Ajatuksia kamppailulajien harrastamisesta.

[MTM1977]

Täällä on ollut melkoinen keskustelu esimerkiksi siitä, että mikä on "paras" kamppailulaji. Faktahan on se, että sitä ei voi kukaan sanoa ja siihen en nyt halua enempää puuttua.

Itse ajattelen asian niin, että paras laji on se, joka itsekullekin tuntuu sopivalta ja kiinnostavalta, eli harjoittelu on mielekästä ja siitä saa jotain irti.
Eihän kukaan (ainakin toivon, että asia on näin) harrasta kamppailulajeja siksi, että "pääsisi" kokeilemaan niiden tehokkuutta kadulla. Käsitykseni on se, että ne nakkikioskin jonossa riehuvat kaverit ovat jotain ihan muuta kuin kamppailulajien harrastajia.

Itse koen itsepuolustusharjoittelun ERITTÄIN hyvänä ja mielekkäänä liikuntamuotona. Oppimiani asioita olisin valmis käyttämään tarvittaessa, mutta silloin pitäisi olla kyseessä tilanne jossa esim. minut yritettäisiin ryöstää tai näkisin tilanteen jossa joku toinen on joutumassa esim. ryöstön tai raiskauksen uhriksi.

 

[~Proxi~]

Mun mielestä ei voi edes sanoa että joku tietty olisi "se paras" laji. Lajista ei ole mitään hyötyä jos opettaja ei osaa opettaa kunnolla, on ns putkinäkö ajattelu tapa lajiin ja tiettyihin tekniikoihin. Ja myöskään lajista ei ole hyötyä jos harrastaja ei omaksu tekniikoita hyvin tai ei treenaa paljoa. Se kenellä on kokemusta, sovellustaitoa ja treenaa paljon, saa varmaan lajista kuin lajista hyvän itselleen. Ja mun mielestä muutenkin on tyhmää sanoa että joku laji on paras. Koska jokaisessa lajissa on niin hyvää kuin huonoakin.. jokaisessa. Nykyään voi jo unohtaa ns lajit vaan voi puhua jo tietystä tavasta puolustaa, hyökätä, kamppailla. Lajit uudistuu maailman myötä ja niin tekniikatkin. Monessa lajissa alkaa olemaan samoja tekniikoita mutta ne tehdään vähä eri tavalla.. tai jatketaan eritavalla. Itse en edes alkais enää puhua ns. jujutsu tekniikoista, krav maga tekniikoista jne. vaan tavoista eliminoida uhka, hyökkääjä, ongelma. On tietysti on olemassa lajeja joissa on tietty/ tietyt tekniikat joiden mukaan mennään. esim. wing tsun. mutta paras laji.. sellainen ajattelutapa pitäisi unohtaa.

 

[tiny_tinman]

Mun mielestä ei voi edes sanoa että joku tietty olisi "se paras" laji. Lajista ei ole mitään hyötyä jos opettaja ei osaa opettaa kunnolla, on ns putkinäkö ajattelu tapa lajiin ja tiettyihin tekniikoihin. Ja myöskään lajista ei ole hyötyä jos harrastaja ei omaksu tekniikoita hyvin tai ei treenaa paljoa. Se kenellä on kokemusta, sovellustaitoa ja treenaa paljon, saa varmaan lajista kuin lajista hyvän itselleen. Ja mun mielestä muutenkin on tyhmää sanoa että joku laji on paras. Koska jokaisessa lajissa on niin hyvää kuin huonoakin.. jokaisessa. Nykyään voi jo unohtaa ns lajit vaan voi puhua jo tietystä tavasta puolustaa, hyökätä, kamppailla. Lajit uudistuu maailman myötä ja niin tekniikatkin. Monessa lajissa alkaa olemaan samoja tekniikoita mutta ne tehdään vähä eri tavalla.. tai jatketaan eritavalla. Itse en edes alkais enää puhua ns. jujutsu tekniikoista, krav maga tekniikoista jne. vaan tavoista eliminoida uhka, hyökkääjä, ongelma. On tietysti on olemassa lajeja joissa on tietty/ tietyt tekniikat joiden mukaan mennään. esim. wing tsun. mutta paras laji.. sellainen ajattelutapa pitäisi unohtaa.

