Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

ibnz:

Toki faktaa on tarjolla nihkeänlaisesti. Maahanmuuttajien työttömyystilastot ovat tarjolla kuitenkin ja tiedetään, että tiettyjen etnisten ryhmien kohdalla työttömyys on ongelma. Jos he tulevat tänne vain vetämään lonkkaa, niin mitä hyötyä siitä on Suomelle? Paitsi tietty että se on joidenkin mielestä kiva juttu.

Näinä aikoina jolloin leikataan sieltä, leikataan täältä ja korotetaan veroja, ei voi olla kysymättä että voitaisiinko myös maahanmuutosta leikata? Työttömien mamujen elättäminen ja niiden tänne hankkiminen ei voi olla niin halpaa ja niin kiva juttu, että sitä pitäisi muka vaikka mielummin lisätä samaan aikaan kun muualta leikataan.

Jos maahanmuuttoa perustellaan muunmuassa sillä, että se paikkaa työvoimapulaa ja parantaa huoltosuhdetta, niin mistä tilastoista voidaan todeta näin tapahtuneen?
Vaikka meillä ei olekaan katseltavana kuin HS:n piirakkadiagrammi ja joku korkeimman oikeuden päätös, niin voimme silti tiiruilla niitä naapurimaitamme jotka ovat tässä maahanmuuttoasiassa pidemmällä kuin me, ja päätellä siitäkin jo vähän miten homma toimii. No, ehkä tämä kerta on sitten erilainen. :rolleyes:
 
Jaha näinkös se menee. Mie valitsen maahanmuuttokriittisyyden keulakuvaksi Seppo Lehdon, se on pitkän linjan konkari ja nähnyt kenttää jo vuosia. Hupaisaa tämä kriittisyys :)
Valitse vain. Seppo Lehtohan onkin umpirasisti ja vertasinkin Stacy Siivosta rasisteihin. Ja kun kerta konkreettisia steitmenttejä haluat, niin varmasti Seppo Lehdolta löytyy niitäkin, toisin kuin Siivoselta, jonka mielestä Suomi nyt vain kuuluu kaikille ja sillä sipuli

Ei mitenkään liian konkreettinen steitmentti. Minustakin järkevämmästä politiikasta hyötyisivät kaikki.

En ajatellut, että mun tarvii niitä enää luetella, mutta esim. herkemmät karkotukset ennaltaehkäisisivät rikoksia ja parantaisi kunnollisten mamujen mainetta. Espanjan mallista voitaisiin myös ottaa mallia. Siinä jotain alkuun. Oletko noista eri mieltä? Vai onko sun mielestä ihan sama, vaikka nykyinen hyysäys aiheuttaakin rasismia ja kuluja yhteiskunnalle. Meidän nyt vaan pitää toteuttaa kaikille, paitsi mädille omenoille haitallista politiikkaa, koska...

Ei se ole nyt mitenkään optimaalinen, eikä voi sitä luultavasti ollakaan. Kokonaisuudessa maahanmuutto on Suomessa niin mitätön ilmiö, että sen näkyvyys on aika ihmeellistä (jos oletetaan järkevä lähestymistapa). Nykykäytäntö on suhteellisen hyvä - ehkä työllistymisen kannalta voisi aktivoida enemmän (siitä on positiivisia tuloksia) ja kielenopetukseen pitäisi satsata reilusti enemmän. Jos halutaan rikokset kuriin nopeasti, meidän kannattaa sulkea rajat Venäjälle, Viroon ja Ruotsiin.

Sairaaloita suljetaan, poliiseille ei riitä määrärahoja, vanhukset elää paskoissa olosuhteissa jne. Kaikki tämäkin johtuu vain "mitättömistä" rahoista. Eihän noi asiat varmaan sua koske, niin on ne sillon mitättömiä. Samoin vakavat rikokset on niin kauan mitättömiä, kunnes ne osuu omalle kohdalle.
 
Toki faktaa on tarjolla nihkeänlaisesti. Maahanmuuttajien työttömyystilastot ovat tarjolla kuitenkin ja tiedetään, että tiettyjen etnisten ryhmien kohdalla työttömyys on ongelma. Jos he tulevat tänne vain vetämään lonkkaa, niin mitä hyötyä siitä on Suomelle? Paitsi tietty että se on joidenkin mielestä kiva juttu.

