- Liittynyt
- 3.11.2009
- Viestejä
- 35 971
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Salihousuista en tiedä, mutta muut olivat noin vuonna -95 kovaa unisex-muotia meilläpäin. Minua harmitti, kun en saanut haluamani väristä pilottitakkia (en muista, mikä se haluamani väri oli, mutta vihreä se ei ollut, koska se oli ainoa, mikä oli kaupassa jäljellä ja jonka sain) ja minua hiukan nolotti käyttää sitä vihreää takkia kun se ei ollut mielestäni oikeanlainen ja siksi en sitä kavereiden nähden pitänyt. Yksi kerta sitten kuitenkin olin kaupassa takki päällä, ja minulla oli myös toki maiharit sekä Seppälän kaksiraitaverkkarit (jotka olivat täysin hyväksytty ja erittäin muodikas vaihtoehto nappiverkkareille, kunhan olivat mustat eikä siniset) ja eräs kaverini oli sitten samaan aikaan ollut siellä ja salaa nähnyt minut. Seuraavana aamuna kaveri tuli kertomaan että ei ollut ensin tunnistanut minua ja oli vain kiinnittänyt huomionsa, että kauppaan oli juuri astunut joku äärimmäisen tyyliikäs henkilö, jolla oli mielettömän hienot vaatteet. Verkkarit, maiharit ja pilottitakki, kaikki samaan aikaan! Wau!- Pilottitakki ( "aito")
- Nappiverkkarit
- Maiharit
- Salihousut
Nykyään vain ihmettelen, että mitä helvettiä meidän päässä liikkui silloin?
Tulit mieleeni.Minulle riittää, että imurissani lukee:
Made in Germany
Ketä?Syksy on synkkää aikaa, kolme kuolemantapausta tänään.
Luvat on nyt käytetty, joten voi keskittyä muihin harrasteisiin.
Olispa tuollaiset tissit.
Oliko vientiä? Onko juomattomat alkoholit nyt juotu?Morjesta pöytään. Olipahan kekkerit.
Mitäs tänne?
Miks kebabbilat aukeaa vasta yhdeltätoista?![]()
Odottavan aika on pitkä.Koita ny pinnistää vielä se 10min.
Eilen oli taas paukkunut täällä päin. Saamieni tietojen mukaan ainakin ampuja edustaa sellaista heikohkosti työmarkkinoille integroituvaa, siististi pukeutuvaa kansanryhmää
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005455611.html