Dieetti ja sen jälkeinen "mättö"

[Shei]

Herättipä ajatuksia tämä Faidran blogikirjoitus:

7.12.2006, torstai
Tänään treenivuorossa oli selkä ja takareidet. Oltiin Anun kanssa reippaina salilla jo klo 7. Mave meni hyvin, nostin painoja 75 kiloon ja tein sillä 5 x 5. Sen jälkeen tehtiin hammer-koneita eli vetoa edestä ja ylhäältä. Niissäkin nostin painoja edellisestä: seated row 2 x 12 35kg ja front pulldown 2 x 12 30kg. Perään vielä ylätalja ja takareisille koukistus maaten. Sen jälkeen bongasin fitness-SM kolmosen eli Nina Pirttilahden ja jäin hänen kanssaan suustani kiinni... tuli taas tilitykset kisan jälkeisestä alakulosta ja Makuunin karkkilaareista (Ninalta, minähän en ole karkkia pistänyt suuhuni kisojen jälkeen, wohoo!)... tuntuu olevan muillakin ihan samanlaiset kriisit meneillään.
Väkisin tuli tuossa Ninan kanssa jutellessa mieleen, että minkä ihmeen takia meitä lajin parissa touhuavia ei millään tavalla koutsata henkisesti liiton puolesta. Leirejä riittää, on kaikenlaista toimintaa... mutta harvemmin puhutaan siitä, mitä tämä laji henkisesti vaatii. Mielestäni avoin keskustelu asiasta voisi auttaa monia kisaajia pysymään lajissa mukana ja samalla valmistaa uusia kilpailijoita siihen, mitä kisaelämä tuo mukanaan. Kilpaurheilu ei ole pelkästään sitä paremman fysiikan tavoittelua ja kovaa treeniä päivästä toiseen, vaan etenkin tämän lajin parissa henkistä kestävyyttä mitataan välillä rajustikin. Kehon muutokset ja oma suhtautuminen kehon muuttumiseen on raskasta - en tiedä voiko siihen kukaan edes suhtautua välinpitämättömästi. Naisille tämä on varmasti paljon vaikeampi seikka käsitellä kuin miehille. Kuka osaa esim. sitäkään sanoa, mitä tällainen laji pidemmän päälle tekee naisen hormonitoiminnalle? Välillä ollaan ilman kuukautisia yli puoli vuotta, sitten taas odotellaan... mennään painon suhteen laidasta toiseen (niinhän sen tosin ei pitäisi olla, mutta ympärille katsomalla näkee että monella näin on), syömisten kanssa minimistä mässylinjalle, tuhottomista treenimääristä totaaliseen nollaan ja niin edelleen. Tuntuu lähinnä sairaalta kuunnella välillä juttuja kilpailijoiden äärimmäisen ankarasta dieetistä ja sitä seuraavasta herkuttelukaudesta. Tämän lajinhan kuuluisi edustaa terveyttä, liikunnan iloa ja elämäntapaa! Onko se elämäntapa, että ensin vedetään 15 viikkoa riisiä ja kanaa ja sen jälkeen kaksi kuukautta karkkia, pullaa ja jäätelöä?! Se kultaisen keskitien löytäminen ei taida olla helppoa kovinkaan monelle harrastajalle. En tiedä kuinka monessa muussa lajissa mennään niin helposti ääripäistä toiseen. Ja kuinka monessa lajissa näistä asioista vaietaan yhtä totaalisesti.
No, riittävästi tilitystä! Ehkä nämä kirjoitukseni voivat joitakin huvittaa tai ärsyttääkin, mutta haluan olla rehellinen ja kertoa kaikenlaisista asioista mitä tähän lajiin liittyy. Uskon näiden mietteiden antavan lukijoille enemmän kuin pelkkien treenipainojen listaaminen päivästä toiseen.

Valmentaminen/valmistaminen dietin ja offin henkiseen puoleen olisi hyvä tulla liiton puolesta, tästähän olisi hyvä antaa palautetta vaikka Maijalle. En ole käynyt kuin yhdellä leirillä eikä siellä ainakaan puhuttu mitään siitä kuinka rankka vuoristorata kisaaminen voi psyykkisesti olla. Tässä on paljon parannettavaa eikä tilannetta helpota yhtään se, että kyseessä on tällainen marginaalilaji joka eroaa monesta muusta kilpalajista hyvin paljon.