Ainakin kriitikoiden mielestä se on kiva juttu, uskoisin. Sen verran pienestä tikusta joutuu asiaa vääntämään. TE-ministeriön 2010 tilaston mukaan noita työttömiä työnhakijoita oli ylivoimaisesti eniten Venäjältä, sitten Virosta. Reilusti alempana siellä, vain hieman vuodesta 2000 nousseena, löytyvät Irak ja Somalia. Viides ryhmä, jossa on ehkä suhteellisesti eniten nousua on Thaimaa (ohittanut jo Somalian). Tämä siis vuonna 2009. Taantuma on vaikuttanut enemmän ulkomaalaisten työllisyyteen kuin suomalaisten. Kannattaa lukea ko. tilasto jos asia ns. oikeesti kiinnostaa (hehe).

Näinä aikoina jolloin leikataan sieltä, leikataan täältä ja korotetaan veroja, ei voi olla kysymättä että voitaisiinko myös maahanmuutosta leikata? Työttömien mamujen elättäminen ja niiden tänne hankkiminen ei voi olla niin halpaa ja niin kiva juttu, että sitä pitäisi muka vaikka mielummin lisätä samaan aikaan kun muualta leikataan.

Mistäs leikkaat?

Jos maahanmuuttoa perustellaan muunmuassa sillä, että se paikkaa työvoimapulaa ja parantaa huoltosuhdetta, niin mistä tilastoista voidaan todeta näin tapahtuneen?

Meillä on tämmönen taantuma tässä, jos et sattunut huomaamaan. Silti jengiä jää eläkkeelle.

Vaikka meillä ei olekaan katseltavana kuin HS:n piirakkadiagrammi ja joku korkeimman oikeuden päätös, niin voimme silti tiiruilla niitä naapurimaitamme jotka ovat tässä maahanmuuttoasiassa pidemmällä kuin me, ja päätellä siitäkin jo vähän miten homma toimii. No, ehkä tämä kerta on sitten erilainen. :rolleyes:

Juup, ja aika eri tavalla täällä on toimittukin. Katsopa vähän noita muuttomääriä. Suomikin oli muuttotappiomaa vielä 90-luvulle..
 
[venom];3607509 sanoi:
Valitse vain. Seppo Lehtohan onkin umpirasisti ja vertasinkin Stacy Siivosta rasisteihin. Ja kun kerta konkreettisia steitmenttejä haluat, niin varmasti Seppo Lehdolta löytyy niitäkin, toisin kuin Siivoselta, jonka mielestä Suomi nyt vain kuuluu kaikille ja sillä sipuli

Näillä mennään. Sääli että Siitointa ei voi valita enää :(

En ajatellut, että mun tarvii niitä enää luetella, mutta esim. herkemmät karkotukset ennaltaehkäisisivät rikoksia ja parantaisi kunnollisten mamujen mainetta. Espanjan mallista voitaisiin myös ottaa mallia. Siinä jotain alkuun. Oletko noista eri mieltä? Vai onko sun mielestä ihan sama, vaikka nykyinen hyysäys aiheuttaakin rasismia ja kuluja yhteiskunnalle. Meidän nyt vaan pitää toteuttaa kaikille, paitsi mädille omenoille haitallista politiikkaa, koska...

Nuo "ollaan rasisteja koska ympäristö meidät siihen pakottaa" ovat aika köyhä selitys - olisivat nyt vaan avoimesti natseja jos siinä ei ole mitään pahaa kerta. Karkotuksia törkeistä rikoksista vastaan mulla ei ole mitään. Hyysäys on aika ladattu termi ottaen huomioon Suomen historiallisesti aika nihkeän vastaanottavaisuuden ja herkän karkotusliipasimen (vain näyttävimmät uutisoidaan kuitenkin). On tietysti niitä joista "yksikin [maahan tullut] on liikaa"

Sairaaloita suljetaan, poliiseille ei riitä määrärahoja, vanhukset elää paskoissa olosuhteissa jne. Kaikki tämäkin johtuu vain "mitättömistä" rahoista. Eihän noi asiat varmaan sua koske, niin on ne sillon mitättömiä. Samoin vakavat rikokset on niin kauan mitättömiä, kunnes ne osuu omalle kohdalle.

Eipä taida korjaantua nuo epäkohdat ottamalla maahanmuutosta.. Kyllä nuo ovat enemmänkin koko yhteiskunnan välinpitämättömyyttä.
 
