Kävelin Malminkatua pitkin laahustaen väsyneenä kauppaostokset sylissäni. Näin kaukaa puun varjon lankeevan kauniin muodokkaan naisen hahmon päälle. Painoin hämilläni katseeni kohti syksyistä asfalttia, lehdet lipuivat maata pitkin minua kohti kuin kunnioittaen tuota vastaan tulevaa kauneutta. Askeleet lähenivät, sydämeni lyönnit kiihtyivät, taistelin itseni kanssa, nostaako pää, vai mennäkö ohitse kuin viimeiset syksyn lehdet, huomaamattomana, säälittävänä.....Nostin kuitenkin kivettyneet, elämää nähneet raihnaiset silmäni asfaltista. Syksyn lehdet lipuivat verkkokalvoiltani pois hajuaistini ottaessa vallan. Nostin edelleen katsettani tuulta kohti tunteakseni tuon huumaavan hajuveden tuoksun, suljin silmäni ja jatkoin kulkua kevyesti kuin höyhen aamu-usvassa. Sitten se tapahtui, tunsin haarovälissäni jotain kovaa, mutta se tuntui mukavalta, olin jo niin lähellä, että kykenin aistimaan jokaisella ihohuokosellani tuon kauneuden, en avannut silmiäni. Nostin kasvoni kohti taivasta kohdatakseni jotain ihanaa, mutta silloin se tapahtui, kuulin viereltäni äänen "Moi Mike, miksi sä jynssäät sitä liikennemerkkiä". Avasin silmäni ja palasin todellisuuteen, haarovälissäni oli STOP-liikennemerkki ja tuo kauneus olikin vain tuiki tuttu Pakkotoiston Melly buttonbelly. Nolotti.