Theo Kolehmainen

Meta title: 💥 THEO KOLEHMAINEN – SOMESISÄLTÖ, TREENIT, PERSOONA JA AJANKOHTAISET KESKUSTELUT 💥

Meta description: Keskustelua Theo Kolehmaisen sisällöstä, treeneistä, mielipiteistä, tempauksista ja somen herättämistä reaktioista.


Jonkun SUEK:in päällikön lahjominen vaatisi ihan hemmetisti rahaa. Tämähän menettäisi työpaikkansa, jos paljastuisi että ottaa lahjuksia vastaan.

Kovin suurena yllätyksenä Areshin testiä ei kyllä voi pitää. Kyseessä on suurin suomalainen kamppailutapahtuma vuosiin ja totta kai SUEK on siitä tietoinen myöskin. Testaavathan he paljon pienemmissäkin kinkereissä.

Ja ei, testejä ei kohdenneta pelkästään arpomalla vaan myös ihan maalaisjärjen mukaan. Minut on testattu vain kerran, ja siinä otettiin SM-kisojen testiin raskaan sarjan finalistit. On myös tyypillistä, että nopeasti kehittyneitä junioreita, jotka ovat nousseet yhtäkkiä menestymään testataan kotona/salilla pian ensimmäisen näkyvämmän kisan jälkeen.

Kun kaikkia ei voi testata, kannattaa tietenkin kohdistaa valvontaa sellaisiin, joiden voi ajatella olevan todennäköisempiä käyttäjiä. Ikääntyvä mutta todella kireässä ja lihaksikkaassa kunnossa oleva ottelija on aika ilmeinen valinta, eikä sen hoksaamiseen tarvita Theon neroutta.

Ammattilaisurheilussa doping-testaus on tietenkin tärkeämpää eikä vähemmän tärkeää kuin amatööriurheilussa. Amatöörinä dopingilla voi huijata toiselta "vain" voiton, mutta ammattilaisissa huijataan usein myös rahaa. Jos ei suoraan voittobonuksina, niin ainakin uran jatkotienestien kautta.
 
Harmi että peruuntui. Mutta on sekin harmi, jos jotenkin tilanteeseen nähden epätavallisesti tultiin testiä vaatimaan. Theon suorittama syyttely dopingista oli muutenkin lapsellista pressissä. Siltä pohjalta en edes yllättyisi että jotenkin tarkoitushakuisesti Espoon jengi pelasi taustalla tässä. Ammattinyrkkeilyssä lähinnä ennen matsia sovitusti testi. Jos ammattilaisvapari jotenkin täysimääräisesti Wadan piirissä ja täysin rutiinia että tasapuolisesti heitä kaikkia Suomessa samoin vaaditaan keskellä arkea testiin niin mikäs siinä. Tunnustan etten tiedä miten tämä asia rullaa keskimäärin nykyisin. Kusinen temppu kuitenkin jos jotenkin tuli espoolaisten junailemana joku tilattu testi just Areshille "hei käykääs testaamassa toi Turkulainen dopingukko kun ihan varmasti käyttää". Ammattilaisvaparista ei mielestäni tartte tehdä jotain Olympiaurheilua tai muuta hikistä padelia. Sä joko kohtaat niitä ottelijoita tai sitten syyttelet ja selittelet ja juonut etkä tuu ikinä olemaan todella arvostettu ottelija. Vaparin oikeesti isot nimet on ihan kylmänrauhallisesti kohdannut ihan kaikenlaisilla lääkecoctaileilla liikkeellä olleet haasteensa ja hoitaneet homman, samoin nyrkkeilyn ja K1 puolen jampat. Tuskin monikaan tajuaa mun pointtia mutta ihan saa vapaasti ymmärtää väärinkin. Sitä mieltä kuitenkin olen että ammattilaispuolen ottelijoiden ei kannattaisi näistä dopingeista vouhkata. Ei edes silloin kun joku jää kiinni tms. Tai sitte siirtyy johonkin padeliin tms.
Tästä kirjoituksesta saa käsityksen että ammattilaisurheilu olisi pelkkää showta. Niinhän se ei ole ja siksi dopingin käyttöä tulee siellä valvoa samalla tavalla kuin amatööriurheilussa.
Ehkä jossain wwe:ssä ei sitten testausta ole (?)
 
