Perussuomalaiset

Meta title: PERUSSUOMALAISET

Meta description: Keskustelua puolueen linjoista, päätöksistä, vaikuttajista ja ajankohtaisista politiikkaliikkeistä.

Kokoomusta ja ilmeisesti myös keskustaa ajaa eteenpäin ennen kaikkea EU:n integraation tiivistämiseen liittyvien agendojen seuraaminen, kun taas vihervasemmistossa määräävänä seikkana taitaa olla yleinen maailmanhalausmentaliteetti.

Kyllä tässä nyt aivan liian läpinäkyvästi pohjustetaan tietä juurikin EU:n liittovaltiokehitykselle ja kaikelle sen tuomalle ihanuudelle raskaampine taakanjakomekanismeineen jne. vaikka tätä ei tietenkään kukaan suoraan sanokaan.
 
Toivottavasti Halla-aho tekee Persurauniolle selvän pesäeron puolueen uskonnollisuuteen! Hallitukseen vielä mukaan KD, niin Suomea luotsaa oikeistolainen lahkolaisten persereikäjengi!!!

Hallis voisi lähestyä uudella kulmalla maahanmuuttoa, ja ilmoittaa suoraan, että pyrkivät kaikin keinoin ennalta ehkäisemään Islamisaatiota, ja vähentämään KAIKKIEN uskonlahkojen vaikutusmahdollisuuksia kehittyneissä länsimaissa.
 
Repesin nauramaan kun kuuntelin Simo Elon tiedotustilaisuutta loikkauksen syistä, arvot, isänmaa pälä pälä pälä. Onko se jollekkin epäselvää että pontimena toimii kiukuttelu "vallankaappauksesta" puolueessa (jonka ei uskottu onnistuvan) ja pelko oppositioon joutumisesta. Karkeasti aliarvioitiin EU ja pakolais asian tärkeyttä jäsenistölle ja tämä on tulos.

Sama Sipilän ja Orpon osalta, ne arvot. Yritettiin kautta rantain väläyttää äärioikeistoa ja rasismikorttia mutta oikeasti tarkoitettiin pelkästään EU kantaa ja lypsylehmänä olemista. Mikä se äärikoikeisto ja populisti puolue sitten on? Jos se on Halla-Ahon faktoihin, argumetointiin ja tilastoihin perustuva tapa vastustaa nykyistä pakolaispolitiikkaa ja EU kehitystä niin kyllä, olen mielelläni äärikoikeistolainen. Huvittavaa edelleen että populismi on näköjään varattu pelkästään persuille. Vihreitten "pelastakaa maailma" politiikka on ihan reaalimaailmasta samoin kuin vasemmiston ja demareiden "rahaa tulee seinästä". Jotenkin tulee myös vaikutelma että asiasta oli jo sovittu Orpon ja Sipilän kesken, eikä Halla-Ahon kanssa edes oikesti keskusteltu. Mieshän vaati vain hallitusohjelmaan kirjattujen asioiden noudattamista, mikä ei ilmeisesti sopinut. Melkoista komediaa.

Väitän että Soinilaiset, Sipilä ja Orpo kusivat nyt joukolla omiin aamiais muroihinsa. Nyt porukka vaikuttaa lähinnä koulukiusaajilta ja pettureilta.

No, kansan muisti on lyhyt ja parin vuoden päästä Matti Nykänen saattaa taas levyttää tms. ja löytyy taas äänestysaikaan tärkeämpää seurattavaa/muisteltavaa. Itse äänestän edelleen ihan vittuillessani EU vastaisinta ja pakolaisvastaisinta ehdokasta.
 
Tänään emme ole poliitikkoja vaan isänmaallisia ja kun taas huomenna olemme poliitikkoja EMME ole isänmaallisia, kaikki ovet ja ikkunat auki, tervetuloa
 
Tästähän tuli isompi näytelmä kun ajattelin. Vaikutta etukäteen suunnitellulta, ei haluttu kunnioittaa Persujen puheenjohtajavaalin tulosta. Nyt Terho patsastelee Sipilän ja Orpon kanssa lehdistötilaisuudessa. Suuri vitsi koko homma.

Halla-Aho tästä varmasti saa vain lisää virtaa ja kerää kaikki maahanmuutto vastaiset yhteen nippuun. Isolla Persu kassalla voi tehdä hyvät vaalikampanijat. Ehkäpä nähdään oikeiston suuri nousu seuraavissa vaaleissa. Joka tapauksessa ei tarvitse enää hömppä sarjoja seurata, kun politiikassa riittää taas mielenkiintoa.
 
judas-soini_zps5m9colja.jpg

Hillotolpalla ollaan ja pysytään....... 22 opetuslapsen kanssa
terveisin Timo Juudas Iskariot Soini, Master of Takinkääntö
 
Tämä politiikka on kyllä yksi ja iso vitsi.
Tämähän nyt juurikin on politiikkaa. Suomen päätöksenteossa on harvinaisen vähän politiikkaa, koska minkä tahansa värinen hallitus tekee lähinnä mitä AY-liike käskee.

