Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Hauska kuinka täällä vaahdotaan kavereina olevien maahanmuuttajien olevan mahtavia tyyppejä eikä tajuta millään, että ei ongelma Suomessa olekaan ne mamut jotka elää maan lakien mukaan, vaan juuri se toinen osuus porukasta. Eli rautalangasta vääntämällä (pitäiskö ehkä jopa tavata?) Tilastot kertoo karua totuutta siitä kuinka iso osa rikoksista on mamujen tekemiä suhteessa kantaväestoon.
Rajuin esimerkki Suomessa on raiskaukset , vuonna 2010 mamujen osuus niistä oli 45,3%. Taasko meidän rasististen kansalaisten harha vai sitä puhdasta faktaa?
Fakta on että näistä maista, joissa kulttuurierot on todella suuret tulevat mamut eivät sopeudu Suomeen.
Kuinka monta vuotta meidän pitää antaa aikaa opetella Suomen lait , mitä saa ja mitä ei saa tehdä?

Kärjistetty esimerkki , ajatellaan että tilanne ois toisinpäin. Jos me Suomalaiset jouduttais pakolaisiks esim. Somaliaan/Afganistaniin/Irakiin ja tehtäis siellä näitä samoja rikoksia joita mamut täällä tekee , mitä tapahtuis?
Esim islam on kovin suopea uskonto, mitä tulee tuomioihin ;)

Tilastoista erimieltä olevat käyttää ensin sitä googlea ja sit vasta alkaa väittämään vastaan :D
 
Naurettava peruste tuo "tunnen monta/minulla on mamukavereita, työtovereita yms..." Ne ei-niin-mahtavat tyypit, kuka tavallinen "kunnollinen" ihminen niiden kanssa muka viettäis aikaansa?
Itse en tunne edes suomalaisia rikollisia tai sossun elättejä, vielä vähemmän kiinnostais olla missään tekemisissä ulkomaalaisten hulttioiden kanssa mutta ei se sitä tarkoita ettei niitä olis.
 
Ensi kerralla kun joku yrittää rajoittaa parveketupakointia, ni pitää vaan sanoa et kun tulee raiskaajat vastaan ennen kun on edes kerennyt rappukäytävästä pois...
 
On mullakin yks hyvä maahanmuuttaja kaveri Irakista, mutta silti oon erittäin maahanmuuttokriittinen. Ja juttelin tuossa yks päivä Ugandalaisen kanssa, joka sanoi ihan suoraan että rajat kiinni (Ei ole mamu, vaan opiskelee yliopistossa täällä). Vaikka mulla on jotain hyviä kokemuksia näistä, niin silti töiden kautta ja silmiä auki pitämällä nään niin tuhottomasti paskaa näiden moniosaajien toimesta, että ei ole enää tosikaan.

Alan itsekkin pikkuhiljaa uskomaan salaliittoon. En kyllä muuta järkevää selitystä keksi, miksi Eurooppa pitää pilata tieten tahtoen. Ja toisekseen, mikä vitun pointti on YRITTÄÄ auttaa sitä yhtä prosenttia huonoissa oloissa olevia? Kuten tilastot ja tutkimukset osoittaa, tänne pitäis tulla ihan jonkun muun kuin pakolaisleirin kautta.
 
Koittakaas muuten löytää ns. näiden ongelmien kanssa päivittäin painivien joukosta (poliisin kenttäväki, brankkarit ja sairaanhoito, vartijat, poket) löytää tätä vihreää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavia.

Saa muuten hetken etsiä ennen kuin löytää. Kumma juttu.
 
Näinpä. Kyllä ne kannattajat löytyy ennenkaikkea niistä ryhmistä, joiden ei tarvitse kärsiä näiden paviaanien aiheuttamista "lieveilmiöistä" tai jotka niitä eivät koskaan edes ole elävässä elämässä nähneet
 
Jep yksikin muija jonka tunnen ja joka kannattaa monikulttuuria jne. asuu isossa kämpässä Herttoniemenrannassa jonka hänen porukat on ostaneet hänelle. Siellä ei taida paljon mamuja pyöriä :D

