- Liittynyt
- 13.6.2015
- Viestejä
- 1 406
En ole varma olisiko Saki mennyt vielä tuossakaan tilanteessa mattoon lopettamaan. Luulen että olisi antanut nousta Silvan pystyyn jos se olisi sieltä niin järkevästi ylös noussut, että tuomari olisi antanut jatkua.
Saki olisi lopettanut matsin pystyssä kuitenkin lopulta. Yllätys sinänsä että laittoivat Sakille heti Brassin vastaan ekaan matsiin. Brasseilla tunnetusti on BJJ aika verissä. No, Saki sai estettyä alasviennit ja voitti.
Veikkaan että seuraavaksi Saki ottelee Euroopan kortilla, Eurooppalaista pystytaustaista vastusta vastaan. Näin saadaan faneille tyydytystä, koska ei mielestäni Sakia kannata alkaa viedä kovin paljon kovempia vastaan.
Saki on kuitenkin jo 33v, eikä siitä mestaria tehdä millään tempulla, että pidetään Saki vaan fanien viihdyttäjänä joka vetelee nättejä tyrmäyksiä.