Hyvin sanottu. Itse olen muutamaa lajia harrastettua käsittänyt myös että kaikkiin tilanteisiin ei ole tekniikkaa, mutta tilanteissa pärjää lajilla kun lajilla kunhan liikkeitä osaa soveltaa ja omaa tositilanteessa kunnon asenteen. Yleisesti ottaen näen asian niin, että jokainen laji kasvattaa harrastajassaan tervettä itsetuntoa ja riskien havainnointikykyä, nämä lisättyinä hyvään tekniikan hallintaan ja hyvään kuntoon, niin saadaan jo melko sitkeä ihminen turpakäräjille mentäessä.

 

[Juha77]

Eihän kukaan (ainakin toivon, että asia on näin) harrasta kamppailulajeja siksi, että "pääsisi" kokeilemaan niiden tehokkuutta kadulla.

Niin mähän treenaan osaksi siksi että pääsisin kokeilemaan taitojani nimenomaan siellä salilla.

Ja sitten mua on alkanut kiinnostaa lajini ns. kantamuodot eli tekniikat joita opeteltiin tekemään esim. istualtaan, koska keisarin palatsissa piti liikkua polvillaan ja aseetta. Eihän kaikkien tekniikoiden tarvi olla niitä maailman tehokkimpia ip-tekniikoita. Kymmenen vuoden sisään en ole onneksi joutunut tappeluun.

Mukavaa vaihtelua sellainen ja myöhemmin taas jaksaa sitten matsailla ja vääntää matossakin.
:kippis1:

 

[VKA]

Joo...ollaan kaikki taas liikuttavan yhtämielisiä vai mitä? :kippis1:

Mutta heitetään pari asiaa toiseltakin kantilta.

tilanteissa pärjää lajilla kun lajilla kunhan liikkeitä osaa soveltaa ja omaa tositilanteessa kunnon asenteen.

Niin kaikki on mahdollista mutta minun mielestäni toisilla lajeilla pärjää paremmin kuin toisilla. Lisäksi jotkut lajit ovat sellaisia, että tuota asennetta harjoitellaan.
Tuokaan ei kuitenkaan tarkoita, että joku laji on "paras." Se vain tarkoittaa sitä, että jotkut lajit soveltuvat eri asioihin paremmin kuin toiset. On lajeja jotka ovat erittäin hyviä itsepuolustuksen harjoitteluun, on lajeja jotka opettavat ihmistä erittäin hyvin rentoutumaan, lajeja jotka ovat hyviä kuntoiluun, lajeja jotka ovat erittäin hyvä jollakin tietyllä etäisyydellä kamppailemiseen, aseiden käyttöön jnejne.
Ongelmat syntyvätkin siitä kun kaikki haluaisivat, että se oma laji olisi KAIKESSA paras. Näin ei voi olla koska kamppailun alle kätkeytyy niin paljon eri osa-alueita ja tavotteita jotka ovat niin kaukana toisistaan että sellaista ei yksinkertaisesti ole.

Ihan rehellisesti, jos olette esim. harrastaneet jotain kovaa kontaktilajia joka on kuitenkin urheilulaji niin eikö ikinä ole tullut sanottua jotain tyyliin: "Kyllä tää kato on hyvä itsepuolustukseen kato kun mä oon oppinut lyömään oikeesti ja ottaan osumia oikeesti."
Tai painilajia: "Kato kadulla jutut menee niin usein maahan, että kyl tää on itsepuolustukseenkin ihan hyvä juttu."
Tai jotain itsepuolustuslajia: "Kyllä tällä kehässä pärjäis muuten mut kun nää on niin tappavia nää meidän jutut niin ei näitä saa tehä kehässä."
Traditionaalista lajia: "Kyllä tää soveltuu ihan hyvin nykyaikaiseen itsepuolustukseen koska kato ei ihminen oo tuhannessa vuodessa muuttunut mihinkään. Eikä meidän tartte todistaa UFC:ssä mitään koska ei meidän lajin henkeen kuulu sellanen kilpailu. Hyvin siellä pärjättäis."

