Niin ja ihan kuin uskovaiset (täällä ja kaikkialla muualla) eivät tätä harrastaisi. Tuossa ateistien polkemisen välissä voisit käydä kurkistamassa, että kummasta koulukunnasta todistetusti löytyykään ne älykkäimmät edustajat, ateistien vai uskovaisten?
Mutta vaikka tuo Mattih3:n kommentti oli pikkasen kärkkäästi ilmaistu, niin voin tavallaan yhtyä siihen, ainakin jos äärimmäisestä fundamentalismista puhutaan. Niissä tapauksissa kun kristityt paavin johdolla yrittää estää spärdäreiden jakelun Afrikassa, tai muslimi kannattaa shariaa ja hyväksyy terrorismin, niin ei voi välttyä ajatukselta että maailma todellakin olisi parempi paikka ilman kyseisiä ihmisiä.
Olisi muuten joskus kiva nähdä tilastoja siitä kuinka monta ihmistä on aikojen saatossa tapettu uskonnon nimissä vs. ateismin nimissä, vois olla aika karua luettavaa. Ateisimiin kun ei sisälly mitään taikauskoa minkä perusteella pitäisi teurastaa muita ihmisiä, jättää ehkäisemättä vakavia tauteja tai hoitamatta fataaleja vammoja.
Toki meuhkaamista esintyy puolin ja toisin. Mutta ns. uusi-ateisteilla uskovien ja deistien mollaus, pilkkaus ja vähättely on kuitenkin ohjelmallista, kuten esimerkiksi Dawkinsin ja muiden kirjoituksista käy ilmi (tämä ei yleensä koske vanhaa ateismia). Myöskään enemmistöön tai lukumäärään vetoaminen ei ole yleensä pätevä tapa osoittaa jonkin asian oikeellisuutta tai totuutta. Mikäli viittaat yliopisto-opiskelijoihin, niin kyse on usein myös sosiaalisesta paineesta yliopistomaailmassa, joka vääristää tilastoja. Tunnen itse yliopistokoulutettuja, jotka todistavat uskostaan lähinnä "elämällään", eli eivät puhu asiasta kuin lähinnä omissa porukoissaan .Jos kuitenkin haluat sitä puolta otettavan esille, niin Sokrateesta alkaen monet maailmanhistorian älykkäimmistä ihmisistä ovat olleet jumalaan uskovia (ei aina kristinuskon Jumalaan), spirituaalisia persoonia. Nykyajan henkilöistä voidaan mainita mm. johtava ateisti, edesmennyt Anthony Flew, joka hylkäsi ateismin ja kääntyi deismiin, sekä merkittävät kosmologit, kuten George Ellis ja Cristopher Isham, jotka molemmat ovat kristittyjä. Mainittakoon vielä, että edesmenneen ateistin Christopher Hitchensin veli Peter on harras kristitty. Entinen työpaikkatuttuni oli myös kovan linjan ateisti/vahtimestari ja hänen veljensä puolestaan korkeassa virassa toimiva teologian tohtori. En pyri näillä esimerkeillä todistamaan Jumalan olemassaoloa tai uskonnon totuusarvoa, vaan totean, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia, kuin monet ateistit antavat ymmärtää.
Mattih3:n ja monen muun tämän palstan ateistin lausunnot kulkevat täysin sujuvasti Dawkinsin, Dennetin ja Harrisin viitoittamalla tiellä, joka voi tiivistää lyhyesti: teismi on niin tyhmää ja teistit niin tyhmiä, että oikea asenne teismiä ja teistejä kohtaan on pilkkaaminen. Ja heidän opetuslapsensa ovat mallikkaasti sisäistäneet opettajainsa asenteet ja tunneviestinnän.Tosin edellä mainitut herrat menevät kyllä varsin paljon pidemmälle tässä pilkkaavassa asenteessaan, kuten heidän kirjojaan lukemalla käy ilmi. Strategia ei kuitenkaan ole uusi, vaan sitä sovellettiin taannoin varsin hyvin esimerkiksi neuvosto-sosialismissa ja natsi-saksassa. Ja seuraukset tiedetään. Onko militantti ateistissa ja ääri fundamentalistissa muuta eroa, kuin aate? Ei ole!
Kun tapetuista ihmisuhreista puhutaan, niin Lenin sanoi myös aika jännästi: jos haluaa munakkaan, täytyy rikkoa munat. Lenin rikkoi (ideologisine oppilaineen) noin 100.000.000 munaa, mutta missä on munakas? Näiden "munien" silmitön ja päämärätietoinen rikkominen ei olisi onnistunut ilman ateistista perustaa (niin kuin monista dokumenteista hyvin käy ilmi). 1800-luku antoi ymmärtää, että ateismi toisi vapauden, mutta 1900-luku paljasti ateismin karun totuuden käsittämättömän suuren ihmisuhrimassan kautta. Vapauttajasta tulikin suurin sortaja.
Olen toki valmis myöntämään kristinuskon nimissä tehdyt vääryydet, silloin kuin niille löytyy todisteet. Samoin hyväksyn ateismin, kristinuskoon kohdistaman kritiikin, silloin kun perusteet ovat kohdallaan. Mutta ateistit usein laittavat kaikki uskonnon nimissä tehdyt vääryydet kristinuskon piikkiin, johon heidän päähuomionsa onkin keskittynyt. Vääryksiä on tehty kristinuskon, islamin, ateismin, sekuralismin, nihilismin, aasian uskontojen, ynnä muiden nimissä kautta koko ihmiskunnan historian. Toki joskus hyvääkin. 1900-luku paljasti kuitenkin kirkkaasti ateismin savisen synkät jalat, alkaen Ranskan vallankumouksesta, jolloin tuhansia ihmisiä tapettiin ateismin nimiin. Neuvostososialismi taas tarvitisi ateisitista perustaa, jotta uuden moraalin, ihmisen ja yhteiskunnan muovaaminen tulisi mahdolliseksi. Uskonto (kristinusko) oli rajoittava tekijä, joka myös raivostuttavasti korosti ihmisyksilön ainutlaatuista arvoa. Se pitä raivata pois, mutta tässä pyrkimyksessä ei onnistunut Lenin, Stalin eikä Mao - muutamia nimiä manitakseni. Vaikka dokumentit ateismin sysimustasta historiasta ovat synkkää luettavaa, niin en kysy, että olisiko maailma parempi paikka ilman ateisteja, vaan olisiko maailma onnellisempi ilman ateismia?
Kristinuskon kaksi keskeisintä oppia ovat: Jumala on rakkaus ja rakasta lähimmäistä, niin kuin itseäsi. Jos nämä toimisivat kaikkien maailman ihmisten johtotähtinä, niin ihmisiä ei tapettaisi, ei sodittaisi, ei tehtäisi mitään vääryyttä kenellekään. Eikä "vakavia tauteja" jätettäsisi ehkäisemättä tai "fataaleja vammoja" hoitamatta. Tämä on kuitenkin utopiaa, mutta vain vaihtoehtoisena esimerkkinä.