Kuulin muuten hauskan jutun Itä-Helsingistä. Yksi kaveri omistaa siellä vuokra-asuntoja ja on aktiivisesti mukana taloyhtiöiden hallituksissa. Siellä oli sitten Vantaa tarjonnut hänelle 2v takuuvuokraa jotta olisi ottanut mamuperheen vuokralle joka muuttaa sinne Vantaalta. Työkaveri ei ottanut, mutta hänen joku tuttu otti vuokralle. No 2v vuokrat tuli nätisti, mutta sen jälkeen ei ole tullut euroakaan ja koska on 6kk irtisanomisaika sopimuksessa, niin takkiin tulee. Kuulemma niillä mamuilla ei ollut mitään käsitystä tai aikomustakaan maksaa vuokraa. Kuulemma myös on tosi yleistä, että mamuille maksaa sossu kaiken. Kun yhdestä talosta muutti mamut pois, niin ne jätti sinne uudet pyörät ja uusia huonekaluja jotka tämä työkaveri kävi sitten korjaamassa talteen. Kun yhdessä talossa oli putkiremppa, niin Helsinki maksoi muuttoautot ja muuttomiehet ja vielä hommasi jopa sijaismajoituksetkin. Työkaveria vitutti katsoa, kun somalit istuivat pihalla katselemassa, kun muuttomiehet kantoivat tavarat autoihin.
 
Alan itsekkin pikkuhiljaa uskomaan salaliittoon. En kyllä muuta järkevää selitystä keksi, miksi Eurooppa pitää pilata tieten tahtoen. Ja toisekseen, mikä vitun pointti on YRITTÄÄ auttaa sitä yhtä prosenttia huonoissa oloissa olevia? Kuten tilastot ja tutkimukset osoittaa, tänne pitäis tulla ihan jonkun muun kuin pakolaisleirin kautta.

Niin perseestä kuin se onkin, niin ei tuossa ole kyse kuin pienen marginaalin, eli päättäjien omasta edusta,työpaikasta ja maineesta, jotka menevät oman maan asioiden edelle. Kuinka moni poliitikko on täysin rehellinen ja ajaa asiaansa kääntämättä koskaan takkia? Ei kukaan, paitsi ehkä pari persua, joiden maine onkin vaakalaudalla. Kukaan ei uskalla ottaa arkoja asioita esiin, eikä puuttua niihin, ettei vain oma ura vaarantuisi.
 
Ja sä et todellakaan ole yksin ajatuksen kanssa jota perushomolaiset ajavat.

Lähinnä viittasin lauseeseen:

Vihreet ja persut kun jäis kaikki auton alle, niin olis paljon parempi tämä maa.

Itse olen varmaan liki kaikessa eri mieltä kuin vihreät, mutta en silti kuvittele että Suomi olisi parempi maa, jos kaikki vihreät politiikot jäisivät auton alle.
 
Jep yksikin muija jonka tunnen ja joka kannattaa monikulttuuria jne. asuu isossa kämpässä Herttoniemenrannassa jonka hänen porukat on ostaneet hänelle. Siellä ei taida paljon mamuja pyöriä :D

Kuulin muuten hauskan jutun Itä-Helsingistä. Yksi kaveri omistaa siellä vuokra-asuntoja ja on aktiivisesti mukana taloyhtiöiden hallituksissa. Siellä oli sitten Vantaa tarjonnut hänelle 2v takuuvuokraa jotta olisi ottanut mamuperheen vuokralle joka muuttaa sinne Vantaalta. Työkaveri ei ottanut, mutta hänen joku tuttu otti vuokralle. No 2v vuokrat tuli nätisti, mutta sen jälkeen ei ole tullut euroakaan ja koska on 6kk irtisanomisaika sopimuksessa, niin takkiin tulee. Kuulemma niillä mamuilla ei ollut mitään käsitystä tai aikomustakaan maksaa vuokraa. Kuulemma myös on tosi yleistä, että mamuille maksaa sossu kaiken. Kun yhdestä talosta muutti mamut pois, niin ne jätti sinne uudet pyörät ja uusia huonekaluja jotka tämä työkaveri kävi sitten korjaamassa talteen. Kun yhdessä talossa oli putkiremppa, niin Helsinki maksoi muuttoautot ja muuttomiehet ja vielä hommasi jopa sijaismajoituksetkin. Työkaveria vitutti katsoa, kun somalit istuivat pihalla katselemassa, kun muuttomiehet kantoivat tavarat autoihin.
Itseasiassa Herttoniemenrannassa on koko Herttoniemen ulkomaalaiset :D Siellä on pari taloa joihin noita muuttaa koko ajan. Kaupungin asuntoja.

