Akillejsänteen kipu - yhteys jalkakyykkyyn?

Liittynyt
7.9.2002
Viestejä
1 036
Akilles on ollut arka viimeiset pari kuukautta. Ensin päättelin sen johtuvan lenkkeilystä, joten jätin lenkkeilyn pois. Ajattelin, että jätetään pohkeiden rassaus pois ohelmasta, niin kyllä se siitä paranee.. mutta eipä näyttänyt korjaantuvan. Olen jo pyöritellyt ajatusta että fysioterapeutille on mentävä.. mutta tämä jäänyt vielä ajatuksen tasolle. Tänään eli nyt aamusta herätessäni huomasin, että akilles oli arempi kuin pitkään aikaan. Kävin eilen kyykkäämässä ja päättelin että nämä taitavat liittyä toisiinsa. Teen kyykyn syvältä, eli kaiketi tämä liittyy akillesongelmaan? Onkohan näin? Ja mitä voisin tehdä akilleksen korjaantumisen vauhdittamikseksi?

nimim. lenkille kyllä tekisi mieli..
 
itellä aikanaan autto akillesjänne vaivaan foam rollailu ja nilkan/ pohkeiden venyttely. joka kulmasta rullailin pohkeita ja aika kipeetä teki aluksi mutta parin vk jälkeen lihaskalvot alko olee auki ja kivut helpottuivat.
 
Tänks kommentista!! Nyt googlettamaan että minä on foam rollailu.. venyttely on nyt lisätty enemmän ohjelmaan. Ei pelkästään pohkeiden, vaan kropan laajemminkin.
 
vaahtomuovi rullia myydään Useissa nettikaupoissa sekä isoimmissa prismoissa ja cittareissa urheiluväline osastolla nimellä "pilatesrulla" . Tosin kova viemäri putki toimii hyvin, mutta saattaa olla aluksi hyvinkin kivulias joten vaahtomuovi vaihtoehdolla on helpompi aloittaa ja vaihtaa sitten kovempiin materiaaleihin kun lihaskalvot aukeaa ja mikäli tarvetta ilmenee.
googlella löytyy koska mainoslinkkien laittaminen on sääntöjen vastaista ;)
 
Siellä voipi olla tulehdus, luultavasti onkin. Akilleshan on ihmiskehon vaurioitumisalttein jänne.

Kortisonipiikki auttaa kerrasta, mutta ei kannata turvautua kovin montaa kertaa siihen, koska kortisoni hapertaa ja vaurioittaa jännettä. Voit käydä kuvauksissa, jalka kuvataan ja jos siellä on paksuuntuma/tulehdus, niin voi mennä ohi levolla ja/tai kortisonilla, tai voi olla että ei mene. Kiinnikettä (suomeksi arpikudosta, joka estää jänteen vapaan liikkumisen ja aiheuttaa kroonista kipua) kun pääsee muodostumaan, ainoa vaihtoehto saattaa olla vapautus/puhdistusleikkaus. Fysioterapiaa tietty kannattaa ensin kokeilla ja lääkärille mars. Kahden kuukauden kipu kyllä mutupohjalta viittaisi tulehdukseen, joka minusta vaatii käyntiä urheilulääkärillä.

Aina kun on tulehdus, jänne on katkeamisalttiimpi. Akillesjänteen katkeaminen onkin sitten vähemmän kiva homma, leikkaus edessä, josta on huomattavasti pidempi toipumisaika kuin vapautus/puhdistusleikkauksessa, voi kestää vuoden ennen kuin juokset leikkauksen jälkeen kunnolla. Eli "kivusta välittämättä" ei kannata kyllä runnoa menemään.
 
Tosiaan jos tulehdus on (arka?, kuumottava?, punoitusta?), niin 3-4 päivää lepoa, buranaa ja kylmää. Tämän jälkeen sitten sitä venyttelyä, foam rollausta ja eksentristä voimaharjoittelua. Hyvä olisi myös käydä fysioterapeutilla tarkistuttamassa nilkan ryhti (huono nilkan ryhti yleensä vääntää akillesjännettä, joka johtaa normaalista poikkeavaan rasitukseen -> ongelmia..). Edellä mainitun asian vuoksi myöskin hyvä olisi tarkistaa ne kengät mitä käytät, ettei ne vaan ohjaa nilkkaa ja sitä kautta akillesta huonoon asentoon.
Kannattaa hoitaa tuo asia kuntoon, tsemppiä. :)
Akillesjänteen tendiniitti ja tendinoosi ? Klassisen baletin tekniikka ja rasitusvammat - Jalan ja nilkan alue tässä vielä vähän luettavaa aiheesta, vaikka käsitteleekin näköjään jotain balettitanssijoita.
 
Kiitoksia taas kommenteista. Aloitin nyt akilleksen hoitamisen oikein kunnolla, eli kylmähoito 3 x päivässä, linimenttiä, venyttely ja eksentriset pohjeliikkeet mukaan. Kyykyn tekniikkaa muutin niin, että en vedä nyt syväkyykkyä. Kevyellä lenkillä olen käynyt muutaman kerran ja eipä se yllättäen tunnu pahentavan akillesjänteen tilannetta. Jänteen kipu tuntuu selkeimmin, kun ottaa sormilla pinsettiotteella kiinni..mutta ei tällä hetkellä ole paha. Josko se tästä..
 
Back
Ylös Bottom