Soininvaara totesi hyvin Twitterissä, ettei Halla-Ahon olisi kannattanut kerralla ottaa Soinilaisista selkävoittoa. Nythän Halla-Ahon kannattajajengillä täytettiin koko puoluejohto. Katsoisin, että Soiniin kallellaan oleva porukka on ollut Perussuomalaisissa lähinnä opportunistisista syistä - suuren "maahanmuuttokriittisen" kannattajakunnan mielipiteitä on vuoroin tuomittu ja vuoroin myötäilty siten, että tuo jengi on tuonut omalle uralle nostetta, mutta itse on silti kelvannut kansakunnan neuvottelupöytiin.

On vaikea ymmärtää, miten Persujen hajoamisen voi laittaa Orpon tai Sipilän syyksi/ansioksi. Millainen puolue se on, mistä voi vaan pyytää puolet kansanedustajista erilleen? Yhtä vaikeaa on ymmärtää lähtijöiden rahamotiivien arvostelua, kun puolueen puheenjohtaja itse aikoo jatkaa europarlamentaarikkona, mikä ei ole huonopalkkainen duuni sekään.
 
Soini ja Halla-aho eivät ole koskaan olleet mitään parhaita kavereita. Se on varmasti kaikille selvää. Timppahan taisi aikoinaan torpata Jussin pyrkimyksen lähteä persujen listoilta vaaleihin. Sittemmin otti mukaan pelkästään tuomaan nuivien äänet puolueelle. Maahanmuutto ei ole ikinä ollut Soinille mikään iso asia. Hän teki sen virheen ettei tunnistanut kuinka suuri kysyntä on kriittiselle puheelle liittyen maahanmuuttoon.

Kun alkoi näyttää siltä että Halla-aho tulee saamaan paljon kannatusta ja jopa voittaa, eikä Soinin oma ehdokas olekkaan välttämättä uusi pj, piti ottaa käyttöön plan b. Soinillehan on käynyt kaikki mitä kokoomus ja kepu ovat vain keksineet sen jälkeen kun sai ulkoministerin paikan hallituksesta. Aivan varmasti asiasta on neuvoteltu niin Sipilän kuin Orvon kanssa. Heille tietysti tilanne on mitä parhain kun epätoivoisesti vallan kahvassa roikkuva Soini suostuu joukkoineen mihin vaan, jotta voi istua vielä muutaman vuoden Audin takapenkillä.

Muutama kohta, joihin kuulemma kaatui Halla-ahon porukan mukaan ottaminen:

Hallituskumppaneita kiinnosti eniten uuden puheenjohtajiston kanta Euroopan integraatioon. Kriittiset näkemykset olivat kumppaneita närkästyttäneet. Sipilä ja Orpo tekivät tapaamisessa selväksi, ettei riitä, että Perussuomalaiset pysyvät hallitusohjelmassa, vaan miten he suhtautuvat Euroopan integraation tuleviin muutoksiin, joita he tietävät olevan tulossa ja joista ei ole voitu sopia vuonna 2015 laaditussa hallitusohjelmassa.

Hallitukselle ei olisi riittänyt, että Perussuomalaiset olisivat suunnitteilla olevassa integraatiossa hallituksen puitteessa täysin mukana, vaan puolueelta edellytettiin sitä, ettei asiasta saisi puolueena edes kriittisesti puhua ja kirjoittaa. Siihen ei Halla-ahon ollut mahdollista suostua.

Juha Sipilä edellytti eilisessä neuvottelussa lisäksi, että maahanmuuttoa koskevat kirjaukset hallitusohjelmassa täytyisi kirjoittaa uudestaan ja niitä olisi muokattava täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mitä Perussuomalaiset ovat yhdessä hallituskumppanien kanssa jo linjanneet, kertoi Halla-aho. Sitä oli myös täysin mahdotonta hyväksyä.

Asiasta mm. tuolla
https://beta.oikeamedia.com/o1-22654

Olisi kiva tietää mistä integraatiosta nyt puhutaan. Onhan se hauskaa kun ennen niin voimakkaasti EU:n syvenevää liittovaltiokehitystä vastustanut Sampo Terho istuu kiltisti hyväksymässä kaiken mitä käsketään.
 