TE-ministeriön 2010 tilaston mukaan noita työttömiä työnhakijoita oli ylivoimaisesti eniten Venäjältä, sitten Virosta. Reilusti alempana siellä, vain hieman vuodesta 2000 nousseena, löytyvät Irak ja Somalia.

Voisiko johtua siitä, että meillä on maahanmuuttajia huomattavasti enemmän Venäjältä ja Virosta, kuin esimerkiksi Somaliasta?

Esimerkiksi vuonna 2007 oli tämä tilanne:

Venäjän kansalaisuuden omaavia 26 211 joista työttömiä 33,3%
Viron kansalaisuuden omaavia 20 00 joista työttömiä 8,6%
Ruotsin kansalaisuuden omaavia 8 349 joista työttömiä 8,5%
Somalian kansalaisuuden omaavia 4 852 joista työttömiä 55,9%
Irakin kansalaisuuden omaavia 3 036 joista työttömiä 65,2%
Iranin kansalaisuuden omaavia 2 611 joista työttömiä 50,2%

Lähde http://www.intermin.fi/intermin/biblio.nsf/D5A6B24123947ACEC225754C004B836E/$file/22009.pdf

Mistäs leikkaat?

Älä jaksa esittää tyhmää.

Meillä on tämmönen taantuma tässä, jos et sattunut huomaamaan. Silti jengiä jää eläkkeelle.

Jaa enpäs tiennytkään, no sitten tämä kaikki onkin ihan kivaa.

Juup, ja aika eri tavalla täällä on toimittukin. Katsopa vähän noita muuttomääriä. Suomikin oli muuttotappiomaa vielä 90-luvulle..

Avainsana: oli. Ei maahanmuutossa sinänsä ole mitään vikaa, jos vain ymmärrettäisiin jättää ottamasta niistä maista joista ei tunnu saavan kuin pelkkää paskaa, hieman kärjistäen sanottuna.
 
Voisiko johtua siitä, että meillä on maahanmuuttajia huomattavasti enemmän Venäjältä ja Virosta, kuin esimerkiksi Somaliasta?

Esimerkiksi vuonna 2007 oli tämä tilanne:

Venäjän kansalaisuuden omaavia 26 211 joista työttömiä 33,3%
Viron kansalaisuuden omaavia 20 00 joista työttömiä 8,6%
Ruotsin kansalaisuuden omaavia 8 349 joista työttömiä 8,5%
Somalian kansalaisuuden omaavia 4 852 joista työttömiä 55,9%
Irakin kansalaisuuden omaavia 3 036 joista työttömiä 65,2%
Iranin kansalaisuuden omaavia 2 611 joista työttömiä 50,2%

Lähde http://www.intermin.fi/intermin/biblio.nsf/D5A6B24123947ACEC225754C004B836E/$file/22009.pdf

Hyvä lähde! Harmi että tilastoja ei ole taantuman ajalta ja jälkeen, mutta tuoltakin näkee trendin olevan laskeva työttömyyden osalta. Muutenkin teksti kannattaa lukea, se on aika kattava selvitys käytännön suhtautumisesta maahanmuuttoon (ts. ei demonisointia). Tietysti olisit voinut ottaa tuoreimman tilaston esimerkiksi, syyskuun 2008 siis. Siinä about kaikkien noiden luettelemiesi kansallisuuksien työttömyys oli pienentynyt vielä jonkin verran (somalit 46, iranilaiset 45,7 jne). Huomioitavaa on ettei näitä ihmisiä ole päästetty maahan työvoiman lisäys ensisijaisena perusteena, vaan humanitääriset syyt. Jos niistä lähtökohdista pääsee näin lyhyessä ajassa kantaväestön tai edes muiden länsimaisten maahanmuuttajien työllisyystilanteeseen, kyseessä on pieni ihme.

Älä jaksa esittää tyhmää.

Esittämäsi heitto esiintyy aika usein tällaisessa retoriikassa. Olisipa oikeasti kiva tietää mistä sen leikkauksen tosiaan tekee? Eipä sitä ole tiettävästi mietitty tuon enempää - kunhan heitellään populistisesti "jos vaikka maahanmuutosta".

