Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Paitsi että kultaa käytetään koruissa, kelloissa, elektroniikassa yms.Spekulatiivinen. Vähän niinkuin kulta. Kumpikaan ei tee mitään, lähinnä vaan ovat ja niillä sitten spekuloidaan mihin menevät. Rahaa voi toki tehdä, jos ymmärtää sen markkinapsykologian päälle.
Mun pitää laihduttaakatselin kameran linssin läpi vartaloani ihan perjantai-päiviä ajatellen ja kattelaan sitte syssymmällä
![]()
Keskusta-asioinnin perusteella näyttäisi, että koronaviruksella on oivaa leviämisaluetta hieman ikääntynyt, ehkä ei niin helppoa -elämää viettänyt miespopulaatio. Sen verran esteetöntä räkimistä ja parveilua oli havaittavissa.
Syöminen on ihan päin helvettiä näin 100% kotioloissa pysyessä. Aamuisin vain jotain piperrystä ja illalla sitten hiilaripaskaa, jotka onneksi loppuvat kohta.
Pakko kuitenkin vähän petrata tai en mahdu ovesta pihalle sitten kun jaksaisi poistua.
Johan ne on kerran ollut, nyt alempaa.Pistä kuva tisseistä niin kahtellaan.

Sunnuntaina oli hieno keli heittää, toivottavasti tulee samanlaista. Vähän oli väyliä jäässä, mutta tiit melkein kaikki ihan kunnossa tolla 18 väyläisellä.Lihaskuntoharjoituksena: friba.
Sunnuntaina oli hieno keli heittää, toivottavasti tulee samanlaista. Vähän oli väyliä jäässä, mutta tiit melkein kaikki ihan kunnossa tolla 18 väyläisellä.
Puuro aamulla, välipala (hedelmä), lounas, välipala, päivällinen, iltapala. -5kg joulukuusta. Paremmin kotona lähtee kuin lounaspaikkoja kiertelemällä.
Lihaskuntoharjoituksena: friba.
Niin ja @Alicia mukaan!
Ei se ollut parkkipaikalla vaan keskellä kaupunkia tultiin pyytämään puhelinnumeroa ja hyvä ettei vaimoksiTämä ja juoksuharjoittelu lisänä, jos alkaisi tapahtua.
Sitä paitsi Poppis on nyt täällä vuosikymmenen kohta hehkuttanut miten häntä pyydetään ulos parkkipaikallakin kun on niin kuuma ja lisäksi kaikki muut ihanat hänen piirteensä. Mun tissit nyt on nähty niin monesti, että hän saa kyllä ensin lunastaa lupauksensa.
Laittaisin, mutta hiljentyisi koko foorumi samalla.Laittakaa nyt niitä kuvia vaan niin pääsee nämä kuntit run... katselemaan niitä suurella mielenkiinnolla.
No jos et sä uskalla niin...Oi kiitoksia, mut mä luotan siihen, että Poppis ja Finnlady hoitavat tissikuvien tuottamisen.![]()