N82 käyttökokemuksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja harde20
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
13.10.2002
Viestejä
1 751
sain tänään kyseisen puhelimen tyylikkään mustana versiona ja täytyy sanoa puhelin on ylittänyt odotukseni, parasta puhelimessa on sen 5mpx kamera josta löytyy ihkaoikea salama eikä mikään ledvalo.Kun puhelimen kääntää vaakatasoon myös näytön kuva kääntyy mikä on mielestäni erittäin kätevä ominaisuus. Laittakaa tänne risuja ja ruusuja tästä puhelimesta.
 
Ok, muutaman päivä lisäkokemuksella hieman lisää kokemuksia :) Kamera on todella hyvä ja painotan samaa todella jos verrataan aikasempiin kännykkäkameroihin, ainut seikka minkä takia tämä ei täysin korvaa digipokkaria on optisen zoomin puute.Netti toimii todella jouhevasti ja varsinkin WLANilla.Näppäimet ovat mielestäni saaneet turhaa kritiikkiä, minusta ne ovat hyvät, kunhan niihin vaan aluksi tottuu, yksi näppäin tosin narisee ärsyttävästi mutta kyse ei ole tyyppiviasta joten se pätee vain tähän kappaleeseen.
 
Itsellä ollut kyseinen luuri nyt muutaman kuukauden. Kelpo vehje kaikinpuolin ja erikoismaininta siitä, että kertaakaan laite ei ole tiltannut niin, että joutuisi vehkeen väkisin resetoimaan. Tuntuu olevan nykypuhelimissa (ainakin nokialaisissa..) harvinaista herkkua. Itselläkin noista namikoista ihan ok kokemukset, kertaakaan ei ole joutunut kiroamaan niitä :)
 
Tuossa muutama kuva jotka oon N82:sen kameralla ottanu. Muuten onko teillä käyny sellasta että kun koitatte ottaa Nokia maps upgradea niin puhelin sanoo että joku sovellus on suljettava ennenkuin asennus voidaan suorittaa loppuun ja sen jälkeen ei enää kartat sovellus toimi ja joka kerta kun käynnistät puhelimen uudelleen tulee ensin että sovellusta asennetaan ja sen jälkeen sanoma että sovelluksien hallinnassa on joku ei-luotettu sovellus...Alustin muistikortin ja tein luuriin hard resetin niin nyt ei enää ole mistään valitellu :)
 

Liitteet

  • 25092008126.webp
    25092008126.webp
    137,4 KB · Katsottu: 281
  • 21092008066.webp
    21092008066.webp
    182,8 KB · Katsottu: 254
  • 29092008202.webp
    29092008202.webp
    118,3 KB · Katsottu: 233
  • 29092008209.webp
    29092008209.webp
    245,7 KB · Katsottu: 220
Onko tuossa kameran linssin suojusta? Miten on Harde luuri muuten pelannut? Kuinka suurta MicroSd-korttia tuo tukee?
 
Onko tuossa kameran linssin suojusta? Miten on Harde luuri muuten pelannut? Kuinka suurta MicroSd-korttia tuo tukee?
Kamerassa on linssinsuojus, yksi syistä miksi valitsin tämän N95 8Gt sijasta. Puhelin on toiminut vallan mainiosti, pari kertaa on itsestään buutannut mutta ei oikeastaan mitään kummempaa :) Luin tuossa että puhelin tukisi jopa 32Gt muistikortteja johon kyllä mahtuu jo tavaraa ihan mukavasti. Laitan jotain plussia ja miinuksia.

+ Puhelin ei hidastele vaan toimii koko ajan nopeasti
+ Käyttömuistin määrä 128Mt joka pitää huolta siitä että ohjelmat ei herjaa muistin puuttesta, itseasiassa joku tyyppi oli tehnyt testin ja avannut kaikki ohjelmat kerralla, jotain 60+ kappaletta ja silti oli luuri toiminut :D
+ Kamera on tosi hyvä ja ainoa mikä erottaa N82:sen digipokkarista on optisen zoomin puute.
+ GPS ja WLAN on kätevä olla aina matkassa.
+ 3,5 millin plugi normaalille kuulokkeille.
+ Karkkipatukkamallit ovat kestävämpiä kuin mallit joissa on paljon liikkuvia osia.
+ Kirkas ja tarkka näyttö.

- Näppäimistö voi aluksi tuntua hieman pieneltä mutta koska näppäinten väli on suhtkoht reilu, siihen tottuu pian (ainakin itse totuin)
- Jotkut valittaa että näyttö on pieni johon en itse yhdy.

