D-vitamiini (EI ALENNUSKOODEJA TAI TILAUSJUTTUJA)


”D-vitamiini on siis vuosisadan keksintö ja kustannustehokkain hoitomuoto (…) D-vitamiinin puute vaikuttaa 200 sairauteen ja 2000 geenimme toimintaan…”

“D-vitamiinin nauttiminen pienentää vyötärön ympärysmittaa, alentaa kehon rasvaprosenttia, korjaa veren häiriintynyttä sokeri- ja rasvatasapainoa, suojaa diabeetikkojen munuaisia ja alentaa kohonnutta verenpainetta.”

“Kliinisessä työssä olen saanut D-vitamiinista erittäin hyviä kokemuksia. Se on todellinen ihmelääke.”


Yllä olevat sitaatit on poimittu eri kotimaisten terveysvaikuttajien sivuilta ja blogeista. Blogeja selaamalla D-vitamiinista maalautuu todella ihmeellinen kuva.

Edellisten hyötyjä listaavien terveysväitteiden lisäksi D-vitamiinin puutokseen liitetään yhtä jos toista kammottavaa.

Tuoreimmat hyvätasoiset tutkimukset ovat suurelta osin vieneet pohjan D-vitamiiniin liitetyiltä suurilta odotuksilta.
D-vitamiinin mainettaan heikompi teho sairauksien ehkäisyssä on käynyt siinä määrin selväksi, että asia on saanut jopa normaalisti asialinjalla pysyttelevät tutkijat innostumaan sanaleikeistä.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%

The research team looked at 489 UChicago Medicine patients whose vitamin D level was measured within a year before being tested for COVID-19. Patients who had vitamin D deficiency (< 20ng/ml) that was not treated were almost twice as likely to test positive for the COVID-19 coronavirus compared to patients who had sufficient levels of the vitamin.
 


Dear Editor,
There are now close to 30 or so studies demonstrating that having optimal blood levels of 25(OH)-vitamin D (75-150 nmol/L) reduces covid-19 risks: reduced risk of infection; reduced risk of severe disease; reduced risk of dying. Many researchers now regard the evidence as ‘overwhelming’. Despite this, there still will be those who say that we need ‘more research’, but in the meantime, there is little to be lost (vitamin D supplements are inexpensive and have low risk of toxicity) and a huge amount to gain by recommending a decent daily dose of vitamin D3 (say 1-2,000 IU for children and 4-5,000 IU for adults).
Competing interests: No competing interests


Juhani knuutilta sunnuntaihin mennessä pitäs tulla yhteenveto dvitamiinin hyödyistä covid19 jos sellasta on.
 


Yhteenveto

Tutkimushavainnot tukevat sitä, että riittävästä D-vitamiinin saannista kannattaa pitää huolta erityisesti nyt Covid-pandemian aikana. Normaalistikin Suomessa suositellaan D-vitamiinia ravintolisänä 10-20 mikrogrammaa vuorokaudessa, vaikka söisi suositusten mukaisesti.
 
Oliko D-vitskussa niin että voi ottaa vaikka kerran viikossa? Itsellä mennyt nyt lähiaikoina vähän epäsäännölliseksi ottaminen niin sitten välillä napannut "kourallisen" 125ug pilsuja, joku 10-15 kerrallaan.

Itellä aiemmin 125ug päivässä ei riittänyt saamaan tasoja yli 125 nmol. Sitten 200ug päivässä niin oli 130 nmol.
 
Viimeksi muokattu:
Critically ill patients given a high dose of vitamin D (300K IU injected in muscle) had ~58% lower mortality, ~28% reduced ICU stay, and it reduced days on a ventilator by ~31% compared to placebo (pilot randomized controlled trial).

 
Vitamin D deficiency is associated with accelerated epigenetic aging.
Supplementing with 4,000 IU of vitamin D per day for 16 weeks reversed epigenetic aging by 1.85 years in overweight and obese African Americans that were low in vitamin D compared to those taking a placebo.
In this clip, Dr. Steve Horvath and I discuss vitamin D, omega-3, and epigenetic aging.



