Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

Meidän firmassa noi ei tiedä hevonpaskaa mistään, varsinkaan plm. En kyllä kuulu liittoonkaan. Suosittelen myös itsekkin lukemaan sen TES kirjan.

ikinä ei ole ollut luottamusmiestä ja en kuulunut liittoon, kun oli sellainen firma, että työt ei lopu ikinä. Just ehdin ilmottautua ja sitten tuli kenkää. Sen verran kestää irtisanominen, että ehdot täyttyvät, kultaisella kädenväännöllä.
 
Voiko postissa lähettää lahjapaperoituja paketteja?
En minä näistä sen paremmin tiedä, mutta varmaan ainakin viimeistään sen jälkeen, kun vetäisee siihen päälle sellaiset Postin omat kuoret tai mikä lienee paketti onkaan.
 
Edelliselle vastaajalle, miksi siihen jotkut postin kuoret pitäisi kääriä?
Ainakin siihen pitänee läimäistä tuo postin oma osoitekortti joka tapauksessa päälle seurantaa ja oikeaa käsittelyä varten. Mukavampi vetäistä niihin pahvikuoriin, ja säilyy se lahjapaperointikin kuljetuksessa helpommin kondiksessa.

Mutta jos joku muistaa paremmin, mitä siellä nyt vaaditaan ja mitä ei, niin kertokoon tai korjatkoon.
 
Postin ohje:
Valitse lähetyksellesi oikean kokoinen kirjekuori tai laatikko, jotta sisältö ei pääse liikkumaan pakkauksessa. Voit käyttää tarvittaessa esimerkiksi kuplamuovia tai sanomalehteä täyteaineena. Pakkaa lähetyksesi mahdollisimman siistiin ja tasaiseen pakettiin tai kuoreen. Tarttuvat pakkausmateriaalit ja epäsäännöllisen muotoiset tai pyöreät lähetykset saattavat aiheuttaa ongelmia koneellisessa käsittelyssä. Ulommaisena pakkausmateriaalina parasta on pahvi ja paperi.
 
Ostin tuossa noin kolme kuukautta sitten Samsungin S3 luurin. Akku kului alusta lähtien reipasta tahtia ja viimeiset pari viikkoa vieläkin nopeammin. Esimerkiksi viime yönä akkua kului noin 60 prosenttia vaikka puhelin vain makasi valmiustilassa. Kaikki taustalla olevat ohjelmat suljen säännöllisesti ja muutkin temput virran säästämiseksi on tehty. Onko vika mielestänne sellainen, että huolto menisi takuun piikkiin vai rupeanko katselemaan luuriin uutta akkua?
 
Syy on sen paskan TouchWiz mikälie Androidin, mikä siinä on. Itsekin painin saman ongelman kanssa, kunnes asensin paremman androidin (galaxy project tms.) Nykyään akkua on 12h työpäivän jälkeen noin 50%. Takuuhan tuossa raukeaa, mutta ei näytön rikkominen kuulu muutenkaan takuun piiriin. 15 min homma vaihtaa tähän ja maksaa noin 10 euroa ebaysta.

4g myös syö akkua melko kovaa. Jos jätät puhelimen pöydälle, niin vaihda verkoksi vain gsm.

- - - Updated - - -

Ääää! Ei nyt kannata mitään GSM alkaa päälle laittaan, kun pöydällä pitää :D On näissä luureissa nykyään älyä jo itessäänkin. Lataa playsta joku battery saver niin hoitaa nuo hommat itse.

Tai tosiaan, vaihda androidia. Ohjeet löytyy xda-developerssista, eikä maksa mitään.
 
Mihin suunnata etsimään miesten pukuja? Jotain semitrendikästä ja asiantuntevista myyjistä plussaa. Hintaluokka vois mennä jonnekkin +500e mutta kuitenkin alle tonniin ja kaupunkina Hki.
 
Koska he ovat vanhoja mummoja. Sillä lailla se tässä elämässä vain menee.=)
Eikun tarkoitin lähinnä, että mistä syystå ne on juuri polvet, jotka korkkaa kaikilla, eikä esim. kyynärpäät tai muut nivelet.

Joo polvinivelet kannattelevat valtaosaa kehon painosta ja ovat suuremman rasituksen alla läpi elämän, mutta uskoisi ainakin, että evoluutio olisi muokannut ihmisestä kaikin puolin rasitusta kestävän ja itseänsäkorjaavan fyysisen kokonaisuuden?
 
Niillä on artroosi.

Johan sulle jo ammattilainen vastasi. Artroosi eli nivelrikko. Maailman yleisin nivelsairaus. Vaikka eletään kuinka vanhaksi, ei se evoluutio "muutamassa kymmenessä tuhannessa vuodessa" kaikkeen pysty. Varsinkin, kun evoluutio ja lääkkeiden kehittyminen on jo triplannut Homo Sapiens merkkisen eläimen eliniän ennusteen. Kannattaa panostaa niihin letaaleihin sairauksiin, niin sitten on mummoilla vaan polvet kipeet! Ja muutkin paikat, kun se kuuluu taudinkuvaan.

On se evoluutiokin, jotakin siis saanut aikaan. Vanhojen ihmisten sairaus ja sillä mennään...
 
Eikun tarkoitin lähinnä, että mistä syystå ne on juuri polvet, jotka korkkaa kaikilla, eikä esim. kyynärpäät tai muut nivelet.

Joo polvinivelet kannattelevat valtaosaa kehon painosta ja ovat suuremman rasituksen alla läpi elämän, mutta uskoisi ainakin, että evoluutio olisi muokannut ihmisestä kaikin puolin rasitusta kestävän ja itseänsäkorjaavan fyysisen kokonaisuuden?
Varmaan onkin muokannut, mutta jos lähdetään siitä, että ihmiset esim. käyttävät kenkiä (aika usein vielä omalle jalalleen sopimattomia), liikkuvuudesta ei huolehdita tarpeeksi tai pyritään "ylisuorituksiin", ylipaino jne...
 
Eikun tarkoitin lähinnä, että mistä syystå ne on juuri polvet, jotka korkkaa kaikilla, eikä esim. kyynärpäät tai muut nivelet.

Joo polvinivelet kannattelevat valtaosaa kehon painosta ja ovat suuremman rasituksen alla läpi elämän, mutta uskoisi ainakin, että evoluutio olisi muokannut ihmisestä kaikin puolin rasitusta kestävän ja itseänsäkorjaavan fyysisen kokonaisuuden?

Evoluutiota ei kiinnosta mitä tapahtuu lisääntymisen jälkeen.
 
Jos hommaa kannettavaan ulkoisen kiintolevyn ja lataa sinne elokuvat, musat tms. Niin tuleeko koneeseen silloin mitää viruksia tai muuta paskaa jos sen nimenomaan lataa torrentin kautta tonne ulkoiselle levylle? Minun mielestä ei pitäis tulla, mutta kysynki täältä ku oon tyhmä? :D
 
Saako astianpesukoneen kytkeä itse? Vuokralla rivitalossa. Tulvavltaat sun muut on kanssa tulossa mutta toimitukseen en saa mukaan kytkentää.

edit: liitäntä pesukoneelle on jo olemassa, eli mitään putkitöitä ei tarvitse tehdä.
 
Back
Ylös Bottom