Perussuomalaiset

Meta title: PERUSSUOMALAISET

Meta description: Keskustelua puolueen linjoista, päätöksistä, vaikuttajista ja ajankohtaisista politiikkaliikkeistä.


mxm

Liittynyt
7.12.2003
Viestejä
6 673
Keskustassa alkaa olla ilmeisesti jo epätoivoisuutta ilmassa. Onkohan Korhonen miettinyt sitä, että keskustalla ja perussuomalaisilla on kuitenkin myös jonkin verran eroja puolueohjelmissaan. Vai aikooko myös keskusta ruveta vastustamaan maahanmuuttoa ja EU:ta? Saa nähdä, mitä tästä tulee ja mitä Soini sekä Vanhanen ovat tästä mieltä.

Hesari sanoi:
Seinäjoki. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ehdottaa, että keskustan ja perussuomalaisten pitäisi yhdistää voimansa. Hän veisi yhteistyön paljon vaaliliittoja pitemmälle: hän toivoo, että ennen pitkää puolueet yhdistyvät.

Yhdistynyt puolue voisi Korhosen mukaan yltää yli 30 prosentin kannatukseen.

"Perussuomalaisten ja keskustan pitäisi pystyä katsomaan yhteistä historiaa. Molemmat ovat keskiryhmän puolueita, joilla on sama aatepohja ja oppi-isä, Santeri Alkio", Korhonen muistuttaa seinäjokelaisen ravintolan pöydässä.

Hän on tullut tulokseen, että keskustan ja sen "nuoremman vesan" olisi aika lopettaa 50 vuoden "eriseuraisuus".

"En näe mitään suuria esteitä kehitykselle, että palattaisiin vuotta 1958 edeltäneeseen tilanteeseen, kun Veikko Vennamo lähti maalaisliitosta."

Keskustan pitää hänen mielestään puolustaa lähiöiden ja maaseudun syrjäytyneitä, jotka ovat perussuomalaisten peruskannattajakuntaa.

"Arvostan Timo Soinia, hän on retoriikan ja politiikan ammattilainen. Hän tuo köyhän kansanosan puhetta esille", hän hehkuttaa.

Aikatauluun hän ei ota kantaa. "En odota Soinilta vastausta tässä vaiheessa. Se on pitempi kehitys."

Eduskuntavaaleissa maaseudun ääniä valui keskustalta perussuomalaisille, eikä vähiten EU-politiikan takia. Ei siis ihme, että Korhonen vaatii hallitukselta tiukkaa linjaa EU:ssa. Hänen mielestään Suomen pitäisi ottaa mallia Puolasta ja Ranskasta, jotka puolustavat kansallisia etujaan Brysselissä.

Meneillään ovat neuvottelut Etelä-Suomen maatalouden 141-tuen jatkumisesta. Niissä pitää pysyä kovana, hän vaatii.

Korhonen näyttää ottaneen suhteessa puolueen puheenjohtajaan, pääministeri Matti Vanhaseen roolin, jota häneltä odotettiinkin.

Ennen hallituksen Sipoo-päätöstä Korhonen muistutti, että keskusta vastustaa kuntien pakkoliitoksia. Hän myös vastustaa päivähoidon nollamaksuluokan poistamista ja on sanonut tukevansa Vanhasta, kunhan hän "noudattaa keskustan linjaa".

Korhonen kertoo olevansa Vanhasen kanssa 99 prosentissa asioista samaa mieltä. Kun hän aikoo olla eri mieltä, hän ilmoittaa siitä etukäteen.

"Kyllä minä Vanhasta tuen siinä, että saa olla eri mieltä. Minusta on hienoa, että Vanhanen on eri mieltä kuin minä."

Korhonen sanoo olevansa valmis tukemaan Vanhasta pääministeriksi kolmannellekin kaudelle, "jos Vanhanen niin itse tahtoo".

Hallitusyhteistyössä kokoomuksen kanssa koittaa arki, kun hallitus päättää ensi vuoden budjetista. Korhonen vaatii, että elokuun riihessä on päätettävä ruuan arvonlisäveron alentamisen aikataulusta. Hänen mielestään se on toteutettava viimeistään vuoden 2009 alussa.

Kovinta vääntöä hän odottaa teiden ja rautateiden rahoituksesta. Korhonen laittaisi teihin vuoteen 2011 mennessä 50–100 miljoonaa euroa enemmän kuin on kaavailtu.

Siinä hän on opposition linjoilla.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Korhonen+ehdottaa+keskustan+ja+perussuomalaisten+yhdentymistä/1135228716375
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kyllähän Keskustalla on paikallisesti perussuomalaishenkistä kannattajakuntaa, mutta eivät eivät uskalla/tajua äänestää muuta kuin KePua.
 
Kyllähän Keskustalla on paikallisesti perussuomalaishenkistä kannattajakuntaa, mutta eivät eivät uskalla/tajua äänestää muuta kuin KePua.

