Ensivaikutelma oli huippuodotusten jälkeen vain keskipaahtoa. Kieltämättä sellainen maku tuli, että kun erinäisten ongelmien kanssa on ilmeisesti painittu kuluneen seitsemän vuoden aikana, on biisien teko jollain tapaa ruosteessa eikä meininki potki yhtä kovaa kuin aiemmilla levyillä.
Muutaman kerran läpihuudatettuna on kyllä metkaa huomata, että ilmeisesti ne tarkkaan hiotut yksityiskohdat jotka Rainer on haastatteluissa maininnut, alkavat tulla enenevissä määrin esiin ja huomaan pöytärummuttelevani jo useampia viisuja levyltä. Etenkin tuon Isolation:n kohdalla sen huomaa hyvin, kun siihen ehti syventyä enemmän jo ennen muun levyn julkaisua. Rainerin laulussa on ehkä selkeimmät muutokset tapahtuneet, ja alkupään levyjen "raakuutta" ei kyllä enää löydy samalla tavalla. Muutokset on aina jees, mutta tuota jäin kyllä kaipaamaan.
Hiukka liian tasaista perus-Diabloa, jos näin voi edes sanoa, kun sekin on jo omassa kuuntelussa metallimusiikin kovinta kärkeä. Auennee paremmin mitä enemmän tätä ehtii kuunnella.