Areshan tässä puhuu paskaa. Ei ole mitään todisteita että Theo olisi jotain testejä tilaillut. Ja osannut vielä valita ajankohdan jolloin Aresh ei pysty antamaan näytettä :ROFLMAO:
Nimenomaan. Mikä tämä Areshin teoria ”Theon järjestämisestä” edes tarkalleen ottaen on? Sekö tosiaan, että Theo otti selvää milloin Aresh ei pysty testiä antamaan ja usutti testaajat perään juuri silloin? Saa olla melkoinen typerys, jos joku uskoo tuollaista surkuhupaisaa satuilua.

Aresh kieltäytyi doping-testistä, niin sehän käytännössä tarkoittaa ankaraa doping-rangaistusta, muutoinhan testistä kannattaisi douppaajan aina kieltäytyä. Kyllähän monien kiellettyjen aineiden osalta puoliintumisajat menevät niin, että testaus seuraavana päivänä on ihan ok, mutta ei juuri nyt.

Areshin ei siis seuraavasta ottelusta kannata ihan heti huudella. Toivottavasti kyseisen paskanjauhajan myöhemmällä iällä alkanut vapariura loppuu tämän myötä. Todella surkeaa ja alhaista käytöstä Areshilta syytellä vastustajaa omista kusetuksista.
 
Vaikka painoluokkaa alempaa tulevalla Daralla vaparikokemusta onkin paljon, niin rohkenisin väittää, että roinattu Aresh olisi antanut pahemman vastuksen Theolle.
 
Hamahan yrittää tuossa nimenomaan kaikella omituisella häsläyksellä häiritä Nikon ottelemista ja välttää tyrmätyksi tulemista. Siksi se tekeminen näyttää noin kummalliselta. Muissa matseissa hänen pystyottelemisensa on ollut paljon konservatiivisempaa.


View: https://www.youtube.com/watch?v=AojPWyM4SoQ


Niko on tietysti pystyottelussa Theoa astetta korkeatasoisempi, mutta vähän pienempi, jos tuosta haluaa tehdä jotain johtopäätöksiä.

Ymmärrän toki, mutta lajina nyrkkeily niin luulisi että olisi jossakin vaiheessa edes yrittänyt nyrkkeillä. Ottelukokemusta löytyy kuitenkin rutkasti, niin ihmettelin ettei se edes yrittänyt voittaa tuossa ottelussa. Ja joo sen verran kävin vaklaamassa muita otteluita, että on se vaparin puolella pystyssä pystynyt kuitenkin myös ottelemaan.

Joka tapauksessa, kyllä Theolla hankalaa tulee olemaan ottelussa, eikä voi syyttää taksikuskin valitsemisesta ensimmäiseen ammattilaisotteluun.
 
Mikä Daran tyylissä olisi Kolehmaiselle niin erityisen hankalaa suhteessa Areshin painijyräämiseen? Daran record on 9-8-1. Suurin osa voitoista ja tappiosta kun tullut täysillä kannuille.

Dara on tykkää potkia ja hänellä on hyvät scramblet matossa, muttei hän mikään kaksinen pystypainija ole ja pystyssäkin aika avointa huitomista.

Tässä esimerkkiä Daran tyylistä:


View: https://youtu.be/ycFEWOSFWIs?si=7aVecSXoeHuxsz_8
 
Ymmärrän toki, mutta lajina nyrkkeily niin luulisi että olisi jossakin vaiheessa edes yrittänyt nyrkkeillä. Ottelukokemusta löytyy kuitenkin rutkasti, niin ihmettelin ettei se edes yrittänyt voittaa tuossa ottelussa.

Niko on niin paljon kovempi, että hänen voittamisensa nyrkkeilyssä olisi ollut Hamalle aivan tekemätön paikka. Tai tietysti on aina pieni mahdollisuus tyrmätä, mutta sekin olisi todennäköisimmin tapahtunut juuri jossain oudossa häsellystilanteessa.

Theon kanssa otellessa on sikäli aivan erilainen tilanne, että Hamalla on mahdollisuus hakea ottelua mattoon, jossa hän on oletusarvoisesti jopa parempi.
 