Avainsana: oli. Ei maahanmuutossa sinänsä ole mitään vikaa, jos vain ymmärrettäisiin jättää ottamasta niistä maista joista ei tunnu saavan kuin pelkkää paskaa, hieman kärjistäen sanottuna.

Noh pirteää nähdä se välillä näin suoraan ilmaistuna. Ei tarvitse selittää ihmisille, että "kyllä - poliitikko ei välttämättä sano täsmälleen mitä ajattelee".
 
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012031915340732_ul.shtml Paljon lyödään vetoa että toi ampuja on joku vitun munaton mutakuono muslimi? Jos valtio ei pysty puolustamaan kansalaisiaan ni silloin kansalaisilla täytyy olla mahdollisuus puolustaa itse itseään Jenkkilän tyyliin.

Hienosti päätelty, mä voin lyödä vetoa.

Munaton mutakuono muslimi tuskin ampuu omiaan:

Lisäksi poliisilähde vahvistaa, että viime viikolla sattunessa ampumavälikohtauksessa käytettiin samaa asetta..

..Ampumavälikohtauksessa Lounais-Ranskassa tapettiin yhteensä kolme sotilasta, jotka kaikki olivat taustaltaan pohjoisafrikkalaisia.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012031915342340_ul.shtml

..taitaa kyseessä olla ihan vaan munaton kantaväestön edustaja, joka ampui viattomia lapsia ja sotilaita. Tätäkin varmaan pystyt puolustelemaan jollain tavalla..

(tosin yhteyttä noille kahdelle tapauksella ei ole vielä vahvistettu)

"Niiden välillä on joitakin samankaltaisuuksia, mutta on aivan liian aikaista sanoa, onko yhteys todellinen vai ei. Vain poliisi ja oikeuslaitos voivat kertoa, mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä", Sarkozy sanoi Ranskan radiolle.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Nelj%C3%A4+kuollut+ammuskelussa+koulun+pihalla+Ranskassa/a1305558108820
 
Hyvä lähde! Harmi että tilastoja ei ole taantuman ajalta ja jälkeen, mutta tuoltakin näkee trendin olevan laskeva työttömyyden osalta. Muutenkin teksti kannattaa lukea, se on aika kattava selvitys käytännön suhtautumisesta maahanmuuttoon (ts. ei demonisointia). Tietysti olisit voinut ottaa tuoreimman tilaston esimerkiksi, syyskuun 2008 siis. Siinä about kaikkien noiden luettelemiesi kansallisuuksien työttömyys oli pienentynyt vielä jonkin verran (somalit 46, iranilaiset 45,7 jne). Huomioitavaa on ettei näitä ihmisiä ole päästetty maahan työvoiman lisäys ensisijaisena perusteena, vaan humanitääriset syyt. Jos niistä lähtökohdista pääsee näin lyhyessä ajassa kantaväestön tai edes muiden länsimaisten maahanmuuttajien työllisyystilanteeseen, kyseessä on pieni ihme.

Otin vuoden 2007 esimerkiksi, koska se oli viimeisin mistä näki työttömyysprosentin lisäksi myös maahanmuuttajien absoluuttisen määrän, sinä kun yritit vääristellä Somalit ja Irakilaiset tunnollisemmiksi työntekijöiksi kuin Venäläiset ja Virolaiset, viitaten pelkästään absoluuttisiin lukuihin.

Esittämäsi heitto esiintyy aika usein tällaisessa retoriikassa. Olisipa oikeasti kiva tietää mistä sen leikkauksen tosiaan tekee? Eipä sitä ole tiettävästi mietitty tuon enempää - kunhan heitellään populistisesti "jos vaikka maahanmuutosta".

Jätetään se humanitäärinen maahanmuutto pois. En näe siinä mitään järkeä miksi tänne pitäisi lennättää ihmisiä jostain savanneilta, tarjota niille asunnot ja toimeentulo, kaikki tämä kansalaisten verorahoilla. Jos tänne halutaan maahanmuuttajia tekemään töitä ja parantamaan huoltosuhdetta, niin tehtäisiin sitten sitä eikä vain teeskenneltäisi näin tehtävän.

Jos leikataan sairaaloista, vanhusten hoidosta, poliiseista ja maanpuolustuksesta, niin miksei maahanmuutostakin? Mikä siitä tekee niin pyhän?
 