Juuri tuollaiset väittämät kertovat siitä, että on tarve nähdä se oma laji parhaana kaikessa. Onhan se ymmärrettävää. Ei ole helppo myöntää, että asia jota on tehnyt satoja/tuhansia tunteja ja jonka eteen on hikoillut, vuotanut verta, saanut mustelmia jne. ei ehkä olekkaan se ainoa oikea lopullinen totuus kaikkiin tavotteisiin.

 

[Rovasti]

Itse pidän thainyrkkeilyn harrastamisesta jo ihan sen takia että kunto kohoaa, liikkeiden hallinta kehittyy ja koko kroppa saa kyytiä. Tuntuisi myös että kamppailulajin treenaaminen on myös rankempaa jo siltä kantilta ettei voi miettiä treenin aikana tissejä ettei saa iskua päähän. Eli siinä on pääkin mukana koko ajan.

Itsepuolustuksesta en tiiä..

 

[Rovasti]

...Olipas hyvää tekstiä..

 

[nevahood]

hyvää tekstiä VKA:lta. tästä syystä kannattaa tutustua mahdollisimman monipuolisesti eri lajeihin, eikä uskoa sokeasti "mestarin" omia juttuja oman lajin ylivoimaisuudesta. jotkut soveltavat lajit on tuossa suhteessa varsin mielenkiintoisia.

Jos et ole koskaan harjoitellut eri lajien harrastajien tai ihan aloittelijoiden kanssa, niin et voi osata mitenkään arvata minkälaista hyökkäystä sieltä saattaisi tulla.

"auts! hei eikun sun pitää hyökätä näin...."

 

[Kotti]

Eri lajeilla on erilaiset lähtökohdat eri tilanteisiin. esim thaiboxaajilla on paremmat lähtökohdat pystyotteluun, kuin esim. BJJ harrastajalla, kun taas päinvastoin BJJ hahmolla on paremmat lähtökohdat mattovääntöön. Kumminkaan tämä ei automaattisesti tarkoita sitä, että thaikku häviäisi matossa, tai brassijujutsuka pystyssä. Sen takia pitääkin pyrkiä saamaan vastustaja tilanteeseen, missiä itsellä on paremmat lähtökohdat päättää kamppailu.

Esimerkkinä voisi puhua tkd:n soveltuvutta itsepuolustukseen. Ehkä se ei ole ihan ihanne laji ip:een, mutta jos potkuilla pystyt hämäämään jotain henkilöä, joka osaa niitä torjua, niin miksi ne eivät menisi läpi sellaiselle, joka ei ole tottunu potkuja väistelemään tai torjumaan. Yhtä paljon se potku/lyönti sattuu kadulla kuin salilla.

Kaikesta voi jossitella, eikä se missään asiassa ikinä tuota kaikkia tyydyttävää tulosta.

 

[YJT]

Itse asiassa itse laji (=tekniikat) on vasta toissijainen juttu. Oleellista on henkinen puoli (esim. että ei mene lukkoon väkivaltatilanteessa, osaa havaita ja välttää tällaiset tilanteet ennakolta jne). Jotkut lajit toki painottavat näitä tosielämässä esiintyviä juttuja, mutta tosiasia on, että niitä on aika vaikeaa harjoitella. Oikeastaan ainoa mieleen tuleva juttu, mitä voi järkevästi harjoitella on sparraaminen.

Salilla kukaan ei kuitenkaan pelkää oikeasti taistelutilanteessa, hyökkäys ei tule yllättäen, pääsääntöisesti harjoitellaan optimiolosuhteissa (hyvä valaistus, pehmeä ja pitävä alusta, urheiluvaatteet päällä...), jne. Realistinen tapa harjoitella olisi, että kaverin kanssa sovitaan, että koska tahansa saa käydä päälle. Havaitset kaverin kaupungilla palaamassa ravintolasta, ja sopimuksen mukaisesti hyökkäät kulman takaa kimppuun... Jokainen käsittää, että tällä tavalla harjoitteleminen on hyvin vaikeaa järjestää käytännössä, mutta ehkä piristämään perinteistä treenaamista? :D