Oletteko miettineet syitä siihen miksi dietin jälkeen kroppa huutaa kaikkea roskaruokaa? Huomasin ensimmäisten kisojen jälkeen himoitsevani suklaata vaikka normaalisti en edes pidä siitä! Suklaanhimoa kesti pari kuukautta, joka sitten meni täysin ohi. Yksi syy tietysti on se, että pitkän nälännäkemisen seurauksena meidän geeneihimme ohjelmoitu survivol-moodi käynnistyy: kerätään varastoja tulevaa nälkäkautta varten ja tehokkaimmin energiaa saadaan juurikin niistä energiapommeista, mitä enemmän rasvaa sen parempi. Toinen syy on aliravitsemus! Kuinkahan moni valmentaja tietää kuinka paljon vitamiineja, kivennäisaineita yms. pitäisi saada dietin aikana ja sen JÄLKEEN, että saataisiin kompensoitua kovan treenin ja niukan ravinnon aikaansaamat puutokset. Työterveyslääkäri suositteli minulle vitamiiniannosten 2-3 kertaistamista dietillä. Nyt on onneksi valmentaja, joka on samoilla linjoilla eli vitamiineja tulee reilusti. Sillä on myös merkitystä minkälaisessa muodossa ne tulevat, nestemäisenä imeytyminen on huomattavasti tehokkaampaa.

Olen huomannut eron jenkkien ja suomen fitnessharrastajien välillä. Jenkkitytöt pitävät ruokavalion myös offilla ja sisällyttävät siihen laajasti kuiturikkaita kasviksia. Meillä monet palaavat ”tavis” ruokaan, joka sisältää kyllä tuoretta mutta myös puolivalmiita eineksiä ja sokeripitoista höttöä. (Kuten myös allekirjoittanut aikaisemmin-> )Tehoviljelyn seurauksena kasvikset ja hedelmät ovat köyhtyneet ravintoarvoltaan huomattavasti parin viime vuosikymmmenen aikana (tutkittu mm. Harvardin yliopistossa ja tullut eri medioissa esille) eli meidän pitäisi mättää naamaan tuoreruokaa huomattavan paljon enemmän kuin meidän vanhempien nuoruudessaan. Ja tämä jo ilman kovan treenaamisen tuomaa stressiä elimistöllä eli meidän treenaavien ja kisaavien tulisi kiinnittää tähän erityistä huomiota.

Kokosin tynkälistaa huomioitavista asioista. Toivottavasti saadaan keskustelua aikaan postauksen sekavuudesta huolimatta ja voidaan oppia toisiltamme.
-Riittävästi vitamiineja, kivennäisaineita, hyviä rasvahappoja. Onko tämänhetkinen tarpeeksi? Tuleeko eri tuotteista päällekkäisyyksiä, onko yliannostuksen vaara? Et huomaa puutostiloja välttämättä vielä dietillä mutta sen jälkeen eli dietti voi edetä ja kisakunto olla tosi hyvä mutta offin alkaessa tulee vasta ongelmat vastaan.
-Onko ruokavalio siisti? Monipuolisesti vihanneksia ja hiilarit täysjyvätuotteista? Se vihannesten monipuolisuus avautuu vasta siinä vaiheessa, kun menee ison marketin HE-VI osastolle ja katselee ympärilleen. Liian usein jämähdämme niihin tiettyihin valintoihin rehujen suhteen. Esim. salaatti, jossa on jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia ei sisällä vielä kovinkaan paljon suojaravinteita.
-Siinä vaiheessa, kun dietti loppuu pitäisi ajatella vain sitä mitä keho oikeasti tarvitsee eikä sitä mitä mieli haluaa. Keho tarvitsee arvokasta ravintoa eikä kaloririkasta ja ravintoköyhää skeidaa.
Eli summa summarum: uskon, että dietin jälkeinen mättäminen johtuu vain ainoastaan dietin aikana syntyneistä vitamiinien ja kivennäisaineiden yms. puutostilasta.

 

[Emmah]

Mä en oikein jaksa uskoa, että tuo "mättäminen" johtuisi ainakaan tuon tyyppisestä puutostilasta. Aika moni tuntemani tyyppi käyttää dieetilläkin melkoisesti lisäravinteita, vitamiineja ym. - uskoisin, että monella niiden saanti on jopa paljon paremmilla kantimilla kuin sellaisella, joka ei kiinnitä ruokavalioon minkäänlaista huomiota. Itse mutulla veikkaisin vain sen kehon rasvaprosentin usein rajunkin muutoksen pistävän kehon toimintoja sen verran sekaisin, että siitä normaaliin palautuminen kestää aikansa ja elimistö pyrkii palaamaan takaisin siihen aiempaan tasapainotilaansa.

