alaselkä menee jumiin/pumppiin vaikka treenaan yläselän lihaksia.

Pale

VIP
Liittynyt
3.9.2018
Viestejä
26
Joo, elikkäs tällein sattuma tuli tuossa keskiviikkona kun kävin treenaamassa selkää tein kulmasoutua käsipainolla ja alaselkä meni pumppin vaikka sitä ei ollut tarkoitus edes treenata alaselkää oli ensimmäinen kerta kun tuollein tapahtui pidän ryhdin aina hyvänä omasta mielestäni kun selkää teen varsinkin kulmasouduissa vai onko tuo aivan normaalia muutenkin on ollut alaselän kanssa ongelmia mutta ei niin paljoa taas kuin joskus puoli vuotta sitten ja alaselkää kumminkin treenaan myös tunne on vähän niin kuin olisin treenannut juuri alaselkää vai teinkö jotain väärää sitten.
 
Liittynyt
9.12.2014
Viestejä
69
Kyllä siellä selässä kaikki (tuki)lihakset on töissä vaikka mielestäsi yläselkää treenaatkin. Heikko paikka antautuu ensin, kerroit että alaselän kanssa on ollut ongelmia joten se siellä ilmoittelee itsestään. Välttämättä et siis tehnyt mitään väärin. Keho vaan kertoo mikä rasittuu. Lisää vahvistamista sinne alaselkään ja tukilihaksiin niin saat homman kiinni.
 
Liittynyt
9.10.2010
Viestejä
1 945
Alaselkä rasittuu myös jos sun asento treenatessa on sellainen että vedät alaselkää notkolle huomaamatta.

Ei auta muuta kuin ruveta vahvistamaan sitä alaselkää ja pitkiä selkälihaksia. Selän ojennus laitteessa, maastaveto hyvällä tekniikalla ja lantionnostot on aivan parhaita liikkeitä vahvistamaan tuota alaselän aluetta.
 
Liittynyt
24.8.2018
Viestejä
1 044
Kaupunki
Kuopio
Samaa mieltä kuin ylläolevat. Alaselkä rasittuu melkeimpä kaikissa liikkeissä. Jos se on heikko niin kyllähän se menee pumppiin. Ei kannata sekoittaa heikkoutta maastaveto maximiin. Enempi kyse tukilihaksista. Syvät selkä ja vatsalihakset jne. Itselle normi kulmasoutu on aina ollut myrkkyä alaselälle. Mitä pystympi kulma sotä pahemmalta tuntuu. Vaihdoin liikkeen pendley soutuun niin ongelmat katosivat. Eli toistot maasta asti, liike 90 kulmassa ja joka toiston välissä alaselän rentoutus.
 
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
2 432
Kannattaa harjoitella myös vatsalihasten käyttöä niin että laitat etusormen suoliluun harjanteeseen ja peukalon alimpiin kylkiluihin. Sitten koitat vetää niitä vatsalihaksilla lähemmäksi toisiaan ilman että menet mutkalle eli et kumarra.
Säilytä/hallitse tämä tunne treenatessa vaikka sitä kulmasoutua.
E: Tuo auttaa juuri siihen poppiksen mainitsemaan asiaan ettei vedä alaselkää notkolle joka ainakin minulla pistää alaselän pumppiin/jumiin.
 
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
2 432
Samaa mieltä kuin ylläolevat. Alaselkä rasittuu melkeimpä kaikissa liikkeissä. Jos se on heikko niin kyllähän se menee pumppiin. Ei kannata sekoittaa heikkoutta maastaveto maximiin. Enempi kyse tukilihaksista. Syvät selkä ja vatsalihakset jne. Itselle normi kulmasoutu on aina ollut myrkkyä alaselälle. Mitä pystympi kulma sotä pahemmalta tuntuu. Vaihdoin liikkeen pendley soutuun niin ongelmat katosivat. Eli toistot maasta asti, liike 90 kulmassa ja joka toiston välissä alaselän rentoutus.
Ei voi tehdä pendleytä, sieluun ja egoon sattuu kun joutuu ottamaan puolet painosta pois....
 
Deleted member 132517

itse tein tuota alaselän ojennusta laitteessa vaikka moni sitä haukkuu mutta kun tekee hitaasti ja sopivalla painolla niin mua jeesas ainakin kummasti. Toki aina toi soutu tangolla on ollu aika tappavaa omalle selälle.
 
Liittynyt
24.8.2018
Viestejä
1 044
Kaupunki
Kuopio
itse tein tuota alaselän ojennusta laitteessa vaikka moni sitä haukkuu mutta kun tekee hitaasti ja sopivalla painolla niin mua jeesas ainakin kummasti. Toki aina toi soutu tangolla on ollu aika tappavaa omalle selälle.
Eihän selänojennusta ja mavea voi verratakaan. Selänojennuksessa rangan pituus muuttuu. Mielestäni tärkeä liike selän terveydelle. Pikku pito yläasennossa niin tulee myös staattista työtä selälle. Minulle suositeltiin tuo tapa kun kärsin välilevytyrästä. Pelkkä mave ei piisaa.
 
Juu itse harkitsen että luovun kokonaan tuosta tangolla soutamisesta koska vihottelee vaikka tekniikka katsottu
 
Ylös