Otin vuoden 2007 esimerkiksi, koska se oli viimeisin mistä näki työttömyysprosentin lisäksi myös maahanmuuttajien absoluuttisen määrän, sinä kun yritit vääristellä Somalit ja Irakilaiset tunnollisemmiksi työntekijöiksi kuin Venäläiset ja Virolaiset, viitaten pelkästään absoluuttisiin lukuihin.

Viittasin muutoksen suuntaan. Siinä taulukossa ei ollut muita maita mainittu, joten täytyy tarttua siihen mitä on (kiitos tuosta linkistä). Taloustieteellisen koulutuksen yksi piirteistä on, että kiinnostavampaa on trendit ja muutokset kuin tasot.

Jätetään se humanitäärinen maahanmuutto pois. En näe siinä mitään järkeä miksi tänne pitäisi lennättää ihmisiä jostain savanneilta, tarjota niille asunnot ja toimeentulo, kaikki tämä kansalaisten verorahoilla. Jos tänne halutaan maahanmuuttajia tekemään töitä ja parantamaan huoltosuhdetta, niin tehtäisiin sitten sitä eikä vain teeskenneltäisi näin tehtävän.

Jos leikataan sairaaloista, vanhusten hoidosta, poliiseista ja maanpuolustuksesta, niin miksei maahanmuutostakin? Mikä siitä tekee niin pyhän?

Leikataan kaikesta, se on tasapuolista? Ei se järkevää ole, mutta politiikassa se menee. Miksei jengi yleisemmin vaan kerro, että säästetään lopettamalla humanitäärinen maahanmuutto? Miksi retoriikka liikkuu raiskauksissa ja uskonnoissa?
 
No tasapuolista se vähintäänkin on, mutta mun mielestä noinkin turha ja jopa haitallinen asia pitäisi olla ihan listan kärkipäässä jos aletaan miettimään leikkauksia.

Ja tuo että puhutaan raiskauksista ja islamista voi syntyä pitkäjänteisemmästä ajattelusta, eli kannetaan huolta siitä millaiseksi Suomi voi muuttua joskus tulevaisuudessa. Muslimi maahanmuuttajien syntyvyys on aika räikeästi korkeampi kuin kantaväestön, mistä seuraa se että he tulevat tulevaisuudessa syrjäyttämään kantaväestön ja heistä tulee enemmistö. Tämä on ihan matemaattinen fakta, mutta onko se hyvä vai huono asia niin siitä voi jokainen muodostaa sitten oman mielipiteensä.
 
Näillä mennään. Sääli että Siitointa ei voi valita enää :(

Miksi sä nyt keräät rasistien nimiä tähän? En ole missään vaiheessa väittänyt, ettei Suomessa ole rasisteja. Edelleen, vertaan vain suurinta osaa mokuttajista rasisteihin; niille kun usein tärkeintä on vain henkilön etninen tausta, eikä sillä ole mitään väliä onko henkilö rehti vai vaarallinen rikollinen. Mä olen mamukriittinen ja arvioin ihmisiä ihan muun kuin ihonvärin perusteella. Maahanmuuttajarikollisten kohdalla on vain enemmän tehtävissä kuin suomalaisten.

Nuo "ollaan rasisteja koska ympäristö meidät siihen pakottaa" ovat aika köyhä selitys - olisivat nyt vaan avoimesti natseja jos siinä ei ole mitään pahaa kerta. Karkotuksia törkeistä rikoksista vastaan mulla ei ole mitään. Hyysäys on aika ladattu termi ottaen huomioon Suomen historiallisesti aika nihkeän vastaanottavaisuuden ja herkän karkotusliipasimen (vain näyttävimmät uutisoidaan kuitenkin). On tietysti niitä joista "yksikin [maahan tullut] on liikaa"

En tiedä keneen nyt viittaat. Toki varmasti noita piilorasisteja on, mutta aika harvassa. Kyllähän Suomessa paljonkin on rasisteja, jotka myöntävät sen. Mieluummin kuitenkin avoimesti rasisti kuin monikulttuurisuudella ratsastava oman egonsa pönkittäjä tai suomalaisia vihaava femakko. Suurin osa mamukriitikoista ei ole rasisteja.

Eipä taida korjaantua nuo epäkohdat ottamalla maahanmuutosta.. Kyllä nuo ovat enemmänkin koko yhteiskunnan välinpitämättömyyttä.