Pakko myöskin omalta osaltani kommentoida tuota vihannesten syöntiä. Itse kun en voi kehuskella juurikaan syöväni edes niitä salaatti-kurkku-tomaatteja (paitsi kesäisin), vaan vihannesten syöntini on aika lailla rajoittunut lämpimään ruokaan sotkemiini pakastevihanneksiin, sekä ananasmurskaan ja banaaniin. Siitä huolimatta en koe nyt kärsiväni mistään puutostiloistakaan.

 

[Shei]

Se on hienoa, jos keho toimii. Itse olen vain kantapään kautta saanut opetella näitä juttuja ja sen takia ajattelinkin nostaa tämän asian esille että joku saattaisi hyötyä tästä. Ensimmäisen dietin aikana silloinen valmentaja unohti huomioida lisäravinteet ja kivennäisaineiden puutoksen seurauksena tuli kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet. Siinä meni puoli vuotta, että tilanne korjaantui. Viimeisimmän dietin jälkeen kärsin järkyttävistä PMS-oireista kunnes tuplasin kivennäisaineet ja mineraalit, pari kuukautta meni niin tilanne oli siedettävä (miehenkin mielestä:D ).

 

[BlueSun]

Mä olen pohtinut tässä paljonkin kisaamisen vaikutusta omaan terveyteen: Jättääkö raju laihduttaminen ja liian alhainen rasvaprosentti pysytvät jäljet kehoon (ja mieleen), palautuuko esim. hormonitoiminta koskaan täysin normaaliksi. Mulla on taustalla vielä kilpirauhasen vajaatoiminta, johon sain nyt lääkkeet. Kisaus-ajatusta pohtiessani olen päättänyt juuri tän takia, että en itse nää kisaamista riskin ottamisen arvoiseksi. Päätin, että haluan voida hyvin ja näyttää hyvältä tasaisesti läpi elämän, vaikka en kisatouhua pääsiskään kokeilemaan.

Tietenkin tämäkin on varmaan henkilöstä kiinni, ainakin mitä henkiseen puoleen tulee.

 

[Faidra]

Samaa mäkin välillä mietin, kuin BlueSun - onko kilpaileminen sen arvoista, että kisan jälkeen joutuu käymään tätä kamppailua kehon ja mielen kanssa? Tällä hetkellä kisatauko tuntuu ainakin omalla kohdallani välttämättömältä ja tuleva kilpailu toisarvoiselta omaan terveyteen verrattuna. Aion kylläkin kilpailla vielä, mutta ennen seuraavaa kisaa haluan laajentaa omaa tietotaitoa ja löytää sen tasapainon joka mielestäni jokaisella kisaamisesta haaveilevalla tulisi olla jo ennen dieettiä. Toisin sanoen, haluaisin ehkäpä vihdoinkin saada selville miten tämä minun kehoni toimii. Mikä on minulle se optimaalinen treenimäärä salin ja aerobisen suhteen, mikä se todellinen kulutuksen määrä mun kehollani on levossa ja treenissä, mitkä ovat niitä ruoka-aineita jotka minulle sopivat parhaiten... ja miten saan hallittua mielen koukeroita niin offilla kuin dieetilläkin. Haluan löytää molemmille kausille sen balanssin missä on hyvä olla ja johon voin tietää palaavani myös kisan jälkeen. Dieetti mulle sitä helpointa aikaa on... mutta tätä offia en vaan osaa.

Mulla molemmilla kausilla ruokavalioon sisältyy todella paljon kasviksia ja ruoka on puhdasta. En siis usko, että mistään kivennäisainetasapainosta tai vitamiinien puutoksesta ainakaan omalla kohdallani olisi kyse. Vaikea sanoa. Odottelen tässä vaan sitä päivää, kun vois tuntea olevansa taas se oma itsensä joka jaksaa innostua asioista. Jotenkin tuntuu lähes naurettavalta ajautua tällaiseen suoranaiseen identiteettikriisiin ja alakuloon - sitähän piti pystyä irrottamaan se kilpailijaminä siitä todellisesta minästä...