Tai sitten tajuavat olla äänestämättä persuja. Ihan miten vaan.
 
Mitäs tämä on? Puolueen yleinen linjaus vai vaan yhden jäsenen hairahdus.. Ainakin mun silmissä Pesujen maine noin 7-kertaistu hetkessä. Voisin jopa äänestää kyseistä puoluetta vaaleissa tän takia.

Vaikuttaa valonpilkahdukselta synkän suomalaisen autoritaari diktatuurin.. anteeksi siis modernin demokratian yössä.

www.juhamalmi.fi/?cat=47

Edit: Korjattu runollisempaan muotoon
 
Tuohan on hyvä. Nyt valtuutetun ei tarvitse itse enää edes yrittää miettiä omaa kantaansa asioihin ja jos tulee tehtyä huonoja päätöksi, voi aina vedota siihen että kyseessä on yleinen mielipide :hyvä:

Toisaalta tuota kautta saadaan kaupunkilaisten mielipide oikeasti kuuluviin, mikä on monissa tapauksissa hyvä asia.
 
Tuohan on hyvä. Nyt valtuutetun ei tarvitse itse enää edes yrittää miettiä omaa kantaansa asioihin ja jos tulee tehtyä huonoja päätöksi, voi aina vedota siihen että kyseessä on yleinen mielipide :hyvä:

Eikös sen poliitikon valinta ole aina lopulta meidän vastuulla? Mehän tätä valtiota asutetaan, ja jos päättäjät sössii kaikki vituilleen niin me siitä lopulta kärsitään. Jos me ulkoistetaan kaikki vastuu poliitikoille niin sitten me ansaitaan juuri sitä mitä ne meidän puolesta päättää.
 
Eikös sen poliitikon valinta ole aina lopulta meidän vastuulla? Mehän tätä valtiota asutetaan, ja jos päättäjät sössii kaikki vituilleen niin me siitä lopulta kärsitään. Jos me ulkoistetaan kaikki vastuu poliitikoille niin sitten me ansaitaan juuri sitä mitä ne meidän puolesta päättää.

Juuri näinhän se menee. Sitä on demokratia. Tuossa Juhan mallissa demokratia ei toteudu millään tavalla, koska jos Juhaa äänestäneellä henkilöllä ei ole mielenkiintoa / mahdollisuutta osallistua etävaltuutettujen äänestyksiin, ei hänen mielipidettä huomioida millään tavalla jatkossa Juhan äänestyskäyttäytymisessä. Nyt kuka tahansa, riippumatta onko edes äänestänyt Juhaa valtuustoon, voi suoraan vaikuttaa siihen, kuinka Juha äänestää kunnanvaltuustossa. Jatkossa siis Juhalla ei ole omaa mielipidettä mihinkään asiaan eikä näin ollen myöskään häntä äänestäneillä henkilöillä ole edustajaa kunnanvaltuustossa!
 
Juuri näinhän se menee. Sitä on demokratia. Tuossa Juhan mallissa demokratia ei toteudu millään tavalla, koska jos Juhaa äänestäneellä henkilöllä ei ole mielenkiintoa / mahdollisuutta osallistua etävaltuutettujen äänestyksiin, ei hänen mielipidettä huomioida millään tavalla jatkossa Juhan äänestyskäyttäytymisessä. Nyt kuka tahansa, riippumatta onko edes äänestänyt Juhaa valtuustoon, voi suoraan vaikuttaa siihen, kuinka Juha äänestää kunnanvaltuustossa. Jatkossa siis Juhalla ei ole omaa mielipidettä mihinkään asiaan eikä näin ollen myöskään häntä äänestäneillä henkilöillä ole edustajaa kunnanvaltuustossa!

Kysymys tähän väliin: Pyrkikö hän sinne kunnanvaltuustoon tällä lupauksella vai keksikö hän tämän idean vasta sinne päästyään? Jos vastaus on että hän keksi sen vasta sinne päästyään niin onhan se tavallaan väärin häntä äänestäneitä kohtaan. Jos ei, niin mitään ongelmaa ei ole.

Pidän tätä silti positiivisena asiana.
 
Aloitetaanpas tästä uusi ketju kun puhetta ja kohuja riittää.

Persussuomalaisten kansanedustajan avustaja kirjoitti tekstin:

http://cdn.anonfiles.com/1334158925652.jpg

Jokainen vammainen apinakin osaisi lukea tuon tekstin ja ymmärtää sen vakavuuden, mutta ei suomen lehdistö:

"HIRVISAAREN AVUSTAJA EHDOTTAA HIHAMERKKEJÄ ULKOMAALAISILLE!"

Joku taisi kiistää, että perussuomalaisia kohdellaan lehdissä erilailla?
 
