Täysiä kuuntelukertoja on tämän uusimman kanssa nyt neljä, ja taas täytyy kyllä myötäillä valtaväestön mielipidettä, sillä tämä levy todellakin on sitä mitä odotettiin. Silent Waters, jo nimeä ja kansikuvaa myöten kunnianhimoisinta Amorphista. Jokainen kappale tukee nimenomaan kokonaisuutta, mutta on tämän levyn kappaleissa potentiaalia varmasti toimimaan hyvin myös yksittäin. Weaving the Incantation on hyvä, jopa yllättävänkin raskas aloituskappale. Siirtymä seuraavaan, A Servantiin tapahtuu mukavan sulavasti, joka tarjoilee sekä örinöitä että cleaneja lauluosuuksia, hienosti yhdisteltyinä. Nimikkokappaleesta minulla ei ole oikeastaan kuin hyvää sanottavaa, sopii loistavasti juuri tuohon väliin, tasoittaa tunnelmaa kivasti, jonka jälkeen tunnelma toki tulee palaamaan vielä raskaammaksi ja synkemmäksikin. Tälle kappaleelle on varmaan ajateltu saavan myös radiosoittoa, yksinkertaisen simppeli, kauniskin. Levyn jokaisesta kappaleesta voisi jorista vaikka kuinka, mutta sanottakoon että ne muodostavat hienon kokonaisuuden levylle, joista kappaleista yksikään ei ansaitsisi jäädä ilman mainintaa, sillä tasaista loistavuutta edustaa oikeastaan jokainen kappale, jos pakko on jostain valittaa niin ehkä Enigma jää loistavuudesta ihan hitusen jälkeen. Levyn yhteiskesto ei ole "kuin" 46 minuuttia, tämä loistavuus loppuu ehkä jopa liian aikaisin, mutta tämäkään ei haittaa ollenkaan. Eipähän tuohon 46 minuuttiin mahdu yhtään turhaa tai tylsää minuuttia.