En tiedä sitten kuinka yleistä tämä on. Kai se kisan jälkeinen masennus/kriisi tulee monellekin, mutta siitä ei vaan puhuta ääneen. Uskoisin, että vertaistukea tän asian kans kaipaa vähintään yhtä moni tässä vaiheessa kuin sillä dieetilläkin. Millaisissa fiiliksissä siis muut syksyn ja viime kevään kilpailijat elelee?

 

[camu]

On paljon teorioita ja yhtä monta totuutta...
Syömiskäyttäytyminen on osalta opittua ja meillä kaikilla on tiettyjä syömiseen liittyviä tapoja.
Ruoan ja syömisen merkitys ihmiselle on moninainen. Jos söisimme vain ravintotarpeen täyttämiseksi, ei syömisongelmia varmaan olisikaan.

Mieti seuraavia kysymyksiä kohdallasi?
Milloin tunnet itsesi nälkäiseksi?
Onko se fyysistä vai psyykkistä?
Onko ruoka jonkin muun asian korvike tai sijaistoiminto?
Mikä laukaisee syömishimon ts. tunteen syödä kerralla paljon ja kaloripitoista ruokaa( sokeria, vehnää) ?
Syötkö ahdistukseesi tai iloosi?
Ahmitko ruokasi vai nautitko sen hitaasti?
Ajatteletko syömistä jatkuvasti?

Ihan vain pohdinnan vuoksi heitin noita kysymyksiä.
Omien tunteiden tunnistaminen ja tiedostaminen on ollut kohdallani ratkaisevaa syömisen ja painon hallinnan suhteen. Olen oppinut nauttimaan ruoasta ihan eri tavalla kun syön hitaasti. Määrät pysyvät kohtuullisina ja nälän tunne lähtee kohtuullisilla määrillä. Mieliteot heijastuu psyykeestä, ja monta kertaa omien tunteiden väärä tulkinta johtaa hillittömään makean himoon. Se ei tarkoita sitä että kaikki herkut pitäisi kieltää itseltään. Monta kertaa vaan tehdään ja toimitaan ja unohdetaan ajatella. ...
Kiireessä ja stressaantuneena työntää mielestään pois negatiivisuutta juurikin syömällä tai juomalla. Täyttämällä itsensä ruoalla työnnetään pois ne asiat joita ei halua kohdata.

Hieman ajatuksen aihetta...

 

[hotpower]

Kiva Shei, kun nostit Faidran tekstin tänne ja jatkoit siitä keskustellen. Voisin yhtyä jokseenkin Shein aatoksiin vitamiinien osalta.
Olin ekaa kertaa syksyllä kisoissa, joten yhden kisadietin verran kokemusta. Puhtaan ruuan syöminen dietin jälkeen oli tavoite, mutta kuinkas kävi. Yli kuukauden päivät tuli lapattua napaan kaikkea höttöä ja koko ajan sitä perusteli ittelleen, et kyl mun kroppa tarvii tän kaiken kun sitä on kerran "kuivatettu" maaliskuusta asti yht. 18 kg muutos perusteluna, jeah. Miten olisi asiat nyt, jos olisi alkanut heti kisojen jälkeen syömään tupla-annoksina vitamiineja ja reilusti kasvis-kuitupitoista ruokaa? Ei ehkä olisi tarvinnut syödä suklaata, jäätelöä..
Mä oon kyllä palautunut hyvin ja ehkä suurin syy onki ollut se, etten todellakaan ole nähnyt itseni terveenä 50 kilosena, vaan tottunut olemaan yli 60 kiloinen ja vahvempi.
Mätöt pidän itselleni kylläkin tällä hetkellä perusteltuna, koska sain aineenvaihdunnan tosi kiivaaksi ja nyt näyttäisi, että n. puhtaalla, rasva- ja vitamiinipitoisella 3500 kcal:n ruokavaliolla paino ei ole enää nousu suunnaassa. Siitä erittäin onnellinen, koska alku vuonna massakaudella paino lähti nousuun n. 2300 kcal:lla.
Ei siis masennusta, kun saa syödä ja treeneissä ennätykset paukkuu, JEE!
Tais mennä joku kohta ohi aiheen, mut tämmösiä mun mietteet kisojen jälk.
Tsemppiä Shei;)

 

[Christa]

Täyttä asiaa camulla, sopii ainakin mun tilanteeseen. Oon huomannut olevani tunnesyöppö ja nyt kaamosaikana siitäkään ei oikein jaksa välittää vaikka tiedostankin, että nyt syön vaikka ei ole nälkä. Mun ongelma onkin etten löydä tasapainoa syömisten kanssa, kaikki on aina joko kaikki tai ei mitään. Vähän kuten Faidra sanoi että dietillä olo on helpointa mutta muuten vaikeaa. Ja suurinta osaa elämästämme ei luultavasti ole tarkoitettu dieetillä kitumiseen, joten tasapainon löytäminen olisi tärkeää.