No ei varmasti juu, ainakaan täysin, mutta ehkäpä osittain. Aina rahalle parempaa käyttöä löytyy kuin tukea sillä ihmispaskaa, sitä kun löytyy jo omasta takaa riittävästi. Kun päästäis "kaikilla pitää olla oikeus kaikkeen eikä ketään saa pakottaa mihinkään" -asenteesta, niin maahanmuutosta olisi enemmän hyötyä kaikille, paitsi pienelle ihmispaskaryhmälle.
 
No tasapuolista se vähintäänkin on, mutta mun mielestä noinkin turha ja jopa haitallinen asia pitäisi olla ihan listan kärkipäässä jos aletaan miettimään leikkauksia.

Tunteella siis mennään - tilastoista viis. Maahanmuuttajiin menevä raha on niin pieni osa budjettia ettei sen katkaisemisella saavuteta mitään - vain entistä enemmän työttömyyttä (myös kantaväen parissa). Ei yllätä, sillä...

Ja tuo että puhutaan raiskauksista ja islamista voi syntyä pitkäjänteisemmästä ajattelusta, eli kannetaan huolta siitä millaiseksi Suomi voi muuttua joskus tulevaisuudessa. Muslimi maahanmuuttajien syntyvyys on aika räikeästi korkeampi kuin kantaväestön, mistä seuraa se että he tulevat tulevaisuudessa syrjäyttämään kantaväestön ja heistä tulee enemmistö. Tämä on ihan matemaattinen fakta, mutta onko se hyvä vai huono asia niin siitä voi jokainen muodostaa sitten oman mielipiteensä.

...tässä palattiinkin jo tutumpaan saarnaan. Olisit nyt vaan lukenut sen linkitetyn jutun, siellä tuokin asia puitiin. QED: tilastot eivät vaikuta tämän tietyn faktion retoriikkaan (on kyse uskomuksista!)
 
Tunteella siis mennään - tilastoista viis. Maahanmuuttajiin menevä raha on niin pieni osa budjettia ettei sen katkaisemisella saavuteta mitään - vain entistä enemmän työttömyyttä (myös kantaväen parissa). Ei yllätä, sillä...

Nyt meni kyllä vähän ohi tämä.. Sanoin siis että tänne ei kannattaisi ottaa maahanmuuttajia pelkästään sen takia, että pääsisimme kustantamaan heille asunnot ja elannon. Tuo on pelkkää persnettoa Suomen valtiolle ja kansalaisille, kun samaan aikaan monesta muusta asiasta leikataan. Tähän vastaat että ajattelen tunteella enkä välitä tilastoista. Jaaha no selvä homma.

...tässä palattiinkin jo tutumpaan saarnaan. Olisit nyt vaan lukenut sen linkitetyn jutun, siellä tuokin asia puitiin. QED: tilastot eivät vaikuta tämän tietyn faktion retoriikkaan (on kyse uskomuksista!)

Kiellätkö siis ettei noin voisi tapahtua? Kerro missä meni metsään?
 
Nyt meni kyllä vähän ohi tämä.. Sanoin siis että tänne ei kannattaisi ottaa maahanmuuttajia pelkästään sen takia, että pääsisimme kustantamaan heille asunnot ja elannon. Tuo on pelkkää persnettoa Suomen valtiolle ja kansalaisille, kun samaan aikaan monesta muusta asiasta leikataan. Tähän vastaat että ajattelen tunteella enkä välitä tilastoista. Jaaha no selvä homma.

Kiellätkö siis ettei noin voisi tapahtua? Kerro missä meni metsään?

No mutta eihän tänne kukaan ole ottamassakaan maahanmuuttajia vain ottamisen ilosta ja vain siksi, että heille voisi kustantaa asunnot ja elannon. Ei se ole minkään maan motiivi ottaa vastaan ulkomaalaisia. Tätä koko hommaa pitää katsoa isommilla kiikareilla, eikä miettiä vain kustannuksia. Suomen velka ei juuri silmissä pienenisi, vaikka maahanmuuttoon menevät kustannukset jäädytettäisiin täysin. Ihmiset on aina liikkunut ja tulee aina liikkumaan.. sitä ei muuta mikään. Tosin korjauksena tähän, että aina pystyy vaikuttamaan jossain määrin, että ketkä liikkuu ja mihin ja tämän takia oon aina toivonutki tänne jonkinlaista pisteytysjärjestelmää. Sen verran haastavalta se nyt kuitenkin tuntuu, joten tyydytään nykyiseen. Parempi näin, kuin rajat kiinni. Se nyt ei olisi edes vaihtoehto. Jos olisi niin Suomi olisi ainut maa maapallolla, joka näin tekisi pl Pohjois-Korea (..ja mahdollisesti muutama muu maa, josta en tiedä, koska mun yleissivistyksessä saattaa olla aukkoja).

