❄️ ICE CAGE FIGHTING ❄️

Meta title: 🔥🥶 ICE CAGE FIGHTING 🥶🔥

Meta description: Räjähtävä pakkanen ja raaka kontakti yhdistyvät – pysy kärryillä kylmimmistä matseista ja tuoreimmista uutisista.


Oletan että promootion tämän hetken eniten ruutuaikaa saavat ottelijat ovat itse ilmaisseet selkeän kiinnostuksen valokeilaan ja tekevät aloitteita. On vaikea kuvitella että rauhallinen ja vaatimaton Toni tekisi kumpaakaan.

Uskon että Tonilla on hyvät mahdollisuudet voittoon. Ura on jo iltaruskon puolella, ei ole ollut kovin aktiivinen viime vuosina, mutta on kova ja peloton ja paini lienee tasokkaampaa kuin Theolla. Theon pysty on hyvää mutta ei hypen veroista.

Kortti on kyllä huikea. Walls vielä saatu mukaan viime metreillä.
katso liitettä 276291

On kyllä ihan älytön toi kortti. Tämän vuoden puolella Ice Cage on kyllä saanut jo pitkään pimennossa olleen kamppailulajihuuman itsessäkin taas heräämään. On kyllä aivan mahtavaa innostua suomalaisesta kamppailusta taas näin isosti.
 
Juu mutta 2500m tulos silti kuulostaa iahn mahdolliselta jos tunnin pystyy hölkkäämään. Yleensä sellaisen 40min hölkkäävät pysty tuohon. Heti jos tuosta ylempiä tuloksia olisi niin sitten olisi eri juttu.
Kehon massa on merkittävä tekijä lajeissa missä kehoa liikutetaan. Vaikka valtaosalle olis helppo nakki hölkätä 2500m cooperista ni he on luultavasti normaalipainoisia. 150kg kaverille se on ihan eri juttu.

Tuskin se hölkkäilevä tavis ottaisi sitä 2500m jos toinen kaveri on reppuselässä.
 
Vaikuttaa lupaavalta kun striimi pätkii jo jatkuvasti………..

Toivotaan että kyse vain siitä, että moni sitä käynnistelee ja pian saadaan tarpeeksi kaistaa linjoille.

Jos tää näin jatkuu niin aika hulvatonta.
 
Tääl ollaan valmiina, ja streemikään ei ole vielä kaatunut 😂
1000024217.webp
 
Kokeilitko vaihtaa livestä DVR (tai jotain sinnepäin) tilaan? Lopetti itsellä pätkimisen.
Kappas, en moista huomannut vaikka tossa se videon alla lukee.
Puusilmä, minkäs teet.

Kiitti vinkistä, kokeillaan!
 
Kokeilitko vaihtaa livestä DVR (tai jotain sinnepäin) tilaan? Lopetti itsellä pätkimisen.

Kappas, en moista huomannut vaikka tossa se videon alla lukee.
Puusilmä, minkäs teet.

Kiitti vinkistä, kokeillaan!
Joo ei pätki DVR moodi yhtään, thanks!

Eihän tuota live moodia ole edes syytä käyttää, ero viiveessä lienee todella pieni mitä testailin.
 
Back
Ylös Bottom