En ole kisaaja vaikka tänne törkeästi tunkeudunkin Asia vaan on liiankin tuttu ja kamppailen sen kanssa koko ajan.

 

[Faidra]

Mä tiedostan ainakin itsessäni, että alakulo johtuu enimmäkseen siitä että koen, että kehoni on pettänyt mut. Dieetin jälkeen olen syönyt puhdasta ruokaa, säännöllisin ruokailuajoin ja pääosin järkeviä annoksia ja siltikin paino nousee jatkuvalla tahdilla. En koe, että olisin missään vaiheessa edes kisojen jälkeen heittänyt totaalisesti vapaalle ja syönyt höttöä päivästä toiseen. Kerran, pari viikossa olen syönyt jotain hyvää (käytännössä tämä tarkoittaa mulle jäätelöä tai leipää, ts. n. 500-700kcal extraa) ja sellaiset ähkymätöt on yhden käden sormin laskettavissa. Ja mikä on tulos? Jatkuva painonnousu. Tuntuu äärimmäisen turhauttavalta pyrkiä elämään juurikin niiden aiemminkin toitottamiensa terveiden elämäntapojen mukaan, noudattaa ruokavaliota jne. kun tulos on aivan päinvastaista kuin mitä toivoi ja oletti. En pysty suhtautumaan enää kehooni rakastavasti, vaan ennemmin vihamielisesti. Tällä hetkellä tuntuu välillä niin pahalta, että tieten tahtoen välttelen peilejä enkä halua edes katsoa itseäni. En pysty käsittelemään näitä muutoksia järjellä, koska kaiken tietämykseni ja järjen mukaan näin ei pitänyt käydä. Olisi helpompi hyväksyä muutos, jos olisin vetänyt sitä ähkymättöä ja herkkuja päivästä toiseen. Silloin se tuntuisi oikeutetulta. Lähinnä tuntuu siltä, kuin taistelisin tuulimyllyjä vastaan... järkyttävää, kun se keho josta hetki sitten luuli pitävänsä hyvin huolta vastaa tähän "hoitoon" näyttämällä keskisormea ja muuttumalla joksikin ihan vieraaksi jota en koe edes omaksi itsekseni.

 

[BlueSun]

Oon miettinyt sitäkin mitä Faidra yllä olevassa viestissään pohti- palaako aineenvaihdunta ja yleensäkin koko kropan toiminta kisadieetin jälkeen koskaan täysin samaksi? Jos palaa, kauanko siinä kestää? Kuukausia vai vuosia? Vai onko sekin geeneistä kiinni, jollain kaikki palautuu täysin ja joillain ei?

Jä ylipäätänsä, onko sitten enää koskaan tyytyväinen vartaloonsa? Nälkähän kasvaa syödessä, ja kun vartalo on jo huippuunsa trimmattu, alkaako sitten aina vaan vaatimaan itseltään enemmän ja olla yhtä vähemmän tyytyväinen oloonsa?

 

[Emmah]

Omalla kohdallani viime keväästä on jo sen verran aikaa, että kroppa on palautunut toimintakuntoon, joten vuosia tuohon ei sentään mennyt

Muutenkin lohdutuksen sana näitten asioitten kanssa tuskaileville: aika tekee usein tehtävänsä. Vaikka kisojen jälkeen paisuva keho ei yhtäkkiä tunnukaan omalta, niin jossain vaiheessa siihenkin taas huomaa sopeutuneensa. Kaikkoavan kisakireyden voivottelemisen sijaan olen itse pyrkinyt nauttimaan hyvin kulkevista reeneistä ja paremmasta järjenjuoksusta.

Uskon myös siihen, että parhaimman kehityksen mahdollistamiseksi ei parane koko ajan vaakaa tuijotella tai senttejä mittailla. Liekö miehillä helpompaa, he kun tuntuvat mieltävän kilojen lisääntymisen ennemmin kehityksenä kun taas naiset ottavat tuon heti läskistymisen kannalta.