Niin jos toi oli läppä niin voisitko kertoa että missä kohtaa se oli hauska? Vai oliko se hauska osa just tämä missä ehdotettiin läpällä 3. valtakunnan metodeja erilaisten ihmisten raakkaamiseksi?

Ilmeisesti ihan mikä tahansa aivopieru menee läpällä läpi. Aika helvetin vakavalla asialla tuossa flirttaillaan.
 
Tuo on juuri niitä juttuja, jotka aiheuttavat Perussuomalaisten kyttäämisen. Jutussa ei vain ollut mitään hauskaa, joten sen leimaaminen vitsiksi on aika tylsää.
Tunnen yhden ko. puolueen kansanedustajista, ja hän on aivan fiksu ja älykäs kaveri. Parista muustakin minulla on yhteisten kaverien välityksellä tullut samanlainen käsitys. Perussuomalaisten jytky vain taisi olla liian iso niin pienelle puolueelle, eikä heillä löytynyt joka hommaan ihan täysipäistä tekijää.
 
Viimeksi muokattu:
Hauskuudesta voi olla monta mieltä, mutta se oli vedetty niin överiks, et väittäminen et toi oikeesti haluaa porukalle nauhoja käteen on aika selvää kusetusta.
 
Ihme juttu vaan, että aina noita otsikot persuista käsittelee jonkun aivopieruja tai vakavilla asioilla pelleilyä. Jokaisella on mielipiteensä ja arvonsa, mutta sitä en ymmärrä, että miten tossa asemassa olevat ihmiset ei ymmärrä sitä, että noilla asioilla ei vaan pelleillä. Oli kyse sitten kuinka hauskasta läpästä.
 
Sotilasjuntta, ja että neekeriukko, huutaa siellä minareetissa öliöliöli... media kohtelee tällaisten tekstien esittäjiä samalla arvostuksella kuin näiden "vitsien" kohteet.
En ole kovin pahoillani.
 
Monella persulla on kyllä oikeasti ihan asiaa, mutta yleisesti persujen ulosanti on ihan luokatonta. Uskottavuus täysin nollassa.
 
Niin sanokaapa mihin asiaan teidän mielestä kyseisessä blogissa otetaan kantaa? Se, että tuon tekstin kirjoittaminen on joidenkin mielestä paheksuttavaa, osoittaa vain sen, miksi Soini on väärässä. Kansa ei todellakaan tiedä. Ja se, että joku vielä kehtaa vääntää tuosta Turun sanomiin jutun ja se menee läpi... voi tsiisus.
 
Lukaisin tuon Erosen blogin jo aamusta, ja ainakin itse ymmärsin sen huumoriksi, varsinkin kun olen aikaisemminkin kyseisen henkilön tekstejä lukenut.
Kyseisen blogin huumorin tasosta voi olla montaa mieltä, mutta mutta:

On mielestäni aivan käsittämättömän paskaa uutisointia Turun Sanomilta ja muissa medioissa. Isketään ensiksi oikein raflaava otsikko. Sen jälkeen kirjoitetaan juttu, jossa annetaan vaikutelma, että Eronen on puheissaan täysin tosissaan, eikä uutisessa edes vihjata, että kyseessä voi olla (huonolla)huumorilla tehty kirjoitus. Kyseinen teksti täytetään vielä asiayhteydestä repäistyillä lainauksilla. Loppusilaus viimeistellään, kun uutiseen ei lisätä lähdettä, ja lukija ei voi käydä itse muodostamassa omaa mielipidettään alkuperäisestä tekstistä, vaan joutuu tyytymään toimittajan hänelle valmiiksi pureksimaan mielipiteeseen asiasta.

Ymmärrän, että tavoite on saada lehtiä myytä jne. mutta joku roti!!!!
 
Kuka nyt lehdistä lukee kotimaan politiikasta... :lol2: Otsikot voi katsoa ja sitten lukea netistä mistä oikeasti on kyse.

Perussuomalaisten kohdalla uutisointi on kyllä melko... valikoivaa. Jostain perähikiän puolueaktiivien mopokerhoista uutisoidaan jumalattomasti mutta esim. yhdestäkään lakialoitteesta tai muusta oikeasta asiasta ei kyllä lyödy mitään. Kukaan ei halua keskustella faktoilla, syitä voi jokainen miettiä.

E:
– Muslimeilla se voisi olla vaikka puolikuu, jonka värityksen määrittelisi esim. joku koti- tai lähtömaan kansallinen juttu, venäläisillä sirppi ja vasara, kambodzalaisilla maamiina ja yhdysvaltalaisilla hampurilainen. Eli siis vaikkapa Sortavalasta tullut (pimeän) taksinkuljettaja pitäisi hihassaan punamustaa sirppiä ja vasaraa, Eronen kirjoittaa.
Onneks tämä oli lainattu siihen "uutisen" tekstiin.
 
Back
Ylös Bottom