Edit. Tuo muuton maksu on muuten käytäntönä ihan normaali Helsingin kaupungilla. Isomman remontin yhteydessä kaupunki osoittaa sijaisasunnon, maksaa muuttomiehet ja toimittaa muuttolaatikot. Ainoa mitä itse pitää tehdä on pakata kamat. Tämä on siis ihan normaalia käytäntö ihan meille suomalaisillekin, koskee kaikkia kaupungin vuokralaisia. Nimimerkki itse kaupungin kämpästä rempan alta evakkoon muuttanut.
 
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/nainen-yritettiin-raiskata-kajaanissa/573903/
"Ulkomaalaistaustainen mies yritti raiskata kajaanilaisen naisen Kajaanissa Maahisentiellä torstai-iltana kello 22.30:n jälkeen"

Tanen kaverit ollu hommissa?

Viimisin kerran, sit pidän pääni kiinni, koska tää on sama kun tuuleen viheltäis. En oo sanonu, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ois täysin kunnossa. Ihan selvästi siinä sopeutumisessa ja sopeuttamisessa on ongelmia. Mutta onko se oikea vastaus sitten se, että lyödään rajat kiinni ja nauretaan partaamme kun muualla menee päin vittua. Toivottavasti kuitenkin jokainen tajuaa sen, että ei se ole mikään itsestään selvyys, että Suomessa asiat tulee aina olemaan näin hyvin. Siks se ei ainakaan auta maahanmuuttajien sopeutumista Suomeen, että porukka ei edes yritä ymmärtää niiden ihmisten taustoja. En hyväksy raiskaamista enkä väkivaltaa, jos se nyt oli epäselvää.

Kiitos, nyt olen hiljaa.
 
Jos vielä vastaisit Tane tähän kysymykseen, minkätakia pitää "ampua" itseään jalkaan kun tiedät että se sattuu ja tulee ongelmia? Mitä järkeä ottaa tota roskasakkia kuin ei tule mitään muuta kuin haittaa? Mitä järkeä on lähettää miljardi joka vuosi johonkin mutuhutututu heimolle ku siintä ei ole vitunkaan hyötyä? Kansanedustajat ovat niin vieraantuneet tavallisen ihmisen elämästä että heillä ei ole mitään tajua mistään, en tarkoita pelkästään maahanmuuttoa vaan myös älyttömiä lakeja ja vitun tyhmiä veronkiristyksiä mikä tappaa yrittäjyyden. Huom Mike, olen yksi paatunein kapitalisti mitä tältä palstalta löytyy mutta edelleenkin olen PS kannattaja, kapitalismi on ainut oikea ratkaisu taloudessa, kova kilpailu parantaa kaikkea. Ainut mitä olen vastaan on L&B 500 miljoonan dollarin bonuksia pomolle ku tekee maailman suurimman konkan.
 
Itseasiassa Herttoniemenrannassa on koko Herttoniemen ulkomaalaiset :D Siellä on pari taloa joihin noita muuttaa koko ajan. Kaupungin asuntoja.

Edit. Tuo muuton maksu on muuten käytäntönä ihan normaali Helsingin kaupungilla. Isomman remontin yhteydessä kaupunki osoittaa sijaisasunnon, maksaa muuttomiehet ja toimittaa muuttolaatikot. Ainoa mitä itse pitää tehdä on pakata kamat. Tämä on siis ihan normaalia käytäntö ihan meille suomalaisillekin, koskee kaikkia kaupungin vuokralaisia. Nimimerkki itse kaupungin kämpästä rempan alta evakkoon muuttanut.

Itsekin Herttoniemessä asuneena muistelen, että niitä mamuja olisi runsaasti Herttoniemen metroaseman taloissa. Kaupungilla on kämppiä myös vanhassa Herttoniemessä. Asuin itse yhdessä jonka rapussa oli pari kaupungin omistamaa kämppää. Yksi toinen kaveri asuu Herttoniemen rannassa ja ainakin hän sanoi, että siellä ei näy mamuja.

Tuo muuttojuttu on kyllä ihan älytön. Helvetti jos tavallinen työssäkäyvä kantaa itse tavaransa muutossa, niin kaikille saatanan sossupummeille maksaa kaupunki muuton. Tuo on vittu ihan naurettavaa!
 