 

[camu]

Hyvä postaus Emmalta. Asian ympärillä pyöriminen lisää stressiä ja stressaaminen vain pahentaa asiaa. Tiedä mistä puhun, olen niin monet dietit vienyt läpi ja kaikki mahdolliset fiilikset on koettu. Ääripäähän en ole koskaan mennyt kuitenkaan ,mutta tiedän miten paljon kehonkoostumuksen muuttuminen vaikuttaa minäkuvaan ja itsetuntoon. Ja tiedän miltä se tuntuu kun kokee tekevänsä asiat oikein ja silti se paino nousee liiikaa ja olo pahenee sen myötä. Tässä kohtaa tullaan siihen että kannattaa oikeesti miettiä, miten paljon sitä ruokaa oikeesti syö. Ja varmasti sitä ollaan mietitty, en sitä sano.
Kuvitellaan että aineenvaihdunta ja kulutus on suurempi kuin onkaan ja toki kehomme on niin hienosti ohjelmoitu että se ottaa ja pitää siitä kiinni,mitä sille annetaan. Eli rasvavarastot palautuu hiljalleen kun syöminen normalisoituu.

Jos dietti on ollut pitkä, painoa pudotettu paljon, ja kaloreissa menty alle oman peruskulutuksen(perusaineenvaihdunta), paino nousee väkisin...
Kannattaa olla keholle armollinen, ja pyrkiä asteittain nostamaan energiamääriä. Kilo per viikko on tuttua minullekin, ja siihen ainoa vastalääke on kontrolli ja kohtuus. Kokonaisuuden hallintaa, ateriakokoja ja ateriavälejä vastaamaan omaa todellista kulutusta. Kulutusta lisäämällä tietysti vara syödä enempi, puhdasta matikkaa ja kemiaa.

Kehityksen este painon vakauttaminen tuskin on. Päin vastoin. Oman kehityksen näkee helpommin ja sen ekstramassan tiputtaminen vie ne lihaksetkin, nähty ja koettu sekin.
Tää on todella ikuisuusaihe, johon jokaisen keho lopulta vastaa yksilöllisesti.
Yksilöratkaisut löytyy omasta kehon ja mielen hallinnasta...helpommin sanottu kuin toteutettu...
;)

 

[noora]

Pyydän myös anteeksi tänne "kisapuolelle tunkeutumistani", oli vain pakko päästä sanomaan seuraava:

:haart: :haart: :haart: :haart: :haart: :haart: :haart: :haart:
Faidra-kulta, sinä ole tosi nätti ja näytiti tosi säteilevältä ja hyvinvoivalta viimeviikkoisella shoppailureissulla Koskarilla! Etkä yhtään, edes himpun vertaa, pullealta! Minä ja 4:n muuta itsenäisyyspäivänä illallistamassa ollutta punttimimmiä (jos sallitte) toivotetaan sulle oikein paljon voimia ja tsemppiä ja joulumieltä! Muisteltiin sitä, miten muutama meistä oli ollut loppukesästä sun luona miitissä, miten hauskaa siellä oli ja miten paljon kannustusta ja tsemppiä ollaan sulta saatu!!!! Ja jos vaan tarvitset apua jossain/piristystä, niin me ollaan ihan varmasti aina valmiita auttamaan, eikös joo tytöt?!
Koetahan jaksaa :thumbs:

 

[Senttu]

Minäkin nyt tunkeudun, mutta pakkoa sanoa, että olen täysin samaa mieltä mitä Noora sanoo.
Minäkin sinua kaupungilla näin ja voin sanoa, että upealta näytit. Mielestäni olet hyvänä esimerkkinä siitä, miltä hyväkuntoinen ja vahva nainen näyttää!

Toivottavasti näistä meidän kannustuksista saisit jotain tsemppiä

 

[Faidra]

Kiitos tytöt... itku tuli posteistanne. :haart: Taitaa ainakin hormonitoiminta hyrrätä jälleen kun saa olla tippa linssissä millon mistäkin. :jahas:

Ei ollut tarkoitus tehdä tästä mun henkilökohtaista valitusketjua, vaan tuon blogipostaukseni tarkoitus oli ennemmin pohtia ylipäätään tämän lajin vaikutusta (nais)urheilijan identiteettiin ja henkiseen ja fyysiseen terveyteen. Tuntuu siltä, että oon nyt niin älyttömän monelta kilpailijalta kuullut näitä samoja mietteitä ("ihan ku oisin joku syömishäiriöinen, kolme viikkoo oon vetäny pelkkää valkosta leipää ja karkkia enkä pysty lopettaa", "kalorit on varmaan pyöriny siellä 7000-12000 keskiarvossa... testaan nyt eri jäätelömerkkejä läpi", "kisan jälkeen en edes vilkassu salille kuuteen viikkoon"...). Ei tuo kuulosta KILPAURHEILIJAN elämältä, helvetti soikoon! Toki jokainen tehkööt elämällään mitä lystää, mutta tuskin tuo on sitä mitä tältäkin lajilta loppupeleissä haetaan?!