Ehdottomasti hankinnan arvoinen puhelin jos tulee vähänkään otettua kuvia kännykällä ja muutenkin ominaisuuksiltaan monipuolinen vehje.
 
ilmeisesti vähän arpaa heittämällä saa hyvän/toimivan mallin. Kaverilla pelasi kyseinen puhelin kk jonka jälkeen sekosi ja kävi 6kertaa huollossa eikä vika lähtenyt joten kaveri sai uuden vastaavanlaisen puhelimen.
 
ilmeisesti vähän arpaa heittämällä saa hyvän/toimivan mallin. Kaverilla pelasi kyseinen puhelin kk jonka jälkeen sekosi ja kävi 6kertaa huollossa eikä vika lähtenyt joten kaveri sai uuden vastaavanlaisen puhelimen.
Kyllähän noita maanantaikappaleita on mallissa kuin mallissa. En oo mitään suurempia vikoja ite ainakaan nähnyt mitä oon netistä lueskellu...
 
Tyhmä kysymys: Onko tuo GPS soveltuva vain maantiekäyttöön vai onko tuosta jotain hyötyä metsässäkin?

Kauhea vääntö meikäläisellä N82 2gb navigation black:n ja N95 2GB välillä, ei osaa päättää...
 
Tyhmä kysymys: Onko tuo GPS soveltuva vain maantiekäyttöön vai onko tuosta jotain hyötyä metsässäkin?

Kauhea vääntö meikäläisellä N82 2gb navigation black:n ja N95 2GB välillä, ei osaa päättää...
Voit tietty käyttää sitä kompassina, siinä on sellaine kompassisovellus :)
Ota N82 et tule katumaan...
 
Voit tietty käyttää sitä kompassina, siinä on sellaine kompassisovellus :)
Ota N82 et tule katumaan...

Tavallinen kompassi mahtaa olla paras kompassi. :D Tuolla gps:llä ei siis voi suunnistaa metsässä?

tiedätkö Harde paljonko tuolla nokian kartat-lisenssillä on hintaa/vuosi? Vuoden lisenssi näyttää tulevan luurin mukana.
 
Periaatteessa riittää jos saa reittipisteet merkattua ja niille pystyy suunnistamaan gps:n avulla.
En tarvi noita pohjakarttoja välttämättä, mutta ei kai niistäkään haittaa ole jos niitä on halvalla saatavilla.
 
:D Päädyinpä sitten N79:iin. Sain vielä Easygo-karttatsydeemin ja vedenpitävän pussin kaupan päälle! Tuo N82 oli yllättävän iso kooltaan, mutta muuten ihan pätevän oloinen. Myyjä sanoi että ehdottomasti kannattaa ottaa N79 jos toinen vaihtoehto on N82. Huonompi salama tässä ainakin on, mutta passaa minulle kyllä.

:D Yllättävän vaikea käyttää tollasen peruskapulan jälkeen tämmöinen hitec-luuri, ei meinaa löytyä mitään mistään! Saako viestit siirrettyä jotenkin kätevästi vanhasta puhelimesta tähän uuteen?
 
Näyttäs speksit olevan ihan samat paitsi että N82:ssa on kunnon salamavalo ja N79 on joku chatti toiminto joka on imo aika turha mutta varmasti hyvä luuri toikin :)
 
Tänään tuli postissa uusi 8Gt MicroSD-kortti, kyllä nyt kelpaa pistää musiikkia puhelimeen :)
 
Oletteko testailleet ottaa kuvia vähän hämärämmällä kelillä? Tai siis onko tuollaisella ihan toivotonta nappailla jotain illanviettokuvia pimeästä baarin nurkasta?
 
Oletteko testailleet ottaa kuvia vähän hämärämmällä kelillä? Tai siis onko tuollaisella ihan toivotonta nappailla jotain illanviettokuvia pimeästä baarin nurkasta?
Sanoisin että sellainen 3-5M säteellä kun kohde on niin saa aivan loistavia kuvia myös pimeässä :)
Pistän tänään yhden kuvan kuntokeskuksesta ja otan sen ihan pilkkopimeässä huoneessa...
Tuossapa tuo, matkaa keskukseen ehkä sellaiset 2m :) Ja huone oli tosiaan aivan pilkkopimeä.
 

Liitteet

  • Kuva.webp
    Kuva.webp
    62,9 KB · Katsottu: 205
Back
Ylös Bottom