Tosiaan useamman kotitestin antaneena voin sanoa, että ei elämää tarvi laittaa paussille jos testaajat tulee. Kyllä ne odottaa ja seuraa sua kunnes kusettaa. 😅 Kusen odottamisen ulkopuolella aikaa menee n. 5 minuuttia kun ~valitsee purkit, kusee, kaataa kuset, pussittaa ne ja tarkistaa sarjanumero ja henkilötiedot ja allekirjoittaa.

Mikäli jollain sellainen kuva olisi kotitestistä, että siinä pitää lyödä elämä holdille kun testaajat kotiin tulee.
 
Ehkä jossain wwe:ssä ei sitten testausta ole (?)

Itseasiassa on. Kyseessä ei ole kilpaurheilu, mutta kun lapset ja nuoret ovat merkittävä kohderyhmä, avoimesti hyväksytty douppaaminen olisi merkittävä mainehaitta.

Seuraukset ovat tietysti paljon pienempiä kuin oikeassa urheilussa, mutta painijoita on siis välillä hyllytetty määräajaksi dopingkäryjen takia. Tämä näkyykin niin että verrattuna +20 vuoden takaisiin nykyaikaiset showpainijat näyttävät enemmän vapaaottelijoilta ja vähemmän kehonrakentajilta.

Tämä on yllättäen parantanut myös tuotteen laatua, kun vapaaottelijalta näyttävä atleetti pystyy tietenkin tekemään paljon hienompia temppuja kuin kehonrakentajalta näyttävä.
 
Katoin ton Makun ja Areshin haastiksen Makun salilta ja meinasin tulla kommentoimaan että nyt on kyllä Areshilla roinat koneessa 😆. No pari viestiä eteenpäin se ajatus sai vahvistuksen. btw, Hienoa että tapahtuma on loppuunmyyty. Uskomaton kaveri tuo Max promottorina.
 
Ei jeesus mikä ääliö tää Aresh, aikuinen mies ja jutut on kun yläasteelaisella. Onhan tässä toki se puoli että kun kieltäytyi testistä niin jotkut uuvatit saattaa uskoa että on puhdas, toisin kuin purkkiin kustessaan olisi ollut 100% syyllinen rikkeeseen kovimmankin fanipojan silmissä.

Paljon myös saa huvitusta aikaan tää Theon ja taustajoukkueen maalittaminen. Samalla myös ihmetyttää että mitä sitten vaikka oliskin joku tämmönen ollut taustalla? (itse en siis tähän usko) Puhdas urheilija kusee purkkiin ja thats it, syylliset selittelee ja keksii satuja. Toivottavasti tämän herran vapari"ura" oli tässä.
 
Katoin ton Makun ja Areshin haastiksen Makun salilta ja meinasin tulla kommentoimaan että nyt on kyllä Areshilla roinat koneessa 😆. No pari viestiä eteenpäin se ajatus sai vahvistuksen. btw, Hienoa että tapahtuma on loppuunmyyty. Uskomaton kaveri tuo Max promottorina.
Näet siis haastattelusta sen. Ok, SUEKin voi lopettaa ja sinä annat tuomiot.
 
Tosiaan useamman kotitestin antaneena voin sanoa, että ei elämää tarvi laittaa paussille jos testaajat tulee. Kyllä ne odottaa ja seuraa sua kunnes kusettaa. 😅 Kusen odottamisen ulkopuolella aikaa menee n. 5 minuuttia kun ~valitsee purkit, kusee, kaataa kuset, pussittaa ne ja tarkistaa sarjanumero ja henkilötiedot ja allekirjoittaa.

Mikäli jollain sellainen kuva olisi kotitestistä, että siinä pitää lyödä elämä holdille kun testaajat kotiin tulee.
Miksei ne sitten seuranneet siskon luo, josta kävi hänet vapauttamassa lastenhoidosta?
 
Sinälläänhän tuolla ei ole mitään väliä vaikka Theon leiri olisi tehnyt ilmiannon (mihin todellakaan en usko) koska jos kaikki olisi ollut kunnossa niin olisi vaan kussut purkkiin kun aika olisi ollut sopiva.
 
Back
Ylös Bottom