Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

No joo, voishan sen niinkin ajatella.
Oma mielikuva on joku ampiaisen pisto huuleen ja allergia :unsure:

En vaan käsitä miksi ihmiset tekevät tuota. En sitten millään.
Ihan samaa miettinyt.
Kuka tai mikä on kertonut että tuollaiset turbohuulet olisi kiinnostavat.
 
Jotenkin pidin tuosta, peruslaakerinkusta parempaa. Tosin yksi tölkki per ilta taitaa olla maksimi.
Itse en tykännyt, ei ollut koivun makua, mutta myös oluen maku oli kadotettu.
Hyvin vetiseltä maistui.
Yksi tölkki per elämä riitti mulle.
 
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen joutunut tuottamaan pettymyksen epäilijöille: "Ei, en ole laittanut täytettä huuliini."

Sen sijaan voisin kyllä mielelläni kiristellä yläluomia muutaman kesän päästä.

Mistähän saisi päähän täytettä? 🤔
 
Mä voisin tehdä sulle analyysin mitä voisi tehdä ja olla tekemättä.
 
Rakkaat veljet ja sisaret, ja Siikkeri, huomasitteko tänään iltasella yllättävää lämpötilan laskemista?
Se oli helvetti mikä jääty, sillä kävin tänään kokeilemassa twerkkausta..
 
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen joutunut tuottamaan pettymyksen epäilijöille: "Ei, en ole laittanut täytettä huuliini."

Sen sijaan voisin kyllä mielelläni kiristellä yläluomia muutaman kesän päästä.

Mistähän saisi päähän täytettä? 🤔
Eikös se naisilla riitä jos kiristää alapäätä, ylhäällä saakin muutama ruuvi olla löysällä.
 
En vaan käsitä miksi ihmiset tekevät tuota. En sitten millään.

myös Minulle aina onely tämä asia mielessä töttöröhuulen nähdessä

ja tuskin tulen milloinkaan ymmärtämään kään
 
Jokunen tovi vierähti eilen kun etsin tissejä, olette te sen verran jauhanut täällä pas.. asiaa. Lapsetkin meinasi jäädä ilman ruokaa.
Mutta päättäväisyys palkittiin ja, hyvät hyssykät, oli boobsia ja oli moobsia.. Etenkin Sylvin taidoista olin erityisen vakuuttunut :worship:
 
Asiallisuutta, pyydän.

Asiaan: Tänään on syyspäiväntasaus. Se on päivä yhtä pitkä, eli 12 h ympäri maapallon ja aurinko siirtynee nyt etelän immisten iloksi.

Kohta se on taas kevätpäiväntasaus.
 
Back
Ylös Bottom