- Liittynyt
- 22.1.2004
- Viestejä
- 6 827
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Itekkin jakelin tätä videota ahkerasti aikoinaan, ja ihmettelin miten ihmiset ei silti tajua asiaa vaikka näkee tämän rautalankaesimerkin. Ehkä YLE/HS aivopesu on uponnut liian syvälle.
Pakolaiskiintiön kasvattaminen revisited
Toi tekstin loppupää kertoo kaiken suomalaisesta mediasta. Ottaa kyl päähän tollanen.
Pakolaiskiintiön kasvattaminen revisited
Toi tekstin loppupää kertoo kaiken suomalaisesta mediasta. Ottaa kyl päähän tollanen.
Syynä huoleen oli Euroopan neuvostosta kantautunut vastustus Halla-ahon mahdollisesta jäsenyydestä.
Tiettävästi Halla-ahon nimittämistä varajäseneksi vastustettiin EU:ssa eri puolueryhmissä. Vastustajina oli myös osa EU:n konservatiiviryhmästä, jonka tarkkailujäsenenä perussuomalaiset ovat.
Pääsyynä vastustukseen oli korkeimman oikeuden ratkaisu kesäkuulta 2012. Siinä korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Syyte perustui Halla-ahon islaminuskoa halventaneeseen blogikirjoitteluun.
Euroopan neuvostossa erityisesti tuomio kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan herätti vastustusta. Halla-aholle tilanne oli vaikea, koska hän oli tuomion takia pakotettu väistymään myös hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.
Hirvisaarelle potkut. Hyvä vai huono uutinen?
Jos pystytään auttamaan 500, jotka muuten menehtyisivät, niin itse ainakin kannatan heidän ottamista Suomeen; maksoi mitä maksoi.
Persujen uskottavuuden kannalta erittäin hyvä uutinen. Vielä kun saisivat Hakkaraisen ja muut vastaavat pellet ulos niin persuihinkin voisi alkaa suhtautua ihan vakavasti otettavana puolueena.Hirvisaarelle potkut. Hyvä vai huono uutinen?
Hirvisaarelle potkut. Hyvä vai huono uutinen?
Kerroppas mihkä hallituspuolueeseen suhtaudut vakavasti?Persujen uskottavuuden kannalta erittäin hyvä uutinen. Vielä kun saisivat Hakkaraisen ja muut vastaavat pellet ulos niin persuihinkin voisi alkaa suhtautua ihan vakavasti otettavana puolueena.
Onneksi jos kerrot kaikki noi pikkulehdet yhteen ja niiden kävijämäärät, niin ne häviää Pakkotoistolle, muhahaha! Meillä sentään on saatanasti porukkaa ja täällä kyllä maahanmuuttoa kritisoidaan kovaa vauhtia.
Mä voin vaikka saatana erottaa maahanmuuton omaksi ala-osioksi yleisen alle. Eli alue kokonaan tälle paskalle.
Hirvisaarelle potkut. Hyvä vai huono uutinen?
Olisi, tämä porukka sikiää sillä vauhdilla, että ei niitä pystytä täällä elättämään. On se vaan kumma, että nämä enemmän aurinkoa saaneet ovat suurimmaksi osaksi niitä jotka vaan ei omillaan pärjää. Aina ollaan tulossa toisten nurkkiin loisimaan.Italia aikoo julistaa huomisen surupäiväksi - Ulkomaan uutiset - Ilta-Sanomat
Olisi koko euroopan etu, jos tuollaiset laivat päätyisivät jatkossakin meren pohjaan.
Niimpä. Mutta enemmän se on valtion vika. Tuskin ketään täällä haittaisi, jos saisi ilmaisen kämpän Manhattanilta tai Miamista, päälle 10 000 kuussa, joka napsahtaa tilille loisimalla kotona. Tähän diiliin kuuluisi vielä sukulaisten ja kavereiden raijaaminen samoilla ehdoilla naapureiksi. Ei varmaan ketään haittaisi? Sillä erotuksella, että tuskin kukaan alkaisi raiskaamaan ja pahoinpitelemään neekereitä, vaikka ei saisikaan syytteitä. :D
Tosin kyllä mulla ainakin vituttais elellä toisten elättämänä. Mutta houkuttelishan toi ajatuksen tasolla.