Pistetäänpä oma käsitys asioiden kulusta ennusteineen tänne, niin on jotain mihin (mahdollisesti) vedota myöhemmin:

Soini tiedotti julkisuuteen päätöksestään olla asettumatta ehdolle pj-vaalissa aiemmin tänä vuonna, eli hän oli kertonut asiasta puolueen sisällä ja mahdollisesti jopa muiden (hallitus?)puolueiden johtajille jonkun verran aiemmin. Silloin oli luotu tämä nyt toteutettu suunnitelma sen varalta että Halla-ahosta tulee pj.

Merkillepantavaa on että Halla-aho vaati vain jo olemassaolevan hallitusohjelman noudattamista, eikä mitään muuta. Hallitusohjelman jonka kokoomus ja keskusta itse hyväksyivät 2015. Eli sitä ei maahanmuuton osalta ollut missään vaiheessa tarkoituskaan noudattaa ja Soini luonnollisesti tiesi asian koko ajan. Syksyn 2015 arabi-invaasio oli suunniteltu vuotta paria aikaisemmin (kyllä: politiikka on lähinnä salaliittojen punomista), eli tästä voimme melko luontevasti päätellä että tällä hetkellä on jo toteuttamisvaihetta vailla valmiina seuraava invaasio. Tällä kertaa mahdollisesti Afrikasta. 2015 invaasiotahan pohjustettiin menestyksekkäästi tällä "Meillä on unelma"-tempauksella, jonka päämasinoijana toimi juutalainen Koko Hubara. Itse tilaisuudessa oli juutalainen rabbi puhumassa rodun saastuttamisen...eikun, anteeksi monikulttuurisuuden puolesta.

PS:n hajottamisella varmistettiin että invaasio (joka todennäköisesti tulee "täysin yllättäen" myöhemmin tänä vuonna) tulee toteutumaan ilman mainittavaa vastustusta. Halla-aho kun ei oppositiosta mahda asialle yhtään mitään.
 
Mun mielestä ironisinta tässä on se, että omalla toiminnallaan Kok ja Kepu saivat aikaseksi juuri sen mitä eivät ole halunneet eli hyvin rahoitetun ja eduskunnassa istuvan puolueen joka on EU:n ja maahanmuuton vastainen ja tähtäävät toiminnassaan siihen, eivätkä vaan puheissa ja lupauksissa niinkuin PerSut ennen tätä muutosta. Halla-aholla on nyt paljon isompi pelikenttä, kuin jonkun blogin kautta saatu suosio. Seuraavista vaaleista tulee hyvinkin mielenkiintoiset, etenkin jos tämä meno jatkuu ja terrori iskut jatkuvat. Äänestyprosentti oli viime vaaleissa 70% ja tällä hetkellä se, että uusia vaaleja ei tule pelaa Halla-ahon pussiin, koska heillä ei riitä ehdokkaissa tarjontaa, mutta tuo pari vuotta riittää siihen, että saavat jonkun näköisen pohjan sillekkin aikaseksi. Etenkin tuo 30% jotka eivät olleet äänestäneet voivat muuttaa pelin hyvinkin. Etenkin, kun tämä nykyinen hallitus ei ole onnistunut, kuin kohujen aiheuttajana ja varmaan aikalailla suurimmalla osalla on se mielipide, että siellä ollaan vaan maksamassa palveluksia "hyvä veli" verkostolle ja hyötymässä itse.
 
Eiköhän tämä nyt ole aika selvä tapaus kaikin puolin. Sipilä ja Kepu haluaa sote-hallintohimmelinsä, maksoi mitä maksoi. Hallituksen hajoaminen olisi luultavasti tuhonnut tämän idean. Siksi olin täysin ymmälläni, kun Persut kengittiin lyhyellä mietinnällä hallituksesta, kun en osannut odottaa, että suurin osa persuista perustaisi oman edustajaryhmänsä. Orpolla on samansuuntaiset syynsä. Kokoomukselle olisi varmaan kelvannut uudet vaalitkin, muttei varmaan halunnut alkaa rähisemään niiden takia. Orpo vaimoineen on ymmärttääkseni melko tehokkaasti mukana turvapaikkabisneksessä, joten nuivempi politiikka tarkottaisi reilusti pienempiä vuosituloja ja muutenkin valtion rahoja kupatessa on hyvä olla itse ohjaamassa rahahanoja. Soini & co. toimii kuten poliitikot yleensäkin, eli parempi hallita raunioita kuin olla ei hallitsija jossain muualla.