Jos tosissaan haluaa harjoitella suojellakseen itseään tosielämän vaaratilanteilta, kannattaa keskittyä ainakin seuraaviin juttuihin:
- ensiapu
- nonverbaali viestintä
- psykologia
- liukkaan kelin ajaminen
- ympäristön havainnointi
- juokseminen
- äänenkäyttö ("käskyttäminen")
- hätänumeroon soittaminen & hätäilmoituksen tekeminen
- sparraaminen
- muutama perustekniikka, joilla pystyy suojelemaan itseään (esim. joitakin perusirroittautumisia ja torjuntoja, + muutama peruslyönti, polvipotku jne)
- aina mukana kulkevien tavaroiden (kännykkä, avaimet jne) käyttäminen itsepuolustuksessa
- yleisesti oman liikkumisen (käytettävien kulkureittien), käyttäytymisen, pukeutumisen ym. seikkojen pohdiskelu tältä kantilta
- ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä (itse asiassa ehkä tärkeimpänä) seikkana väkivalta- ja muiden stressitilanteiden mielikuvaharjoittelu

 

[nevahood]

YJT on asian ytimessä. itsensä hallitseminen ja oikea asenne tuommoisessa tilanteessa on kaikista tärkeintä. toki tuota voi jossain määrin harjoitellakkin. systemaan tutustumaan vaan. pitkälti samoja ideoita on tuossa bushin -treenisysteemissäkin... nämähän eivät varsinaisesti ole lajeja, vaan treenisysteemejä. mielenkiintoista juttua ainakin.

 

[Waltteri]

Juuri tuollaiset väittämät kertovat siitä, että on tarve nähdä se oma laji parhaana kaikessa. Onhan se ymmärrettävää. Ei ole helppo myöntää, että asia jota on tehnyt satoja/tuhansia tunteja ja jonka eteen on hikoillut, vuotanut verta, saanut mustelmia jne. ei ehkä olekkaan se ainoa oikea lopullinen totuus kaikkiin tavotteisiin.

Oon samaa mieltä että tuollaista "virheellistä" ajattelu tapaa ilmenee. Ennemmin kannattaisis tiedostaa oman lajin heikkoudet sekä vahvuudet, ja rakentaa siltä pohjalta omaa tieto taitoaan eteenpäin. Ja miksi kamppailulajeissa on niin vaikeeta todeta treenaavansa jotain tiettyä tarkoitusta varten (itsepuolustus, kilpailu, historia). Vai miettiikö keihäänheittäjät että: "kyllä mä noissa 1500 juoksuissa pärjäisin"...

 

[ThoMass]

Kamppailulajeista tarinoidessa tämänkaltainen keskustelu on iät ja ajat ollut suosittua ja mikäs siinä. Samaa mieltä avauspuheenvuoron kanssa, harjoittelun mielekkyys ja kiinnostavuus on isoja asioita. Varsinkin jos oikeasti on halua harjoitella useita vuosia saatika vuosikymmeniä. Itselle tietty sosiaalisuus ja reipas arjesta irrottautuminen on saanut aina vaan vetämään hanskat käteen ja syndit päälle. Ja tietysti kamppailu itsessään.

Eri lajien vertailu on kutakuinkin älytöntä. Muistan kun kickboxing/karate/savate-huippuammattilainen Fred Royers kertoi leirillä kuinka sai kylmää kyytiä tutustuttuaan judotreeneihin. Samoin, kun joskus itse osallistuin sm-tason painijoiden treeneihin, tuntui jo ensimmäisten niskasiltojen jälkeen siltä, ettei kauhean monta käsivarsiheittoa taida kestää. Mutta vastaavasti he katsoivat, että toi lyöminen ja potkiminen on aika rajua touhua.

Itsepuolustuksessa on avainasemassa asenne, fysiikka ja ennenkaikkea kokemus. Karski portsari/poliisi-tyyppi ei ehkä samalla lailla hätkähtele pienistä huutamisista/huitomisista, kun taas insinööribudoka ei välttämättä selviä ensimmäisen iskun/potkun tuomasta paniikista tai katutilanteesta ylipäätään.