Alan itsekkin pikkuhiljaa uskomaan salaliittoon. En kyllä muuta järkevää selitystä keksi, miksi Eurooppa pitää pilata tieten tahtoen. Ja toisekseen, mikä vitun pointti on YRITTÄÄ auttaa sitä yhtä prosenttia huonoissa oloissa olevia? Kuten tilastot ja tutkimukset osoittaa, tänne pitäis tulla ihan jonkun muun kuin pakolaisleirin kautta.
Ihmiskaupassa liikkuu yhtä paljon rahaa kuin huumekaupassa.
 
Itsekin Herttoniemessä asuneena muistelen, että niitä mamuja olisi runsaasti Herttoniemen metroaseman taloissa. Kaupungilla on kämppiä myös vanhassa Herttoniemessä. Asuin itse yhdessä jonka rapussa oli pari kaupungin omistamaa kämppää. Yksi toinen kaveri asuu Herttoniemen rannassa ja ainakin hän sanoi, että siellä ei näy mamuja.

Tuo muuttojuttu on kyllä ihan älytön. Helvetti jos tavallinen työssäkäyvä kantaa itse tavaransa muutossa, niin kaikille saatanan sossupummeille maksaa kaupunki muuton. Tuo on vittu ihan naurettavaa!
Joo siis niissä taloissa, missä alakerrassa on pubia, pankkia ja apteekkia, on. Mutta Herttoniemenrannassa on kyllä siellä makuunin tienoilla muutama talo täynnä mamuja. Ihan tällä hetkellä, tuttu asuu vieressä. Sitten se ns. sataman puolihan on helvetin hienoa seutua. Sen sijaan siilitien puolella ei niitä juurikaan ole. Eikä kai siellä ns. erätorin alueellakaan.
 
Viimisin kerran, sit pidän pääni kiinni, koska tää on sama kun tuuleen viheltäis. En oo sanonu, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ois täysin kunnossa. Ihan selvästi siinä sopeutumisessa ja sopeuttamisessa on ongelmia. Mutta onko se oikea vastaus sitten se, että lyödään rajat kiinni ja nauretaan partaamme kun muualla menee päin vittua. Toivottavasti kuitenkin jokainen tajuaa sen, että ei se ole mikään itsestään selvyys, että Suomessa asiat tulee aina olemaan näin hyvin. Siks se ei ainakaan auta maahanmuuttajien sopeutumista Suomeen, että porukka ei edes yritä ymmärtää niiden ihmisten taustoja. En hyväksy raiskaamista enkä väkivaltaa, jos se nyt oli epäselvää.

Kiitos, nyt olen hiljaa.

Jaaha taas näitä. Totta munassa "rajat kiinni" on se ainoa vaihtoehto nykyiselle maahanmuuttopolitiikalle, koska eihän mitään muuta vaihtoehtoa voi olla olemassa eihän?
 
Jaaha taas näitä. Totta munassa "rajat kiinni" on se ainoa vaihtoehto nykyiselle maahanmuuttopolitiikalle, koska eihän mitään muuta vaihtoehtoa voi olla olemassa eihän?

Mä kuitenkin oletan ettet tarkoita kaikkia rajoja vaan ainoastaan teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välisiä rajoja? Meinaan joillain valtioilla on systeemi mikä pisteyttää ihmiset sen perusteella kuinka toivottuja he ovat.Toi on esim Australian maahanmuutto politiikka ja kriteerit on simppelit ja rasismista vapaat.En tajua miksi kokoajan pitää mennä kaikki tai ei mitään mentaliteetilla, kun voisimme vain valikoida ne ihmiset jotka oikeasti tänne haluamme.

Mä itse en usko et kenelläkään olis sen suurempaa ongelmaa jos tänne tulee vaikka venäjältä ammattitaitoisia lääkäreitä tekemään töitä? En näe ongelmaa itseasiassa kenessäkään joka tulee tänne ja elää rötöstelemättä.

Niin kauan kun maahantulijalla on riittävä koulutus ja tarpeeksi rahaa jotta voi elättää itsensä kunnes löytää töitä, ellei ole työpaikka jo valmiina ni olisin kyllä valmis päästämään maahan :) Ja kyllä mulla tässä on itseasiassa oma etu kyseessä, asun pienellä paikkakunnalla ja noille lääkäreille olis ihan oikeesti varma työpaikka samantien...
 
Back
Ylös Bottom