Veikkaanpa vielä, että vaikka nyt saattaa porukkaa loikata persuista Soinin uusiin kristillisdemokraatteihin, niin vaalien lähestyessä tullaan näkemään ulostuloja, kuten: "Minulle valehdeltiin Halla-Ahosta ja ryhmäpaine sai lähtemään mukaan. En ole eläessäni katunut mitään yhtä paljoa ja haluan nyt korjata kaiken ja palata persuihin(, jotta voisin päästä vielä kerran nauttimaan kaikista kivoista eduista)"
 
Turun sanomilla on nähtävästi ollut kristallipallo kun 3.6. jo tienneet asiasta.
"
Hallituksessa suunnitelma Halla-ahon voiton varalle: soinilaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmän
Martti Kainulainen

Kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho
Kotimaa | Lännen Media | 3.6.2017 5:00 | 73

Lauri Nurmi

Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.

Asia vahvistettiin perjantaina Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä.

Näin voitaisiin toimia, jos Jussi Halla-aho valitaan viikon kuluttua Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tuore LM-kysely vahvistaa, että Halla-aho saattaa voittaa äänestyksessä Sampo Terhon.

Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, kokoomus todennäköisesti ilmoittaa, että se ei tee hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa. Halla-aholla on vuodelta 2012 tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on nykyisen kokoomuksen johdolle ja eduskuntaryhmälle liikaa.

Useista eri puoluelähteistä kerrottiin perjantaina LM:lle, että kokoomus ei suostu hallitusyhteistyöhön Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.

Kokoomuksen siirron jälkeen pääministeri Sipilän olisi muutettava hallituspohjaa.

adfserve

Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä koostuisi ainakin noin 20 kansanedustajasta. Sipilän hallitus voisi helposti jatkaa työskentelyään, koska keskustalla on 49 ja kokoomuksella 37 kansanedustajaa. Koossa olisi valmis enemmistöhallitus, jonka toimintakykyä Sipilä saattaisi vahvistaa kristillisdemokraateilla ja rkp:llä tai jommallakummalla.

Rkp:n ja kristillisdemokraattien kanssa on käyty keskusteluja hallitukseen tulemisesta, mutta soinilais-terholaisen eduskuntaryhmän irtautuessa halla-aholaisista pienempiä puolueita ei välttämättä tarvittaisi hallitukseen lainkaan.

LM-kyselyn perusteella perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakautuu puheenjohtajavalinnassa. Halla-aholaiset ovat ryhmässä vahva vähemmistö. LM-kyselyyn vastasi 26 kansanedustajaa eli suurin osa 37-jäsenisestä ryhmästä. Terhoa kannattaa 14 kansanedustajaa, Halla-ahoa 8 ja Leena Merta sekä Veera Ruohoa kumpaakin yksi. Kaksi edustajaa ei ole valinnut suosikkiaan.

Jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi, hän antanee lähtöpassit ulkoministeri Soinille. Liipaisimella olisi myös Jussi Niinistön puolustusministeriys. Niinistö oli vuoden 2009 eurovaaleissa perussuomalaisten vaalipäällikkö, eikä Halla-ahoa otettu ehdokkaaksi.

Eduskuntaryhmän jakautuessa Soini ja Niinistö voisivat todennäköisesti jatkaa ministereinä, vaikka Halla-aho olisi valittu perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Myös tästä on keskusteltu hallituksessa.

Toinen vaihtoehto on, että perussuomalaiset siirtyy Halla-ahon voiton jälkeen ryhmänä kokonaan oppositioon, mutta samalla suurehko joukko ryhmän jäseniä loikkaa muihin puolueisiin, osa hallituksen riveihin.

"

Lähde:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/35...inilaiset+muodostaisivat+oman+eduskuntaryhman
 
Tämä taisi olla yksi niistä uustisista johon Soini totesi vähän Trumppilaista retoriikkaa käyttäen jotenkin niin, että hänhän ei omasta perustamastaan puolueesta eroaisi, "se oli Juudas joka hirtti itsensä, en minä" tai jotain sinne päin.

No, olihan se pakko jyrkästi kieltää jottei media sen enempää kiinnostuisi asiasta.
 
Timo Soini, Sampo Terho ja Simon Elo.
Miltä mahtaa Juha Sipilän lasti maistua suussa tänä aamuna?

Jotenkin tuli pervo mielikuva Sipilästä joka panee Orpoa kakkoseen ja heti sen jälkeen ovat Timppa ja Sampo kontillaan: ..Soini imemässä Sipilän veitikkaa ja Terho Orpon anaalia putipuhtaaksi :p
- Reipasta takinkääntöä ja kansankusetusta...-hyvä poijaat ! :oujee:
 
Back
Ylös Bottom