Terveyttä, hyvää kuntoa, liikunnan iloa, tulosten parantamista, hyvää oloa oman itsen kanssa!

Olisiko syytä ehkä nostaa kissa pöydälle ja ehdottaa liitolle, että näitä asioita käsiteltäisiin avoimemmin myös leireillä? Tällä hetkellä leireillä käy pääosin uusia tyttöjä ja enemmän kisanneet kokevat, etteivät saa leireiltä mitään irti. Ehkä sellaiset "jo-kisanneiden" leirit voisivat olla paikallaan. Niillä voitaisiin keskustella lajista monen näkökulman kannalta ja miksei sinne voisi yhdistää jotain spesiaalimpaa treeniopastustakin. Vaikkapa kisaajien omia parhaiksi kokemiaan treeniliikkeitä, tekniikoita jne.

Jos Aki ja Maija lukevat tämän, niin tässä olisi idea muokattavaksi... ja samoin myös ehdokas tarjolla auttamaan järjestelyissä.

 

[Yhtä#Hauista]

Kukas se tuollein tekee että testaa jäätelömerkkejä Carte do´r fun club ilmoittautuu:D Kannatan myös ajatusta tuosta henkisen puolen leiristä ja ehdottomasti tulisin mukaan. Ajankohta leirille olisi varmaan paras juuri kisojen jälkeen, pari kuukautta tietysti väliä.

Itsellä oli syksyn kisan jälkeen kaikista vaikeinta henkisesti, kun alkoi tavarata tulla tuonne alakertaan. Yläkroppa nyt on aina melkoisen kireä mutta ahteri ja alaselkäosasto ottaa vauvanlihaa vastaan tosi tehokkaasti:D Viime viikkoina olen sitten taas hyväksynyt sen asian, että rasvaa on ja sitä pitää olla. Treenit on ollu kisoje jälkeen aika satujumppia, aina välillä sitten vähän repäisty. Se on kaikista keljuinta, jos paino nousee reteästi mutta tulokset ei sitten millään. Mielestäni pahin vierhe on yrittää pitää kisakuntoa yllä esim. tekemällä liikaa aerobista ja rajoittamalla hiilareita liikaa. Jos menee liian "puhtailla" ympäri vuoden niin se kroppa saattaa tottua että aina on tarjolla vaan seitiä ja riisiä, ja aineenvaihdunta menee jumiin (tätä en voi perustella millään tieteellisesti;)) Toki puhdasta ruokaa on syötävä ja reiluin annoksin, sehän on ihmiselle parasta. Psyyken kannaslta kuitenkin namipussi silloin ja toinen tällöin lienee hyvä ratkaisu. tai jäätelöä tänään ja namia huomenna ja ylihuomenna pitsa ja pullakahvit:D

 

[Kia]

...palautuuko esim. hormonitoiminta koskaan täysin normaaliksi...

Hormoonitoiminnankin palautuminen on varmaan yksilöllistä. Mulla nyt reilu vuosi aikaa viime dietistä (3 diettiä 1,5 vuoden aikana) ja ainakaan toistaiseksi hormonitoiminta ei ole normalisoitunut lääkkeidenkään avulla. Eli kannattaa tarkkaan harkita "minkä hinnan" on valmis kisaamisesta maksamaan..

 

[Pinja]

joo on tämä aikamoista tasapainoilua. Hormonitoiminnan häiröt välillä tuo kauheita kuumia aaltoja, nesteisyyttä, turvotusta. Saattaa kuulemma kestää pitkiäkin aikoja ennenkuin palautuu.