Ulkomaalaisia Suomessa on 4-5 % koko väestöstä? 90 -luvun alussa määrä oli tuskin tuosta edes puolet ja onko nyt Suomi huonomassa jamassa kuin tuolloin maahanmuuton tuomien haittojen takia? Kriitikot tuntuu pitävän tätä suurimpana poliittisena ongelmana ja ummistaa silmänsä isommalta kuvalta. Päiväkodissa syödään normi kalapuikkoja, eikä filee kalapuikkoja --> maahanmuuton syy. Vanhustenkotiin tilataan vain 3 eikä 9 eri aikakausilehtiä --> maahanmuuton vika. Okei nämä nyt oli huumorilla heitetty, koska kyllähän hoitokodeissa on pulaa hoitajistakin, mutta siitä ei tule maahanmuuttoa syyttää. Ongelma on paljon syvemmällä yhteiskunnassa. Alkaen jo siinä, että miksei omaiset ja läheiset hoida omia vanhempiaan? Miksi ne pitää heivata yksinään mätänemään 68 vuotiaana odottamaan kuolemaa kämäseen hoitokotiin muiden dementikkojen kanssa? Kerran viikkoon soitetaan ja kerran kuukauteen mennään moikkaamaan, ja ihmetellään samalla kun vanhusten huolto on niin kehnoa. Juuri näin. Ongelmat on siis paljon syvemmällä ja ihmisten pitäisi saada se pää pois perseestä.

Oli miten oli, mutta mun mielestä jokaiselta jonka mielestä maahanmuuttajista ei ole mitään hyötyä Suomelle, pitäisi kieltää lailla kebabin tai pizzan syöminen paikallisessa ulkomaalaisen omistamassa puljussa. :D Sen nimi on muuten Tekopyhä kebab tulisella ja valkosipulilla..
 
vastaat että ajattelen tunteella enkä välitä tilastoista.

Tätä sinä teet kylläkin metakeskustelun osalta. Kuinka monta todistetta tarvitset, ettei ibnz keskustele rationaalisesti, ennen kuin luovutat? Ei kannata puhua järkeä tunneihmisille. Eikö se muuten vituta? Mua ärsyttää ihan sivustakatsojanakin vaikken näe kuin sinun viestisi.
 
No mutta eihän tänne kukaan ole ottamassakaan maahanmuuttajia vain ottamisen ilosta ja vain siksi, että heille voisi kustantaa asunnot ja elannon. Ei se ole minkään maan motiivi ottaa vastaan ulkomaalaisia. Tätä koko hommaa pitää katsoa isommilla kiikareilla, eikä miettiä vain kustannuksia. Suomen velka ei juuri silmissä pienenisi, vaikka maahanmuuttoon menevät kustannukset jäädytettäisiin täysin. Ihmiset on aina liikkunut ja tulee aina liikkumaan.. sitä ei muuta mikään. Tosin korjauksena tähän, että aina pystyy vaikuttamaan jossain määrin, että ketkä liikkuu ja mihin ja tämän takia oon aina toivonutki tänne jonkinlaista pisteytysjärjestelmää. Sen verran haastavalta se nyt kuitenkin tuntuu, joten tyydytään nykyiseen.

Todellakin monet ovat ottamassa tänne maahanmuuttajia vain ottamisen ja hoivaamisen ilosta, sehän tässä juuri on se ongelma. Miten pakolaiset ja niiden "perheenjäsenet" tänne muuten päätyisivät?

Parempi näin, kuin rajat kiinni. Se nyt ei olisi edes vaihtoehto. Jos olisi niin Suomi olisi ainut maa maapallolla, joka näin tekisi pl Pohjois-Korea (..ja mahdollisesti muutama muu maa, josta en tiedä, koska mun yleissivistyksessä saattaa olla aukkoja).