 

[VKA]

Jotkut lajit toki painottavat näitä tosielämässä esiintyviä juttuja, mutta tosiasia on, että niitä on aika vaikeaa harjoitella. Oikeastaan ainoa mieleen tuleva juttu, mitä voi järkevästi harjoitella on sparraaminen.

No olen tästä eri mieltä.
Mutta ennen perusteluja totean, että sparraaminen on yksi erittäin tärkeä ja olennainen harjoittelumuoto itsepuolustuksenkin kannalta ja sitä tulee tehdä.
Mutta se ei saa jäädä siihen.
Tarkoitan tällä sitä, että sparraaminen ei ole oikean tilanteen simuloimista. Se on sitä kehäottelijoille. Heille se on viimeistelevä harjoittelumuoto jossa kaikki heidän kamppailun osa-alueet laitetaan paikoilleen ja punnitaan.

Mutta jos olet joskus nähnyt oikean tappelun (edes klipin netissä) niin huomasit varmasti, että sillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä sparraamisen kanssa. Mitä teemme sparratessa ensin? Kosketamme hanskoilla toisien hanskoja ja otamme etäisyyttä. Sitten kyttäillään, hämäillään jnejne. Iskut ja potkut tulevat kohtuu teknisesti.
Kadulla taas hyökkäystä edeltää se verbaalinen vaihe ja hyökkääjä ei ota etäisyyttä ja nosta nyrkkejä ylös vaan käy sutena päälle. Hyökkäyksiä motivoi viha ja raivo eivätkä ne ole kovin teknisiä suorituksia.
Kun tuohon lisätään vielä muut olennaiset erot sparraamisen ja itsepuolustuksen harjoittelun välillä (useat vastustajat, aseet, sääntöjen puute, vaatetus, ympäristö jne.) niin nähdään, että sparraaminen on kovin kaukana tositilanteen simuloimisesta.
Miten sitä sitten harjoiteltaisiin?
Skenaarionomainen harjoite joka alkaa dialogilla ja päättyy dynaamiseen kontaktilla tehtyyn elävään harjoitteluun (eli sparriin, mutta siten, että hyökkääjä ei edes yritä teknisiä jippoja vaan tulee "sikana" päälle aivan kuten raivoissaan oleva vastustajakin tulisi.) Kontakti voi olla täydestä rajoitettuun riippuen harjoittelijoiden kyvyistä/haluista ja suojavarustuksesta. Tärkeää on löytää kompromissi realismin ja turvallisen harjoittelun välillä.

Sparri on kyllä yksinäänkin erittäin olennainen harjoittelumuoto. Jalkatyöskentely, eri hyökkäysten tekeminen ja torjuminen, kivunsieto, pelon hallinta, kunto ja moni muu asia kehittyvät kun sitä tekee.
Mutta itsepuolustukseen se ei ole se "viimeistelevä" harjoite vaan sen voi viedä pidemmällekin.

 

[YJT]

Minä en tarkoittanut sparraamisella muodollista kumarruksilla ja muilla rituaaleilla aloitettavaa kevyen kontaktin tekniikkaharjoittelua, vaan nimenomaan tilannetta, jossa tapellaan (asettettujen rajojen puitteissa). Käytän termiä "sparraaminen" tarkoittamaan tappelemisen/ottelemisen simulointia siihen tarkoitukseen, jota varten treenataan (eli jos treenataan kilpailuja varten, sparrataan kilpailunomaisesti, ja jos harjoitellaan katua varten, sparrataan siten että se simuloi olosuhteita kadulla). Sparraamisessa on oleellista, että tekniikoita käytetään oikeasti ja suurinpiirtein sillä teholla, kuin niitä käytettäisiin ko. tarkoituksessa. Eli itse asiassa olemme asiasta samaa mieltä, vaikka ymmärsimme termin eri tavalla.

Sparraamisessa on mm. se hyöty, että ilman ottelukokemusta vaistomainen reaktio on vetäytyä kasaan, ja jopa kääntää selkä hyökkääjälle (=suojella päätä iskuilta). Jos on harjoitellut lyötävänä olemista, pystyy keskittymään myös vastahyökkäykseen sitten, kun tilanne tulee oikeasti vastaan.

Ja kyllä, olen nähnyt oikeita katumatseja ihan livenäkin :D