Avioeron jälkeen

[Cherrybomb]

Täältä varmaan löytyy muitakin (avio)eronneita? Itse olen juuri muuttanut asumuseroon viiden avioliitto- ja seitsemän yhdessäolovuoden jälkeen. Päätös erosta oli loppujen lopuksi minun, enkä ole katunut päätöstäni, mutta miten sitä silti voikin tuntea itsensä näin luuseriksi... Ei sitä ehkä ihan näin suunnittelut elämänsä menevän?! :(

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia tai vinkkejä "uuden elämän" aloittamiseen Itsellä eron lisäksi muutos on ollut muutenkin suuri, kun sen lisäksi että jätin yhteisen talomme ja muutin vuokra-asuntoon, olen vaihtamassa myös työpaikkaa (tämäkin eroon liittyen). Jostain syystä olen kuitenkin ollut suht tyytyväinen olooni, ja mietityttääkin onko se Suuri Romahdus sitten edessä päin, vai tuleeko sellaista edes välttämättä kaikille?

Itsellä on nyt vähän ikävästi kääntynyt bailuvaihde päälle; alkoholilla läträäminen, epäterveelliset elämäntavat ja bilettäminen taas huvittavat vähän turhankin paljon. :jahas: Lisäksi kaikennäköinen flirtti ja irtosuhteilu houkuttaa aivan liian usein, mutta kun ei huvittaisi kotiinkaan jäädä notkumaan... Tiedän, ei kovin hyvä tapa hoitaa asioita ja itseään, mutta kun... *seliseliseli*

Mitenhän tästä pääsisi taas normaalin elämän makuun, treeniin ja kunnon syömiseen + lepoon kiinni...? Kertoilkaahan omista kokemuksistanne. :haart:

 

[akki]

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia tai vinkkejä "uuden elämän" aloittamiseen Itsellä eron lisäksi muutos on ollut muutenkin suuri, kun sen lisäksi että jätin yhteisen talomme ja muutin vuokra-asuntoon, olen vaihtamassa myös työpaikkaa (tämäkin eroon liittyen). Jostain syystä olen kuitenkin ollut suht tyytyväinen olooni, ja mietityttääkin onko se Suuri Romahdus sitten edessä päin, vai tuleeko sellaista edes välttämättä kaikille?

Mä olen eronnut 4 vuotta sitten 5 vuoden yhdessä olon ja vuoden avioliiton jälkeen. Kaikki tapahtui myöskin mun päätöksestä (jota mietin koko avioliittovuoden ajan) ja hetkeäkään en ole katunut. Näin jälkeenpäin mietittynä toi aika oli elämäni vaikeinta, koska itsekin muutin tuon jälkeen kaiken mitä sinäkin ja lisäksi vielä paikkakunnan ensimmäistä kertaa elämässäni. Kaikki siis totaalisesti uusiksi. Mutta, mun kohdalla toi oli ehkä hyväkin asia. Pääsi heti aloittamaan puhtaalta pöydältä ihan uusissa kuvioissa...

Mulle ei sitä suurta romahdusta tullut missään vaiheessa ja olen ajatellut, että ne asiat tuli sen vuoden mietinnän aikana varmasti käsiteltyä niin selväksi. Kova paikkahan se silti oli...vanhemmille kertominen jne. Äiti luuli, että olen raskaana, kun menin ja sanoin että mulla ois kerrottavaa. Kiva siinä sitten sanoa, että me erotaan. Mutta onneksi kaikki kuitenkin ymmärsi sen, että tiedän mitä olen tekemässä ja niin on tehtävä kuin oma sydän sanoo. Missään ei sinäänsä ollut mitään vikaa, aika vaan ei ollut oikea. En ollutkaan valmis vaimon rooliin, vaikka kaikki tuntui naimisiin mennessä oikealta.

Jossain vaiheessa epäonnistuneiden suhteiden jälkeen kävi mielessä, että rangaistaanko mua nyt siitä, että silloin menin sössimään kaiken, mutta tällä hetkellä en enää ajattele niin. Nyt olen oikeastaan ensimmäistä kertaa eron jälkeen aidosti onnellinen ja viimeinkin ehkä saavuttamassa sen, mistä olen aina haaveillut.

Voimia sinulle elämänmuutoksessa Varmasti tulee hetkiä jolloin kyseenalaistaa kaiken ja miettii, tekikö oikean ratkaisun, mutta onneksi asioilla on tapana kääntyä parhain päin.

 

[Dharmi]

Itsellä ei ole kokemusta avioerosta, mutta parisuhteen päättymisestä. Yksin muuttaminen ja se tuttujen kaavojen murtuminen on itsellä vaikeuttanut sitä ettei asiat sujukaan niinkuin ennen. Jos aiemmin elämänrytmi oli säännöllistä ja yhdessä mentiin nukkumaan kymmeneltä niin yhtäkkiä se uni ei yksin maittanutkaan ja univelka on ehkä pahin mitä voi olla, ei jaksa treenata kunnolla jos ei nuku ja tulee syötyä väsyneenä enemmän.

Kaikenkaikkiaan itsellä oma aiempi arki koostui miehen kanssa lenkkeilystä ja siitä että kummatkin söi terveellisesti. Ensimmäinen pari kuukautta eron jälkeen meni vielä hyvin.. sen jälkeen tuo nukkumattomuus alkoi ainakin itsellä vaatia veronsa. Missään vaiheessa en onneksi ole sortunut mihinkään joka viikonloppuiseen kännämiseen (onneksi, koska menee koko viikko pilalle) vaan purkanut sitä omaa oloa sitten liikuntaan. Se kun tiettyihin rutiineihin tottuu niin vie oman aikansa saada elämä rullamaan taas erilailla.