Olen kyllä itse ryhdistäytynyt tämän dieetin jälkeen ja viikon söin mitä sattuu ja sitten jatkoin normaalisti. Ollut niin paljon tekemistä, ettei syömistä ole kertakaikkiaan ehtinyt miettiä. Olen syönyt kerta viikkoon herkkuja, jos on tehnyt mieli. Ihme, että jopa se yksi namipussi on riittänyt. Jaksaa paljon paremmin treenata ja olo on virkeämpi, kun ei ole ahtanut pullamössöä napaan. Se laardi tulee niin helposti ja salakavalasti. Ja oikesti, kun yrittää ajatella sitä huonoa oloa, mitä se mättäminen aiheuttaa, niin ehkä se hieman auttaa. Monta dieettiä on tässä mennyt ja vasta nyt on tasapainoisempi olo.

 

[Pia-Maria H]

Moikka!
Hienoa huomata, että täällä käydään keskustelua dietiltä 'ulostulo' -vaiheesta. Itse olen kilpaillut jo sen verran monta kertaa sekä onnistuen että epäonnistuen niin itse kilpailussa kuin tuossa sitä seuraavassa vaiheessa, että ajattelin muutaman mietteen kirjoittaa keskusteluun.

Ensinnäkin tuo kilpailukunto on nimenomaan kilpailusuoritukseen ajoitettu look, ei ole tarkoituskaan näyttä samalta ympäri vuoden. Suurin osa kilpailijoista edustaa juuri 'off'-kaudella sitä tervettä ja kaunista sekä urheilullista naista, mitä fitness-ajattelu tarkoittanee. Se, että näyttää lavalla terveeltä ja kauniilta ei ole todellisuutta, suurin osa urheilijoista on aika etäällä terveen kauniista lookista kun kisavärit ja meikit poistetaan ja tullaan ns.tavallisten ihmisten pariin. Aika moni on yllätyksen kokenut nähdessään ne pienet ja laihat tummanruskeat otukset, jotka kasseineen back stagelta tulevat katsomoon kisojen jälkeen.

Sen sijaan, kun moni puhuu että tämä on elämäntapa...niin siinä tapauksessa lienee mahdotonta yht'äkkiä lopettaa täysin aerobista, luopua terveellisestä ruoasta ja punttitreenistä...eihän elämäntapa lopu johonkin kilpailuun, vai mitä??Toki sellainen pilkun päälle 'suorittaminen' ja päivämäärälle eläminen saavat jäädä kilpailujen jälkeen ja se on tervettä ja toivottavaakin..

Entäpä se omituisesti muuttuva keho, joka kerää nestettä ja jonka muutoksia voi vain ihmeissään seurata ja yrittää löytää sitä tasapainoa liikunnan ja ravinnon suhteen...Itse tunnen suurta kunnioitusta kehoani kohtaan, kaiken kurjan rääkin se on kestänyt, aina se on lopulta tahtooni dietillä taipunut, vaikka en ole sen varoituksia osannut kuunnella silloin kun olisi pitänyt. Nyt on minun vuoroni taipua kehoni muutoksiin, antaa sille aikaa toipua, palautua ja hakea tasapainotilaa, jotta se voi kuuliasesti jälleen tavoitteideni vaatiman työn jaksaa. Minä voin hymyillen taputtaa pönköttävää peppuani tai silittää masukkaa vaikka vatsalihakset piilosilla ovatkin...koska tiedän että kun jatkan sitä elämäntapaa, mikä on minulle tärkeä, niin annan myös elimistölleni parhaat mahdolliset eväät toipua. Nyt on levon aika, lihashuollon aika, ja sellaisen fiksun treenaamisen aika...ja tunnen itseni taatusti miljoonasti viehättävämmäksi ja naisellisemmaksi ja sporttisemmaksi kuin silloin kun istun tyyny perseen alla pehmikkeenä ja kylkiluut paistaen..

Hormoonitoiminnasta vielä. Minusta ei ole lainkaan huono ajatus pitää tarkkaa kirjaa kuukautisista, käydä lääkärissä ja seurata arvoja niin offilla kuin dietilläkin. Näin voidaan parhaiten palauttaa sotkeentunut rytmi, mikäli se on tarpeen. Uskon, että tätä kautta on mahdollista myös ainakin jossain määrin ennustaa tulevaa ja miettiä pysyväismuutosten riskiä.

Veikkaan, että niin Faidra kuin moni muukin kun vain avaa rohkeasti silmät katsoessaan peiliin, näkee sen saman terveen kauniin urheilija naisen siellä, minkä muut ilman pienintäkään epäilystä, ovat nähneet koko ajan..;)

Jouluterkuin Pia-Maria