Varoituksia saa nykyään aika monesta jutusta, ja se kieltämättä hankaloittaa ottelemista, kun sääntötulkinnat ovat välillä aika mielenkiintoisia. Pääpiirteissään varoituksia saa seuraavista asioista: passiivisuus (tuomari näytttää "kehräävää kissaa"), sääntöjenvastaisista otteista (esim. kädet samanpuoleisessa hihassa ja kauluksessa ilman aktiivista heittoyritystä), ottelualueelta pois astumisesta ilman heittoyritystä ja esim. valehyökkäysten tekemisestä, kuten polvilleen menevistä muka-kieppiyrityksistä. Reinvallilla oli muistaakseni ongelmia otteen kanssa, eikä hän päässyt tekemään aktiivisesti hetkeen mitään ja lisäksi hän pomppi liikaa epätoivoisiin tomoenage-uhrautumisheittoyrityksiin. Jälkimmäisistä pitäisi sääntöjen mukaan rangaista varoituksella, jos kyseessä on vain pakeneminen tilanteesta.
Omasta mielestäni matsit pitäisi voittaa joillain muulla tavalla kuin varoituksilla, mutta koska kyse on tulosurheilusta, on joskus tasaissa matseissa pyrittävä ajamaan vastustaja tilanteeseen, jossa hänellä on enemmän varoituksia. Näin olen itsekin tehnyt.