Erosta alkaa olla vuosi ja nyt tuntuu, että vihdoin alkaa se oma rutiini vasta löytyä kunnolla. Yksin ollessa tulee yhä syötyä epäpuhtaammin, mutta vastaavasti treeneille on enemmän aikaa kun ei tarvitse ottaa ketään muuta huomioon. Arjesta on silti se säännöllisyys poissa, mutta siihen täytyy vaan tottua. Sentään uni kulkee taas jotenkin ja ero on käsitelty joten lohdutuksena voi sanoa, että kyllä se arkeen paluu koittaa

 

[Cherrybomb]

Kiitos akki ja Dharmi! Kiva kuulla että tästä voi selvitä selväjärkisenä ja hengissä! Ja lisää kokemuksia kuulen myös mielelläni.

Tosiaan pitäisi yrittää päästä rytmiin kiinni, kännäilystä ja muusta hölmöilystä menee koko viikko hukkaan... Ja kun tietää kuinka paljon parempi fiilis on treenin jälkeen ja kun ruokavalio on kunnossa - mutta silti ei viitsi tehdä asialle mitään! :jahas

 

[Lanie]

Ihan ensiksi: Voimia sulle. Mä olen itse eronnut reilut kaksi vuotta sitten, pari vuotta ehdittiin olla naimisissa.

Tää kuulostaa niin kovin kliseiseltä, mutta aika on se paras apu. Itse onnistuin välttämään dokauksen ja irtosuhteet, mutta sen sijaan masennuin, ja sen jälkiä tässä keräillään edelleen. Ehkä se tärkein läksy mulle eron suhteen olikin, että en todellakaan ole yksin, ja että apua on suotavaa pyytää, jollen yksin jaksa.

Mulle auttoi paljon se, että loin ihan omia rutiineja. Nautin asioista, jotka on mulle tärkeitä. Sisustin. :D Tapasin kavereita. Lauantaiaamun brunssi kera hesarin, pitkä ja rauhallinen lenkki koiran kanssa, täysin mun vallassa oleva telkkari - eikä kukaan kitissyt ikinä mistään. ;)

 

[Emmah]

Mä neuvoisin, että tee just sitä mitä tykkäät ja siten miten tykkäät. Älä stressaa bailuvaihteen päälle menemisestä tai irtosuhteilusta, milloin muulloin olisikaan niille oivallisempi aika kuin pitkän suhteen jälkeen, jolloin ei ole vielä tietoakaan uudesta menemistä luonnostaan himmaavasta suhteesta tai muuten vaan aloilleen asettautumisesta. Kyllä se rauhoittuminen tulee sitten aikanaan, harvalla se menojalan vipatus vuosikausia kestää. Ja kun se se sitten tulee, tiedät että olet ehtinyt tuota menovaihettakin elää, etkä enää jää sitä kaipaamaan.

Kerroit eron lisäksi asuvasi vuokra-asunnossa ja olevasi vaihtamassa työpaikkaa - noidenkin kannalta tilannehan on lähes täydellinen. Et ole sidottu keneenkään, et minnekään, et mihinkään. Älä näe tuota irrallisuutta negatiivisena asiana, vaan mahdollisuutena: sulla on juuri nyt kaikki ovet auki! Tuollaista hetkeä ei välttämättä jonkin ajan kuluttua ihan heti uudestaan vastaan tule. :thumbs:

Asioilla todellakin on taipumus kääntyä parhain päin. Itse arvoin aikanaan n. 7 vuotta kestäneen suhteen (naimisissa emme olleet) päättämistä ja tuolloin tuntui arveluttavalta heittää hetkessä menemään kaikki yhteiset vuodet ja yhtäkkiä hypätä omilleen. Jälkikäteen ajateltuna 100% oikea ratkaisu ja yksi syy siihen, miksi olen tänä päivänä eheä oma itseni.

 

[Nadesha]

Jokaisella on varmasti oma, paras tapa selviytyä erosta. Toki liialliset dokailut tai mikä tahansa liian epäterveellinen olis hyvä pitää minimissään.

Itse erosin n 10 vuoden avioliittovuoden jälkeen muutama vuosi sitten. Eroa mietittiin pitkään, aloite oli minun, mutta lopulta molempien tahto. Aika pitkälti nk sopuero. Näin jälkeenpäin ajateltuna tein virheen siinä, etten oikein käsitellyt koko juttua heti, kaikkihan meni ihan sopuisasti, ei ollut suurta draamaa, mitä sitä suremaan, elämässä eteenpäin ja sitä rataa.

Jäljempänä tulleet raskaatkin elämänmuutokset ja kohtalon kolaukset toivat jotenkin uudestaan pintaan myös eron. Suostuin suremaan, muistelemaan hyviä hetkiä ja hetkittäin kelasin olenko tehnyt elämäni virheen erotessani. Pääsin niistä ajatuksista kuitenkin yli, ja mietiskelin samalla omaa rooliani koko suhteessa - vaikka meitä ei ehkä ollut toisillemme tarkoitettu, aloin nähdä omat virheeni ja itsekkyyteni kuin "uusin silmin". Tajusin, että vikaa oli minussakin, ja paljon olikin, ettei suhde toiminut. Jos minulle vielä joskus suodaan uusi mahdollisuus fiksuun ja onnelliseen parisuhteeseen, en tee ainakaan samoja virheitä ;)

Useimpien varmaan on syytä pitää hieman karenssia ennen hyppäämistä uuteen, vakavaan suhteeseen. Itse en taida pystyä sellaiseen vieläkään, koska nuo omat virheet tuli käsiteltyä niin myöhään.