View: https://www.youtube.com/watch?v=xltkCOxeReY&feature=emb_title
 

D-vitamiinin keskeinen merkitys luuston terveydelle tunnetaan laajasti. Nyt julkaistu katsaus korostaa sen tärkeyttä myös immuunijärjestelmän säätelyssä. D-vitamiinin syövältä suojaava vaikutus syntyykin paljolti immuunijärjestelmän solujen, kuten monosyyttien ja T-solujen välityksellä. D-vitamiinin vaikutukset välittyvät D-vitamiinireseptori VDR:n kautta. VDR on transkriptiotekijä, joka vaikuttaa lukuisten geenien ilmentymiseen ja epigeneettiseen säätelyyn.


Katsauksen mukaan vahvin tutkimusnäyttö D-vitamiinin syövältä suojaavasta vaikutuksesta on paksusuolen syövässä ja verisyövissä, kuten leukemioissa ja lymfoomissa. D-vitamiini on tärkeä sekä verisolujen erilaistumiselle että esimerkiksi paksusuolen ja ihon jatkuvasta uudistumisesta huolehtiville kantasoluille.
 
Mikä on nykytietämyksen mukaan optimi taso? 125-150 nmol/l ?
Uskon et tohon mahdotonta vastaa. Liian monta muuttujaa.
''
There is currently a shitton of debate over what are normal or healthy levels and how much supplementation is recommended.
MY take: with direct sun exposure, you make 10-20k IU per day. I have a hard time seeing how supplementation of even levels close to that is going to be excessive IF you don't hae a lot of sun exposure.
It takes 1IU Vitamin D to raise levels by 1 whatever Ng/dl). IF you take 5000 IU per day, at most you get an increase of 50. You won't get close to the upper range unless you start at the upper range.''-Lyle mcdonald
 
Kiinnostaisi kovasti tietää onko valmistajalla merkitystä, eikös muutama vuosi takaperin ollut jonkinlainen kohu kun marketeissa myytiin d-vitamiineja joissa ei tainnut lopulta olla oikeasti yhtään mitään/huomattavasti vähemmän mitä purkin kyljessä kerrottiin olevan.

Mielenkiinnosta voisi joskus käydä testaamassa arvot, omasta kokemuksesta en ole huomannut mitään eroa vaikka olisin ottanut d-vitamiinia tai jättänyt ottamatta.
 
Kiinnostaisi kovasti tietää onko valmistajalla merkitystä, eikös muutama vuosi takaperin ollut jonkinlainen kohu kun marketeissa myytiin d-vitamiineja joissa ei tainnut lopulta olla oikeasti yhtään mitään/huomattavasti vähemmän mitä purkin kyljessä kerrottiin olevan.

Mielenkiinnosta voisi joskus käydä testaamassa arvot, omasta kokemuksesta en ole huomannut mitään eroa vaikka olisin ottanut d-vitamiinia tai jättänyt ottamatta.
Uskosin et jos on kaikki lähestulkoon edes fine, ei sitä eroa huomaa. Jos on puutetta, niin sillon kyllä varmaan jotenkin. Aika varma veto on kun suomalaisesta apteekista ostaa. On turvallista ja hyvä. Ite en oo moneen vuoteen käyttäny dvitaa. Maitoo tulee niin paljon juotua. Varmaan isoimmat puljut on jees; orionin devisol ja minisun vermanilta.
 
Kiinnostaisi kovasti tietää onko valmistajalla merkitystä, eikös muutama vuosi takaperin ollut jonkinlainen kohu kun marketeissa myytiin d-vitamiineja joissa ei tainnut lopulta olla oikeasti yhtään mitään/huomattavasti vähemmän mitä purkin kyljessä kerrottiin olevan.

Mielenkiinnosta voisi joskus käydä testaamassa arvot, omasta kokemuksesta en ole huomannut mitään eroa vaikka olisin ottanut d-vitamiinia tai jättänyt ottamatta.


Totako tarkoitat? Yliopisto ei osannut tutkia ja kaikki tuotteet olikin ok.

Ei tota muuten pysty päättelemään yhtään missä ne tasot on kuin verikokeilla. Itellä 125ug/päivä parin vuoden ajan ei riittäny nostamaan tasoja yli 120 nmol/l. Jollain taas samalla annoksella paljon korkeammat ja jollain matalammat.

iHerbin D-vitskuja olen ite käyttäny aina ja on verikokeiden mukaan toimineet.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom