Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Miten voi olla edes mahdollista olla muuten? ei vittu vittuTänään persut sai läpi lakialoitteen, jossa ensikertalainen rikoksissa voi olla vain kerran.
Yllättäen vasemmisto vastusti aloitetta mutta läpi siis meni.
Kouluruoan suosiossa tapahtui parissa vuodessa iso pudotus – asiantuntija ihmettelee
Erityisesti tyttöjen kouluruokailu väheni kahdessa vuodessa dramaattisesti.
Ainoa mitattu selittävä tekijä heikentynyt ruuan laatu ja maku. Nuoret kertoo haastatteluissa käytännössä ainoaksi syyksi ruuan laadun ja maun. Asiantuntija ihmettelee mikä voisi selittää.THL:n tutkimuspäällikkö Susanna Raulio ei osaa sanoa, mikä kahdessa vuodessa on muuttunut niin, että se selittäisi laskun.
– Yleislaatu ja maku ovat saaneet aikaisempaan verrattuna huonompia arvioita. Ne voivat osittain selittää tulosta. Mutta kyselyssä ei näy mitään niin radikaalia, että se selittäisi, miksi se olisi vaikuttanut tytöillä noin paljon.
No voi ristus sentään. Voisiko olla, että ne kaverit ei mene syömään siksi, että ruuan laadussa ja maussa on vikaa?Kyselyjen perusteella tiedetään, että kouluruoka jätetään väliin monista syistä. Yleinen syy on ryhmäpaine. Nuoret eivät mene syömään, jos kaverikaan ei mene.
Eiks kouluruokailuissa oo vähän päinvastainen tendenssi tällä hetkellä menossa?Liikaa lihaa tarjolla,ilmasto huolestuneet nuoret menevät kaupasta hakemaan porkkanoita t:asiantuntija
Liikaa lihaa tarjolla,ilmasto huolestuneet nuoret menevät kaupasta hakemaan porkkanoita t:asiantuntija
Selvä syy mutta taas "ei voida tietää mistä johtuu"Menkööt nyt tähän ketjuun. Suomessa on kyllä maailman tyhmimmät asiantuntijat. https://yle.fi/a/74-20189967
Ainoa mitattu selittävä tekijä heikentynyt ruuan laatu ja maku. Nuoret kertoo haastatteluissa käytännössä ainoaksi syyksi ruuan laadun ja maun. Asiantuntija ihmettelee mikä voisi selittää.
No voi ristus sentään. Voisiko olla, että ne kaverit ei mene syömään siksi, että ruuan laadussa ja maussa on vikaa?
Menkööt nyt tähän ketjuun. Suomessa on kyllä maailman tyhmimmät asiantuntijat. https://yle.fi/a/74-20189967
Ainoa mitattu selittävä tekijä heikentynyt ruuan laatu ja maku. Nuoret kertoo haastatteluissa käytännössä ainoaksi syyksi ruuan laadun ja maun. Asiantuntija ihmettelee mikä voisi selittää.
No voi ristus sentään. Voisiko olla, että ne kaverit ei mene syömään siksi, että ruuan laadussa ja maussa on vikaa?
Riittääkö pelkkä poliittinen valta sekä raha taskuun, että kirjaimellisesti ollaan pettureita sisäisesti vai onko nuo oikeasti vain pää niin täynnä paskaa ettei enää halua elää todellisuudessa?Vasemmiston totuuden kieltämisellä ei ole rajoja. Suu auki voidaan ihmetellä mukamas ymmärtämättä aivan täysin päivän selviä asioita, jos juurisyy on ideologian vastainen. Mamuongelmat, kasvisruoan paha maku tms mitkä ideologiaa vastaan, niin kertakaikkisesti heittäydytään täysin hölmöiksi, eikä yhtään suostuta ymmärtämään vastareaktioita.
Siltä se vaikuttaa.Koskeeko se sitten pääasiassa Helsinkiä?Eiks kouluruokailuissa oo vähän päinvastainen tendenssi tällä hetkellä menossa?
En mää tiedä. Mutta sen tiedän että osa nuorista on ihan vitun nirsoja. Sitten taas joissain työmaaruokaloissa missä käyn, niin todennäköisesti mitä nuorempi tyyppi, sitä vähemmän salaattia lautasella.Siltä se vaikuttaa.Koskeeko se sitten pääasiassa Helsinkiä?
"en tiedä en osaa en voi sanoa mutta"En osaa sanoa miten paljon se kouluruoka on huonontunut laadultaan / koostumukseltaan. Mutta vähän veikkaan et yks tekijä on että "tylsiä kotiruokia" syödään ehkä harvemmin nykyään kuin vaikka 20 tai 10 vuotta sitten. Kotonakin Billys pizzat ja nugetit olis sellanen millä oma teini olis varmasti itsensä mielestä selvinnyt ja aina valmista kotiruokaa syötiin vähän naama mytryllä "täs on sipulia/pippuria/tomaattia" asenteella.
mitä nuorempi tyyppi, sitä vähemmän salaattia lautasella.