Tuo on jännä miten moni monikulttuuria ihannoiva ihminen kuvittelee, että maahanmuuttokriitikoiden ainoa vaihtoehto nykyiselle menolle on pistää rajat kiinni. "Koska nehän nyt on niin rasisteja ja muukalaiskammoisia".
Mulle ja monelle muulle on yks lysti minkä värinen sun iho on, olkoot vaikka sininen, jos olet aikeissa tulla tänne töihin tai opiskelemaan.

Jopa tämä kaikkein pahin ja katalin nazi-rasisti Jussi Halla-aho kannattaa työperäistä maahanmuuttoa, eikä haluaisi laittaa rajoja kiinni.
 
Tätä sinä teet kylläkin metakeskustelun osalta. Kuinka monta todistetta tarvitset, ettei ibnz keskustele rationaalisesti, ennen kuin luovutat? Ei kannata puhua järkeä tunneihmisille. Eikö se muuten vituta? Mua ärsyttää ihan sivustakatsojanakin vaikken näe kuin sinun viestisi.

No saattaa tässä välillä ruveta vittuttamaan, sen takia tämä on omalta osalta paskanjauhannaksi vähän mennytkin.

Mutta pitää vaan jaksaa vastailla takaisin ettei ibnz ja Disgust vahingossakaan ala luulemaan että heillä olisi oikeat mielipiteet :)
 
Nyt meni kyllä vähän ohi tämä.. Sanoin siis että tänne ei kannattaisi ottaa maahanmuuttajia pelkästään sen takia, että pääsisimme kustantamaan heille asunnot ja elannon. Tuo on pelkkää persnettoa Suomen valtiolle ja kansalaisille, kun samaan aikaan monesta muusta asiasta leikataan. Tähän vastaat että ajattelen tunteella enkä välitä tilastoista. Jaaha no selvä homma.
Mehustaja sanoi:
No tasapuolista se vähintäänkin on, mutta mun mielestä noinkin turha ja jopa haitallinen asia pitäisi olla ihan listan kärkipäässä jos aletaan miettimään leikkauksia.

Listan kärkipäässä leikkaus jonka taloudellinen vaikutus on mitätön, sosiaalinen vaikutus huomattava ja poliittisestikin todella kyseenalainen. Ergo, haluat lopettaa maahanmuuton "paskamaista", koska fiilispohja.

Kiellätkö siis ettei noin voisi tapahtua? Kerro missä meni metsään?

Klassinen Eurabia-teesi. Tuoltakin löydät, että syntyvyys putoaa kantaväestön tasolle nopeasti ja että kaikkien muslimien niputtaminen samaan kastiin on, noh, ääliömäistä. Mutta tämä teesi, jota mm. Breivik & kumpp. mielellään toistavat, on kyllä keskeinen evankeliumi mamukriittisessa dogmassa. Siksikin liittyy hyvin siihen linkitettyyn uskonto-esseeseen - suorastaan malliesimerkki.

EDIT
Mutta pitää vaan jaksaa vastailla takaisin ettei ibnz ja Disgust vahingossakaan ala luulemaan että heillä olisi oikeat mielipiteet

Ei pelkoa, mulla on sen verran pitkä kokemus uskontoväittelyistä etten usko netissä tapahtuvaan mielipidevaihtoon :)
 
Todellakin monet ovat ottamassa tänne maahanmuuttajia vain ottamisen ja hoivaamisen ilosta, sehän tässä juuri on se ongelma. Miten pakolaiset ja niiden "perheenjäsenet" tänne muuten päätyisivät?

Tuo on jännä miten moni monikulttuuria ihannoiva ihminen kuvittelee, että maahanmuuttokriitikoiden ainoa vaihtoehto nykyiselle menolle on pistää rajat kiinni. "Koska nehän nyt on niin rasisteja ja muukalaiskammoisia".
Mulle ja monelle muulle on yks lysti minkä värinen sun iho on, olkoot vaikka sininen, jos olet aikeissa tulla tänne töihin tai opiskelemaan.

Jopa tämä kaikkein pahin ja katalin nazi-rasisti Jussi Halla-aho kannattaa työperäistä maahanmuuttoa, eikä haluaisi laittaa rajoja kiinni.

No mitä tarjoat vaihtoehdoksi nykyiselle politiikalle? Eli henkilö A:n tulee olla työllistynyt puolen vuoden sisään maahan saapumisesta tai ulos?
 
Back
Ylös Bottom