tulee siis n. 1600 kaloria.
 
No ruokailut vaikuttavat suorastaan esimerkillisiltä, tosin edelleenkin olen sitä mieltä, että kalorit voisivat olla hieman korkeammallakin, ja painon pitäisi pudota noilla ruokailuilla ja liikunnoilla ehdottomasti. Jossakin on siis vika. Kuuluuko ohjelmaasi herkkupäivä, esim.kerran viikossa? Nautitko noiden ruokailujesi lisäksi esim.alkoholia tms., josta kertyy energiaa yllättävän nopeasti ja runsaasti syömisten päälle.Tarkoitus ei ole epäillä omistautumistasi hommaan, ainoastaan kartoittaa tilannetta:) ja etsiä missä ongelma on. Nimittäin paino putoaa väistämättä, jos kulutus on suurempaa kuin energiansaanti ja antamiesi tietojen perusteella, näin varmasti on. Voiko kyse olla jostakin sairaudesta, syötkö esim. jotain lääkkeitä?
 
Sitäpä tässä itsekin ihmettelen missä vika on.
En syö mitään lääkkeitä. Joulukuussa satuin toisen syyn takia käymään lääkärissä ja verikokeet otettiin. Kaikki oli ok. Eli mitään sairauttakaan ei pitäisi olla.
Herkkupäiviä ei ole ollut vielä ollenkaan. Paitsi viime viikonloppuna, joista lauantai meni bilettäen, eli olutta tuli juotua, mutta syömiset jäivät onnettomaksi. Sunnuntaina söin 1 kebabin. Siinä kaikki. Maanantaina palasin takaisin ruotuun.

Tuntuu todella turhauttavalta kun ei tuloksia synny. Olisi kiva nähdä löytyykö tuolta fläsä-kerroksen alta ne lihaksetkin mitä on työllä yritetty kasvattaa :)
 
Sain äkkiseltään laskurillani vähän isommat kokonaiskalorit (saattaapi olla nuo pastan määrät jopa laskuissani hieman alakanttiin, kun en muista kuivapainon ja keitetyn suhteita). Tosin kyllä tuollakin kalorimäärällä painon tulisi tippua, jos aiemmin syömiset ovat olleet tarpeeksi korkealla. Muutonkin syömiset vaikuttivat olevan mallillaan :thumbs: , niinkuin neitikin totesi, joskin painotusta kannattaisi siirtää raskaan lounaan sijasta aamupalalle (esim. lisää kaurahiutaleita, raejuuston määrien vaihto päikseen).

Vinkeiksi tällä hetkellä ehdottaisin:
- lenkit 3x/vko, aiemman 1-3 sijasta, mieluiten tyhjällä vatsalla
- treenin jälkeinen aerobinen joko salilla tai palautusjuoma vasta kotimatkan jälkeen
 

Liitteet

  • charity.webp
    charity.webp
    81,5 KB · Katsottu: 359
Kiitoksia neuvoista.

Aamulenkki tyhjällä vatsalla ei onnistu kuin viikonloppuisin. Viikolla lähdemme miehen kanssa ajelemaan töihin jo ennen seitsemää. Enkä aamu-unisena kykene heräämään viideltä lenkille..

Salin jälkeen tosiaan kävelen reippaalla vaudilla 1/2 h kotiin ja olen ottanut palautusjuoman vasta sinne tultuani.

Aamupuuro on hiukan tökkinyt jonkin aikaa, siitä johtuu vähäinen määrä. Yritän lisätä sitä.

Kokeilen ensin näillä neuvoilla ja pienillä muutoksilla.

Kiitos ja kumarrus teille :)
 
Emmah sanoi:
Sain äkkiseltään laskurillani vähän isommat kokonaiskalorit (saattaapi olla nuo pastan määrät jopa laskuissani hieman alakanttiin, kun en muista kuivapainon ja keitetyn suhteita). Tosin kyllä tuollakin kalorimäärällä painon tulisi tippua, jos aiemmin syömiset ovat olleet tarpeeksi korkealla. Muutonkin syömiset vaikuttivat olevan mallillaan :thumbs: , niinkuin neitikin totesi, joskin painotusta kannattaisi siirtää raskaan lounaan sijasta aamupalalle (esim. lisää kaurahiutaleita, raejuuston määrien vaihto päikseen).

Vinkeiksi tällä hetkellä ehdottaisin:
- lenkit 3x/vko, aiemman 1-3 sijasta, mieluiten tyhjällä vatsalla
- treenin jälkeinen aerobinen joko salilla tai palautusjuoma vasta kotimatkan jälkeen

:offtopic: Mistä oot Emmah löytänyt tuon kalorilaskurin? vai oletko tehnyt itse? Tarvisin jonkun hyvän kalorilaskurin että sais vähän suuntia mitä määriä on syönyt?
 
Zone-sarja -42%
hamara sanoi:
:offtopic: Mistä oot Emmah löytänyt tuon kalorilaskurin? vai oletko tehnyt itse? Tarvisin jonkun hyvän kalorilaskurin että sais vähän suuntia mitä määriä on syönyt?
Tuo on Kutrin taulukoiden pohjalta itse muokattu. Tuo kalorilaskuri.fi:kin pelittää mielestäni ihan hyvin, mutta nakkaapa maililla, jos tuon excelin haluat.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Oon testannu tuotakin kalorilaskuri.fin laskuria, onko sillä muuten mahdollista seurata pitemmältä ajalta kalorimäärää (jos rekisteröityy)?
 
jos maksat sen maksun esm. tekstarilla 1,90E. Voit maksaa sen niin monta kertaan kun monta kuukautta haluat sen kestävän. Muistaakseni 1,90€ kestää kuukauden. Korjatkaa jos oon vääräs:)
 

Latest posts

Back
Ylös Bottom